Kaupunki

IVO tarjoaa Tuusulalle ja Järvenpäälle 275 mmk sähköyhtiön osakkeista

IVO haluaa Tuusulanjärven Energian koko osakekannan

Tilaajille

JÄRVENPÄÄ-Imatran Voima (IVO) tarjoaa Tuusulanjärven Energian osakkeista Järvenpäälle ja Tuusulalle yhteensä 275 miljoonaa markkaa. IVO osakepääomasta 30 prosenttia. Määräysvalta yhtiössä on Järvenpäällä ja Tuusulalla. Kunnilla on yhtä suuret osuudet 70 prosentin osuudesta.

Järvenpää ja Tuusula ilmoittivat viime vuoden lopussa, että Graningverkenin kanssa ovat loppuneet. IVO tarjosi silloin kummallekin kunnalle 110 miljoonaa markkaa. Graningsverkenin tarjous oli 250 miljoonaa markkaa. Tämän vuoden aikana osakepotin hintaa on saatu nostettua vielä 25 miljoonaa markkaa.

Järvenpäälle ja Tuusulalle oli tulossa nyt kummallekin 135 miljoonaa markkaa. Viisi miljoonaa markkaa kauppasummasta menisi välittäjä olleelle pankkiiriliike Protokselle.

Osa kauppahinnasta

sähkönä ja kiinteistöinä Kunnat eivät saisi neuvotteluratkaisun mukaan koko kauppasummaa käteisenä. Osa kaupan kokonaisarvosta tulisi myyjille sähkönä ja osa kiinteistöinä, jotka siirtyisivät Järvenpään ja Tuusulan omistukseen.

Asia on esillä tänään Järvenpään kaupunginhallituksessa ja Tuusulan kunnanhallituksessa. Niissä päätös lykkääntynee alustavan esittelyn jälkeen ensi viikkoon. Jos päätösehdotus on myönteinen, Järvenpään ja Tuusulan valtuustot päättävät asiasta ensi kuun yhdeksäntenä päivänä.

Tähänastisissa neuvotteluissa osakkeiden myynti on kiinnostanut enemmän järvenpääläisiä kuin tuusulalaisia. Jos Järvenpää myy nyt osakkeensa, Tuusulan neuvotteluasema 35 prosentin vähemmistöosakkuudesta heikkenee.

Järvenpään kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen ei halua kommentoida asiaa mitenkään. "Minulla ei ole siihen mitään sanottavaa. En sanallaan suuntaan tai toiseen. Jos asiasta on joskus kerrottavaa, niin kyllä siitä sitten tiedotetaan." Tuusulanjärven Energian viime vuoden liikevaihto oli 188 miljoonaa markkaa. Yhtiöllä on 28388 asiakasta. Palkkalistoilla on 88 henkeä.

Maakaasuvoimalasta

urakkapyynnöt Tuusulanjärven Energia on neuvotellut Keravan Energian kanssa yhteisen maakaasuvoimalan rakentamisesta. Tuusulanjärven Energialla ei ole nyt omaa sähköntuotantoa. Kaasuvoimalan rakentamisesta on jo lähetetty urakkatarjouspyynnöt. Alustavien laskelmien mukaan uusi voimala maksaisi 200 miljoonaa markkaa ja valmistuisi syksyllä 2000.

Voimalan rakentaminen on Tuusulanjärven Energian toimitusjohtajan Esko T. Haaparannan mukaan perusteltua, vaikka yhtiön omistukseen tulisi muutoksia. "Väestöpohja on kasvanut ja lämmöntarve lisääntyy. Tehdäänkö voimalassa sitten sähköä ja kaukolämpöä tai pelkkää kaukolämpöä, on sitten mahdollisen uuden omistajan päätettävissä."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    7. 7

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää