Kaupunki

Helsingin rakennushankkeissa huijattiin järjestelmällisesti yli puoli miljoonaa – oikeus tuomitsi päätekijät ehdolliseen

Käräjäoikeus antoi ensimmäiset tuomionsa Helsingin rakennusvirastoa vuosia piinanneesta lahjusringistä.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut törkeistä petoksista viisi henkilöä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin Helsingin rakennushankkeisiin vuosina 2004–2012 liittyneistä rikoksista, selviää HS:n hankkimista tiedoista.

Tuomittujen joukossa ovat huijausvyyhdin päätekijät. Tuomiot annettiin syyskuun puolivälissä.

Helsingin mukaan kaupungilta on huijattu rakennushankkeiden yhteydessä rahaa yhteensä reilun 540 000 euron edestä. Tämän lisäksi myös useat rakennusyhtiöt, kuten YIT ja Fira sanovat kokeneensa tuntuvia taloudellisia tappioita huijausten yhteydessä. Helsingin kaupunki ja rakennusyhtiöt vaativat tuomituilta tuntuvia korvauksia.

Esimerkiksi rakennusyhtiö YIT vaatii kolmea tuomittua maksamaan heidän noin 250 000 euron oikeudenkäyntikulunsa. Korvauksiin palataan erillisen vahingonkorvauksia koskevan oikeuskäsittelyn yhteydessä.

Tuomituille teoille yhteistä on, että niihin on liittynyt Helsingin rakennusviraston asiantuntijaorganisaation HKR-rakennuttajan projektinjohtajana toiminut, nyt 64-vuotias mies. Mies tuomittiin vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen sekä 70 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Se on tuomioista ankarin.

Jokaista rangaistusta lievensi oleellisesti se, että tuomitut henkilöt tunnustivat syytteessä kuvatut teot. Esimerkiksi projektinjohtaja olisi voitu ilman tunnustusta tuomita oikeuden näkemyksen mukaan kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen.

”Tunnustaja todetaan syylliseksi syytteessä todettuun tekoon, mutta tunnustaminen vaikuttaa rangaistuksen mittaamiseen. Hän saa siis tunnustamisesta huomattavan edun”, sanoi kihlakunnansyyttäjä Katri Lyytikäinen HS:lle.

Tuomion mukaan tuomitut ovat huijanneet itselleen sekä kaupungin että rakennusyhtiöiden rahaa. Ketju on alkanut siitä, kun aliurakoitsijat ovat laskuttaneet pääurakoitsijalta kokonaan tai osittain perusteettomista töistä. Aliurakoitsijat ovat saaneet huijatun perusteettoman hyödyn esimerkiksi käteisenä rahana.

Järjestelyn onnistuminen on vaatinut, että pääurakoitsijoilla työskennelleet vastaavat mestarit, työpäälliköt ja työmaainsinöörit ovat tarkastaneet ja hyväksyneet perusteettomiksi tietämiään aliurakointilaskuja. Laskut ovat näin päätyneet pääurakoitsijayhtiön maksettavaksi.

”Perusteettomat aliurakoitsijoille tehdyt tai myöhemmin tehtävät suoritukset ovat näiden henkilöiden toimesta sisällytetty ainakin osittain HKR-rakennuttajalle annettuihin lisä- ja muutostyötarjouksiin”, käräjäoikeuden tuomiossa sanotaan.

”Tarjousten laatijat ovat vielä lisänneet tarjouksiin rakennusliikkeen hyväksi lasketun yleiskulun, joka on ollut 5–12 prosenttia tarjotusta lisä- tai muutostyöstä. Edelleen tarjouksille yleiskuluineen on laskettu arvonlisävero.”

HKR:n projektinjohtaja on tämän jälkeen huolehtinut siitä, että perusteettomat tarjoukset ovat hänen esittelystään hyväksytty HKR-rakennuttajassa.

Tarjousten hyväksyminen kuuluu HKR-rakennuttajassa projektinjohtajan esimiehenä toimivalle toimistopäälliköille. Poliisin esitutkinnassa pohdittiin, onko HKR-rakennuttajan toimistopäällikkökin syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Kihlakunnansyyttäjä Lyytikäinen päätti kuitenkin syksyllä 2015, ettei toimistopäällikköä vastaan nosteta syytettä. Hänen mielestään projektinjohtaja on erehdyttänyt häntä sekä muita toimistopäälliköitä lisä- ja muutostöiden tarjousten hyväksymisessä. Lue HS:n uutinen aiheesta täältä.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan projektinjohtajan toiminnan moitittavuutta korostaa rikoksen tekeminen huomattavan pitkällä ajalla, vastuullisen aseman hyväksikäyttö sekä menettelystä aiheutuneen taloudellisen vahingon huomattavan suuri määrä.

Tuomioista toisiksi ankarin määrättiin YIT:llä ja Firalla työpäällikkönä työskennelleelle 50-vuotiaalle miehelle. Hänet tuomittiin vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen rangaistukseen sekä 50 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Ilman tunnustusta hänelle oltaisiin voitu oikeuden mukaan tuomita kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistus.

Tämän lisäksi käräjäoikeus tuomitsi muun muassa YIT:llä vastaavana työnjohtajana työskennelleen 45-vuotiaan miehen vuoden ja yhden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, Firalla vastaavana työnjohtajana työskennelleen 63-vuotiaan miehen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä Firassa työmaainsinöörinä työskennelleen 45-vuotiaan naisen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Kihlakunnansyyttäjä Lyytikäinen sanoo, että tapauksessa on tällä haavaa 12 epäiltyä. Heistä pääosa on nyt tunnustanut tekonsa.

Nyt annetut tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia ja niihin voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen tai tekemällä ennakkopäätösvalituksen korkeimpaan oikeuteen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Näihin Helsingin rakennushankkeisiin tuomiot liittyvät

 Kallion keskuspelastusaseman peruskorjausurakka

 Haapaniemenkadun veroviraston peruskorjausurakka

 Hietaniemenkatu 7–9:n korjausurakka

 Pirkkolan uima-ja palloiluhallin saneerausurakka

 Latokartanon peruskoulun, liikuntahallin ja väestönsuojan uudisrakennusurakka

 Latokartanon peruskoulun ja liikuntahallin takuuaikatyöt

 Herttoniemen metrovalvomon saneerausurakka

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Korruptio
  • Petokset
  • Helsinki
  • Lahjonta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    6. 6

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    7. 7

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    8. 8

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    9. 9

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    10. 10

      Oululaisnainen tappoi viisi synnyttämäänsä vauvaa ja säilytti ruumiit – 13 vuoden vankeustuomio jää pysyväksi, korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    10. 10

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää