Kaupunki

Digiyhtiön kirjanpidossa puolen miljoonan sotku – Helsinki joutuu tulemaan hätiin

Helsingin kaupunginhallitus päättää maanantaina maksaako kaupunki puoli miljoonaa ylimääräistä, jotta kehitysyhtiö Forum Virium selviää kuiville.

Helsinki joutuu sijoittamaan yllättäen puoli miljoonaa lisää rahaa digikehitysyhtiöönsä Forum Viriumiin.

Taustalla on sekoilu yhtiön kirjanpidossa. Tehtyjen virheiden vuoksi yhtiön talous on näyttänyt olevan kohtuullisessa kunnossa, vaikka oikeasti oma pääoma valunut satoja tuhansia miinukselle ja rahoitus EU:lta vaarassa.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee maanantain kokouksessaan Forum Viriumin pääomittamista, koska ilman lisärahaa yhtiö ei voisi enää hoitaa keskeisiä tehtäviään.

Forum Viriumin tavoitteena on kehittää Helsinkiin uusia digitaalisia palveluja, muttei yksin vaan yhdessä eri julkisten toimijoiden, yritysten ja kaupunkilaisten kanssa.

Kirjanpidon virheet huomattiin vuosi sitten kesällä. Tuolloin kävi ilmi, että kolmen edellisen vuoden aikana joidenkin yhtiön pitkäaikaisten hankkeiden tulevaisuudessa odotettavia tuottoja on kirjattu virheellisesti yli 400 000 euron edestä.

Tilintarkastaja huomasi, että eri hankkeissa kirjanpito oli hoidettu eri tavoilla.

Virheelliset tuotto-odotukset piti nyt kirjata viime vuoden kuluksi kerralla ja samalla kirjanpitoon vietiin myös sadantuhannen arvosta pitämättömiä lomia ja muita vapaita. Tämä veti Forum Viriumin tuloksen vuodelta 2015 yli 400 000 euroa tappiolle.

Tilintarkastuskertomuksen mukaan Forum Viriumin kirjanpidon ongelmat ovat sisäisiä. Eri hankkeisiin saadut rahat on käytetty juuri niihin tarkoituksiin, mihin ne on myönnetty.

Ongelmana on lähinnä se, että virheellisten kirjausten vuoksi ei ole huomattu aikaisemmin, että yhtiö elää käytännössä yli varojensa jatkuvasti. Yhtiön oma pääoma on nyt huvennut kokonaan tappioihin.

Ilman lisärahaa kehitysyhtiö voisi ajautua konkurssiin. Yhtiössä on aloitettu tänä vuonna säästöohjelma, mutta oman pääoman valumista miinukselle ei voida korjata kovin nopealla aikataululla.

Kiirettä päätökseen tuo se, että monia Forum Viriumin kautta kulkevia teknologiahankkeita rahoittaa EU. EU-komissio ei kelpuuta hankkeitaan hoitamaan organisaatiota, jonka talousasiat eivät ole kunnossa. Seuraava tarkastus on ohjelmassa todennäköisesti heinäkuussa tai elokuussa.

Forum Virium pyörii pääasiassa hankerahoituksella, jota viime vuonna saatiin kaksi miljoonaa eri tahoilta. Tämän lisäksi kaupunki laittaa vuosittain vajaan miljoonan omaa rahaansa yhtiön perustoimintaan. Nyt päätettävä puoli miljoonaa tulisi siis tämän rahan päälle.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) perustelee esitystä Forum Viriumin pääomittamisesta sillä että käynnissä olevat kaupungin kannalta tärkeät kehityshankkeet voidaan näin viedä päätökseen ja uusiin saadaan EU:lta rahoitusta.

Forum Virium on parhaillaan mukana esimerkiksi Kalasataman uuden kaupunginosan teknologiakokeiluissa, rakentamassa Helsingille ja Tallinnalle yhteistä innovaatio- ja tutkimusalustaa sekä etsimässä yhdessä sosiaali- ja terveysviraston kanssa uusia innovaatioita helpottamaan ikääntyneiden arkea.

Forum Viriumista on teetetty virheiden tultua ilmi ulkopuolisella selvitys. Kaupunki edellyttää myös, että kirjanpidossa tehdyt mokat eivät saa toistua. Yhtiön tulee myös jatkaa säästöohjelmaansa, jotta sen talous saataisiin tasapainoon.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kaupungin tuotekehitysyksikkö

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin konserniin kuuluva osakeyhtiö.

Sen tarkoituksena on kehittää uusia digitaalisia palveluja – siis sekä luoda uutta liiketoimintaa että parantaa kaupungin omia palveluja. Helsinki on viime vuosina esimerkiksi lisännyt tarjoamansa avoimen datan määrää rajusti. Yhtiön tarkoituksena on myös lisätä suurten kaupunkien yhteistyötä teknologiahankinnoissa.

Forum Viriumilla on kolmisenkymmentä työntekijää, määrä elää hiukan käynnissä olevien hankkeiden mukana. Yhtiö aloitti toimintansa 2006.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsingin kaupunki
  • Kuntatalous
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      Uusnatsit ja vastamielen­osoittajat osoittavat mieltään Tampereella – junaliikenne Porin ja Seinäjoen välillä oli väliaikaisesti poikki

    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Neljä ihmistä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, yksi otettu kiinni – HS seuraa

    6. 6

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    7. 7

      Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Keskustelu Sofi Oksasen kirjoituksesta ei laannu – Nyt kirjailija Johanna Holmström vastaa Svenska Dagbladetissa

    10. 10

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    8. 8

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    9. 9

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    10. 10

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää