Kaupunki

Sekaannus hautausmaalla: Cristal Snow’ta luultiin Krista Siegfridsiksi – ”liian matelijamaisen” artistin videon kuvaus meni myttyyn Hietaniemessä

Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti kertoo, että kuvauslupa on evätty 15 vuoden aikana vain kahdesti: Munamieheltä ja death metal -bändiltä.

Hietaniemen hautausmaata Helsingin Etu-Töölössä käytetään usein tv- ja elokuvatuotantojen kuvauspaikkana. Useimmiten hautausmaalla näytellään siellä tosielämässäkin tapahtuvaa toimintaa, siis hautaamista ja saattoväen suremista, mutta kalmistoa hyödynnetään taustana myös muunlaisissa kuvauksissa.

Laulaja ja mediapersoona Cristal Snow’n oli tarkoitus kuvata musiikkivideota Hietaniemessä tässä kuussa. Lopulta siellä ei kuitenkaan kuvattu sekuntiakaan, ja musiikkivideon sijasta valmistui sekava soppa – aineksinaan muun muassa epäilyt homoseksuaalien syrjinnästä ja pohdinnat ”matelijamaisesta liikehdinnästä”.

Perustavanlaatuisin erimielisyys koskee sitä, kiellettiinkö Cristal Snow’ta kuvaamasta hautausmaalla. Hankkeeseen liittyvillä osapuolilla, siis musiikkivideon tekijöillä ja Hietaniemen hautausmaalle kuvauslupia myöntävällä ylipuutarhurilla, on täysin erilaiset näkemykset lupaprosessin kulusta.

Videota piti kuvata sunnuntaipäivänä lokakuun alkupuolella. Tätä ennen videon tuottaja Mira Kuronen oli soittanut lupa-asian tiimoilta Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhurille Ari Pipatille.

”Kysyttiin lupaa kuvata Hietaniemen hautausmaan pääportin edustalla. Se ei ole meidän tonttia enää”, Pipatti kertoo.

Tämän allekirjoittaa myös Kuronen. Hänen mukaansa lupaa kysyttiin lähinnä kohteliaisuussyistä eli sen takia, että tuotantoryhmä ei tule paikalle samaan aikaan hautajaisten kanssa. Hietaniemen hautausmaalla ei järjestetä hautajaisia sunnuntaisin.

Käytännössä mitään ongelmaa ei siis olisi ollut, mutta lupapuhelu lähti kuitenkin viemään prosessia yllättäville poluille.

”Hän [Pipatti] luuli ensin, että kyse on Krista Siegfridsistä, mutta puhelun loppupuolella selvisi, että kuvaamaan onkin tulossa Cristal Snow. Hän pyysi sitten sähköpostitse kuvauksen tästä kuvaustilanteesta”, Kuronen sanoo.

Tovin päästä Pipatti soitti Kuroselle, jonka mukaan hän myös kielsi kuvausryhmää tulemasta hautausmaan kupeeseen. Perusteluksi Pipatti kertoi Kurosen mukaan sen, että Cristal Snow on ”kiistanalainen henkilö”. Sekä Kuronen että artisti itse kokevat, että Pipatti viittaa tällä Cristal Snow’n homoseksuaalisuuteen.

Pipatti on hämillään. Hän myöntää sotkeneensa ensin Cristal Snow’n laulaja Krista Siegfridsiin ja käyneensä katsomassa ensimmäisen puhelun jälkeen itselleen tuntemattomamman Snow’n vanhan musiikkivideon Youtubesta. Pipatti kuvailee videota liikunnalliseksi ja meikatun Snow’n liikehdintää matelijamaiseksi, eikä sellainen hänen mielestään sopisi hautausmaan muurin sisäpuolelle.

Pipatti kuitenkin kiistää kieltäneensä kuvausryhmää tulemasta hautausmaan portille, koska hänen valtuutensa eivät edes ulotu tontin ulkopuolelle. Hän myös tyrmää väitteen siitä, että artistin seksuaalisella suuntautumisella olisi ollut merkitystä yhtään mihinkään.

Oli artisti siis kuka hyvänsä – vaikka sitten Krista Siegfrids – ei ”matelijamaista liikehdintää” ja liian vauhdikasta menoa katsota Pipatin mukaan hyvällä hautausmaalla.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

”Minulla ei ole mitään Cristal Snow’ta tai ketään muutakaan vastaan, mutta asiakaskunnasta varmaan löytyisi mielensäpahoittaja, jos tämä olisi tehty hautausmaan sisäpuolella. Mutta kun ei tehty, eikä siihen edes pyydetty lupaa”, Pipatti toteaa.

Kuronen tai Pipatti eivät tallentaneet puheluita, joten mikään objektiivinen taho ei pääse tarkastamaan kummankaan muistikuvien oikeellisuutta.

Miksi ylipäätään kävitte keskustelua mielensäpahoittamisesta, vaikka kuvausryhmä ei ollut tulossa hautausmaan alueelle?

”Se nyt vain tuli keskustelussa ilmi. Keskustelun keskeinen sisältö ei ollut kuitenkaan tässä, vaan paikastahan siinä puhuttiin”, Pipatti sanoo jo tiukkaan sävyyn.

”Tehtäväni on miettiä, mikä sopii ja mikä ei sovi hautausmaalle, jos toinen osapuoli ei ole sitä miettinyt. Mutta enhän minä kieltänyt kuvaamista siinä portilla.”

Pipatilla ei toisaalta ole tietoa tekeillä olevan musiikkivideon sisällöstä, koska hän ei ole nähnyt minkäänlaista versiota sen käsikirjoituksesta. Eikä hän ole sellaista kaivannutkaan, koska Snow ei ollut tulossa kuvaamaan hautausmaan sisäpuolelle.

”Enhän minä tiedä, millä tavalla tässä videossa olisi pukeuduttu, ja olisiko seisty kuin tolppa tuossa portilla.”

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Cristal Snow kertoo, ettei käsikirjoituksessa olisi ollut mitään sellaista, minkä olisi voinut tulkita rienaukseksi tai edes häiriöksi. Päähenkilö, siis Cristal Snow itse, olisi vain kävellyt hetken hautausmaa taustallaan.

”Sain idean, että video tarvitsisi kohdan, jossa tämä tyyppi eli minä voisi tuntea hetken ajan olevassa turvassa ihmisiltä ja seuraajilta”, Snow sanoo.

Jos Pipatti oli hämillään, niin sitä on myös Snow. Hänen mukaansa mahdollisen ”kiistanalaisuuden” on pakko viitata homoseksuaalisuuteen.

”Ymmärtäisin, jos olisin Madonnana polttanut ristejä Like a Prayerin tyyliin, mutta viestini ei ole ollut koskaan sellainen”, Snow sanoo.

Videontekijät olivat alkuperäisen suunnitelman mukaan menossa kuvaamaan myös Kallion kirkkoon. Asiasta oli jo sovittu pääsuntio Arto Kurosen kanssa, eikä seurakunnalla ollut mitään ongelmia käsikirjoituksen suhteen.

Snow päätti kuitenkin jättää kaikki kirkolliset kohtaukset tekemättä hautausmaaselkkauksen vuoksi.

Ylipuutarhuri Ari Pipatti epäilee, että kuvausryhmän näkemys kumpuaa joko huomion hakemisesta tai perustavanlaatuisesta väärinkäsityksestä.

”Ehkä olen ilmaissut itseäni epäselvästi”, hän pohtii.

Pipatti kertoo torpanneensa 15 vuoden aikana vain kaksi Hietaniemen hautausmaalle pyrkinyttä tv- tai elokuvatuotantoa. Hänen mukaansa ensimmäinen ”ei” tuli death metallia soittaneelle yhtyeelle ja toinen näyttelijä Riku Niemisen tunnetuksi tekemälle Munamiehelle.

Likimain kaikki kuvausryhmät ovat siis päässeet tähän saakka niin hautausmaalle kuin Kallion kirkkoonkin.

”Jos kiivetään torniin, ammutaan sieltä kouluun, pää räjähtää ja tämän tyylistä, niin sellaisessa emme halua olla mukana”, pääsuntio Arto Kuronen karrikoi kuvitteellista käsikirjoitusta, jolla kirkon ovet pysyisivät kuitenkin varmasti säpissä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikkivideot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    2. 2

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    5. 5

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    6. 6

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    10. 10

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää