Kaupunki

Helsinki pääsee vihdoin lankapuhelimista – Soneralle maksetaan projektista 64 miljoonaa euroa

Tähän asti suuri osa työntekijöistä on käyttänyt työssään lankapuhelinta.

Helsingin kaupunki on vihdoin siirtymässä pois lankapuhelinten käytöstä. Kaupunki on solminut Soneran kanssa 64 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, jonka tarkoituksena on edistää laajasti Helsingin digitalisaatiota.

Suurin muutos on kuitenkin se, että kaikki kaupungin 40 000 työntekijää alkavat käyttää työssään matkapuhelimia ja niiden mukanaan tuomia palveluita. Tähän asti suuri osa työntekijöistä on käyttänyt työssään lankapuhelinta.

”Kyseessä on massiivinen projekti, joka edistää kustannustehokkuutta. Työntekijät ovat jatkossa entistä paremmin tavoitettavissa ajasta ja paikasta riippumatta”, Soneran myyntijohtaja Antti Luoto sanoo.

Helsinki ei ole puhelinviestinnän mobilisoimisessa varsinaisesti etunenässä. Luoto kertoo, että siirtyminen lankapuhelimista mobiiliviestintään on Suomessa suurimmaksi osin jo tapahtunut.

”Vauhti on kiihtyvää. Tämä tehdään nyt ihan hyvään aikaan.”

Sonera rakentaa Helsingin Pitäjänmäkeen suurta datakeskusta. Keskuksen rakentamisen on arvioitu maksavan 130–150 miljoonaa euroa. Luodon mukaan myös Helsingin uusia digitaalisia palveluita tullaan pyörittämään datakeskuksesta käsin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • puhelin

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Ydinonnettomuusalue ei ole sen vaarallisempi kuin suurkaupunki saasteineen – edes Fukushimasta ei olisi tarvinnut muuttaa, sanovat tutkijat

    6. 6

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    7. 7

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    8. 8

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    9. 9

      Pariisin kaduilla vaeltanut tiikeri ammuttiin – karkasi sirkuksesta keskellä kaupunkia

    10. 10

      Väitös: Vanhempien esimerkki voi saada lapset liikkumaan koko elämänsä ajan – Isien ja poikien välillä näkyi kaikkein selvimmin yhteys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    7. 7

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    10. 10

      Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää