Keravan taajama-alueiden yleiskaavatyö on valmis - Kaupunki | HS.fi

Keravan taajama-alueiden yleiskaavatyö on valmis

Ahjon alue vastaanottaa suurimmat kasvupaineet

22.9.1998 3:00

KERAVA-Keravan yleiskaavatyön viimeinen vaihe, Keravan taajama-alueiden yleiskaavaehdotus saataneen valtuuston vahvistettavaksi viimeistään ensi talvena. Yleiskaava ohjaa Keravan kasvua vuoteen 2020 asti.

Yleiskaavassa Keravan merkittävin kasvusuunta on Ahjo, jonka nykyinen noin 3000 asukaan määrä on varauduttu nostamaan jopa kaksinkertaiseksi. Suuri osa Keravan nykyisistä pientalovaltaisista asuinalueista on tarkoitus säilyttää ennallaan siten, että rakentaminen on lähinnä täydennysrakentamista. Kerrostaloja varaudutaan rakentamaan lisää myös Keravan keskustaan etenkin urheilukentän läheisyyteen. Myös Jaakkolaan ja Saviolle radan itäpuolelle voidaan rakentaa kerrostaloja.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat