Kaupunki

Pyöräteitä pitkin Porvooseen

Tilaajille

PEKKA KARVONEN Pyörämatka Helsingistä Porvooseen on maisemiltaan aika tylsä, mutta muuten sitäkin parempi ja palkitsevampi.

Matkaa on sopivasti viitisenkymmentä kilometriä ja suuri osa siitä pyörätietä. Autoliikenne on verkkaista, koska useimmat ajavat Porvoon moottoritietä.

Liikkeelle voi lähteä ilman omia juomia ja eväitä, koska reitillä on paljon kioskeja ja kauppoja. Ja perillä Porvoossa on tietysti paljon nähtävää.

Helsingin ruuhkat, katutyöt ja hitaat pyörätiet voi ohittaa ajamalla metrolla Itäkeskukseen tai Mellunmäkeen, sillä pyörän voi ottaa metroon mukaan.

Yllättävän äkkiä heti Mellunmäen jälkeen avautuvat laajat ja avarat pellot. Kaupunki vaihtuu maaseuduksi. Pian ollaan jo Vantaalla ja parin kilometrin päästä Sipoossa.

Maantien numero on koko matkan 170, mutta sen nimi vaihtuu Itäväylästä Uudeksi Porvoontieksi. Sitäkin uudempi on Porvoon moottoritie, minkä vuoksi moni pitää Uutta Porvoontietä vanhana Porvoontienä. Se varsinainen Vanha Porvoontie on kulkee kuitenkin aivan muualla, Helsingin Tattarisuolta Koillis-Vantaan Nikinmäkeen Sipoon ja Korson väliin.

Pyörätie katkeaa hetkeksi, kun tie halkaisee kaislikon meren rannassa. Pienen mäen päällä pieni viitta ohjaa Majvikin tilakauppaan, joka on 600 metrin päässä kapean soratien varrella. Tilalta voi itse poimia mansikoita ja muita marjoja sekä ostaa biodynaamisia tuotteita. Tilalle voi poiketa syömään myös omia eväitä tai katselemaan eläimiä.

Vesterskogin kylässä pikkupojat puhuvat ruotsia keskenään. Äskettäin avattu noutopizzeria on sopivasti melkein puolimatkassa ja viikonloppuisin niin suosittu, että voit joutua jonottamaan.

Moottoritie jylisee alla muutaman metrin matkan. Ihmisillä on kiire kesälläkin.

Seuraavat kioskit ja kaupat tulevat vastaan Söderkullassa, jossa on myös ravintola, baari ja pieni kesätori.

Pyörätie loppuu Kalkkirannan tienhaaraan, mutta piennar on paikoin reilun leveä. Vain yksi linja-auto pyyhkäisee läheltä ohi. Se hirvittää, sillä auton oven alta törröttää ulos rautainen astinritilä kuin viikate.

Busseja ajaa tiellä sen verran usein, että takaisin kotiin pääsisi helposti, jos pyörä menisi rikki tai jalat väsähtäisivät.

Alkaa matkan tylsin taival: pitkiä suoria, latteaa peltoa ja mitäänsanomatonta tienvarsimetsää. Ei ole edes sopivaa paikkaa pitää taukoa. Kyllähän tätä polkee, mutta olisipa jotain katseltavaa, kun tässä vauhdissa voisi jotain nähdäkin. Mutta tienposkessa on vain voikukka poikineen.

Tai hetkinen, on siellä pari rentukkaakin!

Onneksi on myötätuuli. Jos tuuli puhaltaisi vastaan ja tarttuisi kiinni, polkeminen olisi piinaa.

Kilpilahden tiehaaran jälkeen Nesteen työmaabussit jyräävät vastaan ja kovakuntoisimmat työntekijät polkevat pyörällä perässä.

Tie alittaa moottoritien viileässä kallioleikkauksessa. Pramea mersu kääntyy kohti Haikon kartanoa.

Ollaan jo Porvoon laitamilla. Mainos houkuttelee karkkikaupan tukkuliikkeeseen pienteollisuusalueelle. Vanha, halkeillut ja monttuinen pyörätie alkaa.

Kokonniemen leirintäalue on oikealla ja sitten tulee tunnelin jälkeen yllättäen kerrostaloja, jotka vaikuttavat siltä kuin iso käsi olisi viskannut ne paikalleen.

Porvoonjoen yli pääsee kävelysiltaa pitkin. Ollaan perillä, matka kesti verkkaista vauhtia kolme tuntia. Jäi vielä pari tuntia aikaa kierrellä kaupunkia ennen kuin m/s J.L.Runeberg lähtee Helsinkiin.

Merellä pyörää tuskin varastetaan

Olo on hikinen, mutta onneksi Runebergilla voi käydä suihkussa. Suihku on ahtaassa vessankopperossa, mutta ei sillä väliä. Vai onkohan joku kusaissut lattialle?

400 hevosvoiman dieselmoottori käynnistyy ja turistimatka takaisin Helsinkiin alkaa. Haikon kartanon laiturista tulee kyytiin naisseurue, joka kälättää salongissa ja juo siideriä.

Sipoonselällä käy navakka tuuli, joka viilentää niin, ettei auringon korvennusta huomaa.

Maisemat ovat kauniita, mutta niihin kyllästyy pian. Pääsisipä johonkin noista pienistä saarista. Sieltä voisi katsella tätä laivaa ja toivoa, että olisi kyydissä.

Kauppatorille saavutaan kello 19.20.

M/s J.L.Runeberg lähtee Porvoosta takaisin Helsinkiin tiistaina, keskiviikkona ja perjantaista sunnuntaihin kello 16. Yhdensuuntainen matka maksaa 95 markkaa. Pyörä ilmaiseksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää