Kaupunki

Helsingin kaupunginhallitus varasi paikan HIFK:n uudelle hallille – Saharan jalkapallokenttä säästyy rakentamiselta

Jäähallin lisäksi alueelle suunnitellaan kauppakeskusta, hotellia, asuntoja ja suuria maanalaisia parkkitiloja.

HIFK:n Töölöön suunnittelema hallihanke etenee. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi hanketta varten tehdyn suunnittelualuevarauksen maanantaisessa kokouksessaan.

Helsinki Garden -hankkeen tavoitteena on rakentaa Sonera Stadiumin ja Olympiastadionin viereen uusi jäähalli. Jäähallin lisäksi alueelle suunnitellaan kauppakeskusta, hotellia, asuntoja ja suuria maanalaisia parkkitiloja.

Hankkeelle kaavailtiin tilaa myös Saharaksi kutsutun jalkapallon harjoituskentän vierestä, mutta kaupunginhallitus päätti säästää Saharan rakentamiselta. Saharaa vuokraava jalkapalloseura HJK on ollut huolissaan seuran junioritoiminnalle tärkeän kentän kohtalosta.

Hankkeen jatkosuunnittelun aikana on tarkoitus selvittää, puretaanko suunnittelualueella oleva vanha jäähalli. Kaupunginmuseo on esittänyt, että jäähalli suojeltaisiin, mutta HIFK:n suunnitelmia suojelupäätös mutkistaisi. Jos hallia ei pureta, HIFK:n kaavailemien toimintojen mahduttaminen suunnittelualueelle on huomattavasti hankalampaa kuin tilanteessa, jossa nykyisen hallin paikalle voitaisiin rakentaa.

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan myös, että hankkeelle myöhemmin kaavoitettavat tontit luovutetaan HIFK:lle joko pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla tai myymällä käyvästä arvosta.

Nyt tehty päätös suunnittelualuevarauksesta ei merkitse vielä rakennuslupaa. Se tarkoittaa vain sitä, että alue varataan tarkempia suunnitelmia, arkkitehtuurikilpailua ja mahdollisia kaavamuutoksia varten vuoden 2018 loppuun saakka.

Alunperin HIFK suunnitteli hallin rakentamista toiseen paikkaan, Mäntymäen kentälle. Tämä suunnitelma kariutui, koska kaupunkisuunnittelulautakunta ei pitänyt hanketta alueen kaupunkikuvaan sopivana.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • HIFK
  • Jääkiekko
  • Kaupunkisuunnittelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen osti pojalleen mekon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: saman kuvan Instagramissa aivan eri kuvateksteillä jakavat pariskunnat

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvepääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

    7. 7

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    8. 8

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    9. 9

      Weinstein-skandaali syvenee – Game of Thrones -näyttelijä Lena Headey syyttää tuottajaa ahdistelusta

    10. 10

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    7. 7

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    10. 10

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    9. 9

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää