Kaupunki

Uudet kaupunkisuunnittelijat korjailivat kaavaohjelmaa Vuosaaren kaavoitus saa odottaa metroa; Hietalahden telakka säilyy

Tilaajille

Helsingin uusi kaupunkisuunnittelulautakunta on ottanut ohjat käsiinsä aivan toisella tavalla, kuin sen edeltäjällä oli tapana.

Kun uusi lautakunta sai käsiteltäväkseen ensimmäisen laajemman asian, kaupungin kaavoitus- ja liikennesuunnitteluohjelman tuleville vuosille, viraston esitys ei kelvannut sellaisenaan, vaan ohjelmaan tehtiin monia muutoksia. Aikaisemmin käsiteltyjen asioiden luettelo on hyväksytty sellaisenaan.

Lautakunta pohti asiaa viime viikolla kokouksessaan pitkään, äänesti siitä peräti 12 kertaa ja karsi viraston ehdotuksesta mm. turhina pitämiään työsuunnitelmia.

Enemmistöt muotoutuvat nyt asiapohjaisesti

Kaksi muutosta vuosien 1993-98 ohjelmaan tehtiin yksimielisesti, kun esittelijä oli ottanut ehdotukset omakseen.

Lautakunnan puheenjohtajan Jyrki Lohen (sd) ehdottama muutos siitä, että Rastilan metroaseman asuntoalueen kaavoitukseen ryhdytään, jos metron rakentaminen varmistuu, oli toinen yksimielisesti hyväksytyistä muutoksista. Rastilaan on tarkoitus kaavoittaa asuntoja 2000 asukkaalle.

Telakka-alueen kaavoitukselle pantiin jarrua

Vihreiden lautakuntaedustaja Laura Arpiainen oli esittänyt, että Pasilanväylän liikennesuunnitelma poistetaan ohjelmasta kokonaan. Esitys hylättiin äänin 6-3. Vihreiden lisäksi poistamisen kannalla oli vasemmistoliiton edustaja.

Ruotsalaisten Bremerillä oli seitsemän muutoksen lista, joista viisi hyväksyttiin. Lautakunta säilytti ohjelmassa kaksi lauselmaa, joissa korostetaan sekä jalankulun että muun liikenteen turvattomuutta.

Sen sijaan päätettiin äänin 5-4 täsmentää kävelykeskustaa koskevaa ohjelmakohtaa. Uudessa muodossa ohjelma on seuraava: "Keskustan kävely- ja pyörätievaltaista aluetta kehitetään, ja julkisen tilan tasoa nostetaan Helsingin omaleimaisuuden (sijainti, sääolot ym.) asettamien vaatimusten mukaisesti."

Viraston tyytyväisyys ei kelvannut

Liikennejärjestelmää koskevaan teesikohtaan lisättiin äänin 5-4 seuraava lause: "Liikennevirtojen tasaisuuteen ja optimaaliseen sujuvuuteen pyritään ympäristönsuojelun ja pakokaasupäästöjen asettamien vaatimusten mukaisesti." Ruoholahden-Jätkäsaaren-Munkkisaaren hankkeessa pudotettiin äänin 6-2 asumis- ja työpaikkatavoitteita. Kun virasto oli esittänyt 30000:ta asukasta ja 10000:ta työpaikkaa, lautakunta oli sitä mieltä, että 10000 asukasta ja 3000 työpaikkaa riittävät.

Vasemmistoliiton Sundströmin ehdotuksesta lisättiin äänin 7-2 elinkeinoelämää koskevaan perusteluosaan seuraava lause: "Tuotantolaitosten maa-alueet on säilytettävä tuotantotarkoituksessa ja on kaavoitettava nykyiset uhanalaiset tuotantolaitosalueet perinteiseen tehtäväänsä. Tarvittaessa on pyrittävä osoittamaan lisää maata tuotannolliseen käyttöön, jotta saataisiin oikean teollisuuden paluumuuttoa ja helpotetaan uuden tuotannon syntyä."

Pasilan konepajan alue säilytettävä osin teollisuuskäytössä

Viraston esityksen mukaan 20 hehtaarin suuruinen konepaja-alue muutettaisiin lähitulevaisuudessa asuntoalueeksi vähitellen. Samalla pitäisi tutkia historiallisesti arvokkaiden rakennusten käyttömahdollisuuksia.

Lautakunta hyväksyi Sundströmin ehdotuksesta Viikin-Latokartanon kaavoitusta koskevan kannanoton äänin 5-4. Sen mukaan kaavoitusta on siirrettävä, kunnes hyvät joukkoliikenneyhteydet voidaan taata. Yliopistokaupunginosaan on arvioitu tulevan 17000-18000 asukasta ja 10000-11000 työpaikkaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää