Kaupunki

Velkaneuvojan puheille pääsyä joutuu odottamaan kuukausia "Neuvonta ei ollutkaan vain kahden vuoden projekti"

Tilaajille

Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkien velkaneuvonnat ovat ruuhkautuneet.

Vantaalla on pisin jono; henkilökohtaisen velkaneuvonnan odotusaika on jopa neljä kuukautta. Espoossa on helpompaa, ajan voi saada jo elokuussa. Helsingissä jono on lyhin; velkaneuvontaan pääsee kuukaudessa.

Kaupunkien velkaneuvontapisteiden lisäksi seurakunnilla ja yhteisöillä on neuvontapisteitä.

Jonottaminen on velalliselle ikävää: viivästyskorot kasvattavat velkaa entisestään. Velkaneuvojat antavatkin noudattamisen arvoisen ohjeen. Mitä aikaisemmin neuvontaan ottaa yhteyttä, sitä helpommalla selviää. 40000 markan laina voi vitkuttelun vuoksi kasvaa nopeasti 70000 markaksi.

Neuvonnoisssa velkaisille annetaan ohjeita velkajärjestelyhakemuksen täyttämisessä. "Velkainen voi tietysti viedä ominpäin hakemukset tuomiokuntaan, mutta kokemus on osoittanut, että ne täytetään puutteellisesti. Viime kädessä tuomiokunnastakin ohjataan velkaneuvontaan", Vantaan velkaneuvonnan esimies, lakimies Kalevi Leimuvirta sanoo.

Velallinen laatii maksuohjelman

Helsingissä velkaiselle on annettu kaksi kuukautta aikaa maksuohjelman laatimiseen. "Jos tuntuu, ettei itse osaa sitä tehdä, kannattaa kiireesti ottaa yhteyttä neuvontapisteisiin. Maksuohjelman teko kahdessa päivässä voi olla mahdotonta. Erityisesti tapauksissa, jossa arvioidaan asiakkaan mahdollisuus säilyttää omistusasunto velkajärjestelyiden avulla", muistuttaa Marianne Rikama Helsingin kaupungin velkaneuvonnasta.

Aloittaessaan työnsä velkaneuvonnassa Rikama kuvitteli, että neuvontapisteet kuuluvat vain ajan henkeen ja että ne tulevat tarpeettomiksi muutamassa vuodessa. Nyt hän on realistisempi. "Tämä on pitkä projekti: velkaisten maksuohjelmien toteutumista joudutaan seuraamaan ainakin kahdeksan vuotta."

Tuhansista markoista miljooniin

Kaupunkilaisten velat vaihtelevat kymmenistä tuhansista markoista kymmeniin miljooniin markkoihin. "Kymmenien miljoonien lainat ovat niin käsittämättömiä, ettei niiden edessä voi tehdä mitään. Usein kohtuuvelat ovat paljon ahdistavampia kuin suuret velat." KAI HONKANEN

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää