Lonnan saari pudotettiin hautausmaiden listalta - Kaupunki | HS.fi

Lonnan saari pudotettiin hautausmaiden listalta

15.4.1992 3:00

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti torstaina esittää kaupunginhallitukselle, että Helsingin tunnustuksettoman eli kunnallisen hautausmaan paikaksi sopisi parhaiten alue Viikkiin kaavaillun tiedepuiston eteläpuolelta metsäsaarekkeiden tuntumasta. Hankkeen suunnittelu olisi lautakunnan mielestä kytkettävä tiedepuistoon mahdollisesti sijoittuvien viherkeskuksen ja talvipuutarhan suunnitteluun. Lautakunta oli myös sitä mieltä, että jatkossa tulisi osoittaa useampia paikkoja tunnustuksettomalle hautaamiselle. Tarkemmin tutkittavien alueiden joukosta poistettiin kuitenkin Lonnan saari Maj-Britt Palmgrenin (r) ehdotuksesta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat