Kaupunki

Poliisi toivoo autoilijoiden löytävän pysäköintiluolat Valo-opasteista selviää, missä Helsingin keskustassa on tilaa, missä ei

Tilaajille

Pysäköinninvalvojat ja poliisi toivovat, että Helsingin keskustaan jouluostoksille tulevat ihmiset löytävän kaupungin opastetut pysäköintiluolat.

Valvojat ovat organisoineet jokavuotisten ruuhkien välttämiseksi kampanjan, jonka avulla he haluaisivat ihmisten muutenkin kiinnittävän aikaisempaa enemmän huomiota keskustan pysäköintiin. Kampanja alkaa joulukuun puolivälissä ja kestää kuun loppuun asti.

Sekä poliisi että liikennesuunnittelijat painottavat, että helpoimmin autopaikan löytää ajamalla suoraan johonkin keskustan kuudesta opastetusta pysäköintilaitoksesta.

Laitoksiin opastavia valkomustia valokilpiä on kaikkien keskustan sisääntulokatujen yläpuolella. Opasteista selviää myös, missä on tilaa ja missä ei.

Kaupungin liikennesuunnitteluosaston osastopäällikkö Olli-Pekka Poutasen mukaan pysäköintiluolat eivät viime vuosina ole koskaan olleet täynnä yhtä aikaa, eivät edes pahimpien jouluruuhkienkaan aikana.

"Ihmiset eivät jostain syystä vielä ole oppineet lukemaan opasteita, tai sitten he ovat etsineet ilmaisia pysäköintipaikkoja," Poutanen sanoo. "Nyt on kuitenkin ensimmäinen joulunalus, kun ilmaisia paikkoja ei enää ole." Poliisin liikenne- ja erityisosaston komisario Heikki Sepän mukaan kuvio on joka joulu sama.

"Kaikki osaavat ajaa Stockmannin laitokseen, joten se täyttyy ensimmäiseksi," Seppä sanoo. "Sitten jumiutuu liikenne Stockmannin ympäristössä jonottavien autojen takia." "Opastusta noudattamalla vapaa paikka löytyisi kuitenkin muualta ilman jonoja." Kampanjassa korostetaan, että katujen varsien mittaripaikat ovat keskustassa käytössä entiseen tapaan. Asukaspaikoille aikovan on sen sijaan varattava autoonsa jo ennakkoon joko maksulaite tai mm. R-kioskeista saatavia maksulippuja. Turhan ja ruuhkia synnyttävän korttelirallin sijasta olisikin parempi tyytyä autopaikkaan kohtuullisen kävelymatkan päässä.

Poliisi ja pysäköinninvalvojat ovat erityisesti huolissaan pysäköinnistä jalkakäytäville ja kävelykaduille. Vilkkaalle jalankulkureitille hetkeksikin pysäköity auto ehtii heidän mukaansa haitata jo satoja kävelijöitä.

He haluavat muistuttaa, että jalkakäytävää saa käyttää huoltoon tai lastaukseenkin vain poikkeustapauksissa. Jos ajoradalla on tilaa eikä pysäyttämistä ole kielletty, on pysäytettävä ajoradalle. Näin siitäkin huolimatta, että liikenteen sujuvuus saattaisi kärsiä. Koko jalkakäytävän tukkimisesta ei välttämättä selviä edes virhemaksulla vaan sakolla, kampanjassa painotetaan.

Kosken mukaan juuri näitä ruuhkahuippujen aikana tyypillisiä pysäköintirikkeitä on jo valvomassa poliisin tehostettuja jalkapartioita.

"Opasteita ei osata vielä lukea" Mittaripaikat käytössä entiseen tapaan

Helsingin Sanomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää