Kaupunki

Espoo haluaa keskittää psykiatrista hoitoa Jorvin sairaalan yhteyteen

Tilaajille

Espoo haluaa keskittää psykiatrista sairaanhoitoa tulevaisuudessa entistä enemmän omaan kaupunkiin. Nykyisin suurin osa espoolaisista potilaista hoidetaan Tammiharjun sairaalassa Tammisaaressa.

Kaupunginhallitus perustelee haluaan uudistukseen sillä, että hoitopaikkojen nykyisen sijainnin vuoksi omaisten ja potilaita avohoidossa hoitavien yhteydenpito sairaalaan on hankalaa.

Sosiaali- ja terveysviraston tekemän selvityksen mukaan espoolaisten hoito kotikaupungissa olisi paitsi nykyistä inhimillisempää, myös taloudellisesti edullisempaa.

Espoossa luontevin paikka psykiatrisen hoidon järjestämiselle on Jorvin sairaala, jossa nykyisinkin hoidetaan suurin osa espoolaisten ensiapupsykiatriasta silloin, kun se on mahdollista avohoitona. Selvityksen mukaan taloudellisesti edullisinta olisi rakentaa psykiatrista yksikköä varten Jorviin uudisrakennus, jossa 45 sairaansijaa. Espoon paikat Tammiharjussa voisivat vähentyä noin 65 sairaansijaan, kun akuuttihoito ja kuntoutus saataisin nivelletyksi paremmin avohoitoon.

Viime vuonna espoolaisten käytössä Tammiharjussa oli lähes 140 sairaansijaa. Itäisen Uudenmaan kuntien vähennettyä Tammiharjun käyttöä sairaalassa on ollut ylimääräistä kapasiteettia, mistä on seurannut mm. espoolaisten potilaiden hoidon piteneminen. Hoitopäivien määrä lisääntyi viime vuonna edellisvuodesta noin 50 prosenttia, vaikka potilaiden määrä ei juuri lisääntynyt.

Uudenmaan sairaanhoitopiiri päättää asiasta tämän kevään aikana. Jos se hyväksyy Espoon esityksen, uudet hoitopaikat saataisiin käyttöön arviolta vuoden 1996 alusta.

Kuusi Länsi-Uudenmaan kuntaa on huolestunut Tammiharjun sairaalan tulevaisuudesta, jos Jorvin uudisrakennushanke toteutetaan. Ne kysyvät yhdessä Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä muun muassa, tuleeko Jorvin yhteyteen uusia pitkäaikaispaikkoja, ja kuinka paljon Tammiharjun pitkäaikaispaikat vähenisivät.

Edelleen kunnat kysyvät, onko liittohallituksen mielestä kansantaloudellisesti perusteltua invstoida uusiin hoitotiloihin samalla, kun juuri kunnostettuja tiloja jäisi tyhjäksi.

Jorviin tarvittaisiin 45 hoitopaikkaa Länsi-Uudenmaan kunnat huolestuneita

Helsingin Sanomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    7. 7

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää