Kaupunki

Helsinki myi osuutensa Novo Groupista 450 miljoonalla markalla

Yhden veroprosenttiyksikön tuottoa vastaavalle summalle ei ole vielä mietitty käyttöä

Tilaajille

Helsingin kaupunki on myynyt omistamansa miljoonan kappaleen erän tietokonepalveluja tuottavan Novo Groupin osakkeita. Kaupungin kassaan kolahti viime torstaina ja perjantaina tehtyjen kauppojen takia 450 miljoonaa markkaa budjetin ulkopuolista rahaa. Summa vastaa Helsingissä noin yhden veroprosenttiyksikön vuotuista tuottoa.

Helsingin talousarviopäällikkö Lauri Mannisen mukaan samanaikaisesti osakkeistaan luopuivat myös muut pääkaupunkiseudun kaupungit sekä Varma-Sampo. Kaupat junaili pankkiiriliike Evli. Novo Group kipusi maanantaina pörssin vaihtolistan kärkisijoille ja sen osakkeen arvo nousi heti aamulla nelisen prosenttia 79 euroon.

Korkeimmillaan kurssi kävi 81 eurossa. Päivän päättyessä kurssi oli 78 euroa.

Helsinki omisti ennen kauppoja Novo Groupia viitisentoista prosenttia, Espoo ja Vantaa kumpikin seitsemän prosenttia ja Kauniainen muutaman prosentin. Espoo ja Vantaa saivat siis nekin kumpainenkin ylimääräistä käyttörahaa noin 220 miljoonaa markkaa. Pääkaupunkiseudun kuntien osuus Novo Groupista oli yhteensä runsaat 30 prosenttia.

Vantaa aikoo käyttää myyntirahat peruspalveluihin ja ennen kaikkea kouluinvestointeihin. Kaupunki joutuu lähivuosina rakentamaan uusia kouluja useilla sadoilla miljoonilla markoilla.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti helmikuun alussa oikeuttaa kaupunginjohtajan tarvittaessa myymään kaupungin omistamat Novo Groupin osakkeet. Kaupunki halusi valtuustolta myyntioikeuden pystyäkseen reagoimaan nopeasti markkinoilla. Silloin osakkeen arvo oli 70 euroa ja kaupungin piti saada myynnistä 420 miljoonaa markkaa.

Helsingin omistus pörssiyhtiö Novo Groupista (entinen KT-tietokeskus) on juontanut yhtiön perustamishistoriaan. Novo Group muodostettiin aikanaan fuusioimalla Kunnallistieto ja PTK-tietokeskus, joiden molempien osakkaana kaupunki oli niiden perustamisesta lähtien.

Novo Groupin kasvu on ollut viime vuosina erittäin voimakasta ja kasvun uskotaan myös jatkuvan. Mannisen mukaan syynä myymiseen oli lähinnä yhtiön halu lähteä kansainvälistymään. "Oli järkevää kysyä, onko kunnalla enää ideaa olla mukana monikansallisessa pörssiyhtiössä." Manninen kertoi Novo Groupin osakkeiden myynnistä maanantai-iltana myös Helsingin kaupunginhallitukselle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää