Kaupunki

Hästholmenin päiväsiirtolassa ei ehdi ikävystyä

Tilaajille

Hästholmenin kesäsiirtolassa Helsingin Vuosaaressa ei tule aika pitkäksi. Pienillä koululaisilla riittää tekemistä ja kavereita koko päiväksi. Koti-ikäväkään ei ehdi kiusata, sillä Hästholmen on päiväsiirtola.

Kaksi bussia tuo joka arkiaamu 80-90 peruskoululaista Vuosaaren Heposaarenniemelle. Toinen busseista lähtee Punavuoresta ja toinen Katajanokalta. Lapset poimitaan bussireittien varrelta kyytiin ja palautetaan iltapäivällä samoille pysäkeille.

Hästholmenin johtaja Jaakko Kanninen kertoo, että päiväsiirtola perustettiin alun perin keskikaupungin lapsia varten. Nykyisin suuri osa koululaisista tulee Itä-Helsingistä, koska keskustassa asuu enää vähän lapsia.

Päiväsiirtolaan pääsi tällä kertaa vain puolet halukkaista. Paine on suurin alkukesästä, jolloin koululaisten vanhemmat yleensä ovat vielä töissä.

Ensimmäinen ryhmä käy Hästholmenissa juhannukseen asti. Siihen on valittu pääasiassa alaluokkalaisia, jotka eniten tarvitsevat ohjattua toimintaa ennen vanhempien lomien alkua.

Lapset viettävät siirtolassa kolme viikkoa. Paikka on niin suosittu, että monet palaavat sinne vuodesta toiseen. Tälläkin kertaa kolmasosa lapsista on ollut Hästholmenissa ennenkin.

Päiväsiirtolaan pyrkimistä perustellaan yleensä sillä, että lapsi joutuisi muuten olemaan yksin kotona. "Tämä on aika kipeä tilanne vanhemmille", Kanninen toteaa.

"Helsingissä on paljon lapsia, jotka ovat täysin riippuvaisia tällaisesta toiminnasta; eivät kaikki voi mennä ratsastusleireille." Kesäsiirtoloilla ei ole kuitenkaan enää sosiaalisen toiminnan luonnetta. Virkistystä tarvitsevat Kannisen mielestä kaikki lapset, olivat he sitten rikkaita tai köyhiä.

Hästholmenin päiväsiirtolalla on käytössään suuri, kaunis alue Kallahdenniemen pohjoispäässä. Toiminta keskittyy kauniina päivinä rantaan. Soutuveneet, optimistijollat ja moottorivene ovat ahkerasti käytössä. Rohkeimmat uskaltautuvat uimaan, vaikka vesi on vielä kylmää.

Ohjelmassa on myös paljon järjestettyjä leikkejä: valokuvasuunnistusta, vedenkuljetusviestiä, hiekkalinnakilpailua, kankaanpainantaa. Purjehtijoille ja moottoriveneen käyttäjille annetaan opetusta, ennen kuin heidät päästetään vesille.

Monet palaavat vuodesta toiseen Vesielämää aina kun tarkenee

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää