Kaupunki

Töölönlahden ruovikot ovat täynnä elämää Helsinkiläiset tutustuivat luontoon ydinkeskustan liepeillä

Tilaajille

Kivenheiton päässä Helsingin rautatieasemalta, Töölönlahden rantamaisemassa voi koska tahansa nähdä rusakon. Illemmalla kymmenenkään rusakon näkeminen ei ole tavaton saavutus.

Jättömaaksi luokiteltu Töölönlahden ranta on erinomainen retkikohde kivikaupungin asukkaille. Luonnon harvinaisuuksia sieltä tuskin löytää, mutta pienestä luonnontieteen kertauskurssista retki hyvinkin käy.

Keskiviikkona Helsingin keskustan henkireikään tutustuttiin porukalla, kun kaupungin palkkaamat oppaat kierrättivät ryhmiään Töölönlahden rantaruovikossa.

Kierros alkoi kaupunginmuseon pihapiiristä, jossa tutustuttiin vanhaan puustoon. Seuraava kohde oli itse rantaruovikko, jossa järviruo'on rinnalla kasvavat tutut joutomaiden kasvit.

Pujo ja nokkonen viihtyvät täällä erinomisesti. Yleinen on myös pihasaunio, joka löytyi Suomesta ensi kerran 1850-luvulla Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta. "Herrain heinäksi" kutsuttu kasvi levisi jostain syystä aluksi varakkaamman väen pihamaille, mutta nyt se on erittäin yleinen koko maassa Utsjokea lukuun ottamatta, retkeläisille kerrottiin.

Kaikille tuttu kasvi on myös piharatamo, "valkoisen miehen jalanjälki", joka on levinnyt ympäri maailman. Harvinaisempiin kasveihin kuuluu erittäin myrkyllinen punakoiso, joka kasvaa aivan rannan tuntumassa.

Rantavedessä uiskenteli kesyjä sinisorsia ja haapanoita. Silkkiuikkuja, nokikanoja ja ruokokerttusiakin täällä on nähty, vaikka ne tällä kertaa pysyttelivät piilossa.

Vajaan tunnin kestäneet opastetut luontoretket olivat osa kaupunkiluontotapahtumaa, joka keräsi päivän mittaan runsaasti väkeä Töölönlahdelle ja VR:n makasiineihin.

Kaupunkiluontotapahtuma oli yksi Euroopan luonnonsuojeluvuoden päätapahtumista Suomessa. Luonnonsuojeluvuotta vietetään Euroopan neuvoston aloitteesta. Vuoden yleisteema on luonnon suojelu luonnonsuojelualueiden ulkopuolella.

Tapahtuma oli järjestetty Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ja luonnonsuojeluvuoden työjaoston yhteistyönä. Asiantuntijoita oli saatu paikalle mm. Helsingin yliopistosta, kaupungin virastoista ja eri järjestöistä.

Tapahtuma oli suunniteltu nimenomaan helsinkiläisiä koululaisia silmälläpitäen. Paikalla oli runsaasti myös muita kaupunkiluonnosta kiinnostuneita.

Helsingin normaalilyseon yhdeksäsluokkalaiset Eeva Mäkinen , Eeva Kostiainen ja Stella Attia istuivat muiden luokkatovereidensa kanssa kuuntelemassa eläintieteilijä Eero Halmeen tietoiskua, jonka aiheena oli Luonnon monimuotoisuuden mahdollisuudet kaupungissa.

Etukäteen tytöt suhtautuivat epäluuloisesti koko kaupunkiluonto-käsitteeseen. Heidän mielestään kaupungissa ei ole luontoa. "Puisto ei ole luontoa, kun se on niin sikasaastanen. Jos tahtoo mennä samoilemaan jonnekin luontoon, voi mennä vähän pitemmälle - Espoo on jo landea ja Malminkartano", tytöt tuumivat.

Eero Halmeella oli toisenlainen käsitys kaupunkiluonnosta. Siitä pitää olla kiinnostunut, koska nykyisin jo 80 prosenttia suomalaisista asuu erilaisissa taajamissa. Sitä paitsi luonto on Halmeen mukaan usein kaikkein monimuotoisinta hyvin lähellä kaupunkeja.

Halme myöntää, että kaupungin puistot ovat usein kasvustoltaan ja eläimistöltään melko köyhiä. Kuitenkin esimerkiksi teollisuusalueiden laidoilla on usein jättöalueita, joilta saattaa löytää monipuolista kasvustoa ja eläimistöä.

"Tällainen hallittu hoitamattomuus voi merkitä pientä paratiisia kasveille ja eläimille. Näitä pitäisi jättää eri puolille kaupunkia", Halme totesi.

KIMMO TASKINEN / HS

Kohderyhmänä koululaiset

Helsingin Sanomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää