Kaupunki

Laivat tuovat romantiikkaa ja glamouria kaupunkiin

Tilaajille

Pohjoisrannan juhlakatu avautui perjantai-iltana virallisesti Cutty Sark Tall Ships' Racen suurille purjelaivoille ja nuorille miehistön jäsenille.

Kaartin soittokunta tahditti aurinkoisia avajaisia, jonka puhujapöntöissä pitäydyttiin lyhyissä lauseissa. Puhujien sanoma oli selvä: Viihtykää nuoret purjehtijat ja nauttikaa olostanne kaupungissa.

Satamajohtaja Heikki Nissinen totesi vaatimattomasti, että kaikki muu paitsi purjehtiminen on turhaa. "Purjealukset kuuluvat merkittävästi Suomen historiaan kaupankäynnin kulkuvälineinä. Nytkin on luontevaa nähdä kaupungin satamalaitureissa siisti rivi purjealuksia. Monelle purjehtiminen on elämäntapa ja harrastus." Nissisen mukaan purjelaivoissa on edelleen säilynyt hohdokkuus ja romantiikka, minkä vuoksi laivojen miehistö ja alukset saavat osakseen erityistä ihailua.

"On mukava nähdä kaupunki täynnä nuoria ihmisiä eri kulttuureista. He tuovat perinteisten purjelaivojen lisäksi tunnelman tapahtumalle", Nissinen sanoi.

Tall Ships' Race

on nimenomaan nuorten juhlaa. ISTAn (The International Sail Training Association) puheenjohtaja Nigel Rowe korosti, että parasta purjehduskilpailussa on vierassatamissa vietetty aika. Silloin nuoret tutustuvat toisiinsa, vertailevat kokemuksiaan merellä ja opittuja taitojaan.

"Kisan 15-25-vuotiaat tytöt ja pojat ovat tiukassa opissa merellä. Haluamme edistää nuorten purjehdusta, ja varmasti jo kilpaosuus Gdanskista Helsinkiin oli monelle suuri elämys", Rowe totesi.

Ylipormestari Eva-Riitta Siitosen mukaan Tall Ships' Race on näyttävin ja suurin tapahtuma juhlavuottaan viettävässä kaupungissa. "Laivat tuovat kaupungin sydämeen glamouria ja näyttävyyttä. Helsingillä on aiempien tapahtumien isännöinnistä hyvät muistot. Toivonkin, että nuoriso ottaa kaiken ilon irti vierailustaan kaupungissamme." Sanaslahden perhe

saapui Pohjoisrantaan haistelemaan merellistä tunnelmaa.

Perhe seurasi Tall Ships' Racen tapahtumia Helsingissä edellisenkin kerran 1988. Mikä purjelaivoissa kiehtoo?

"Laivat liikkuvat luonnonvoiman avulla, mikä tekee niistä niin mielenkiintoisia. Moottoriveneissä ei ole lainkaan samaa hohtoa", Anja Sanaslahti sanoi.

Kilpailun tulokset

ratkesivat perjantaiaamupäivällä. Suurimpien alusten eli luokka A:n voittajaksi valittiin tanskalainen koululaiva Georg Stage. Laivan miehistöön kuuluu 10 päällystön jäsentä ja 67 nuorta purjehtimisen harjoittelijaa.

Suomalainen kuunari Helena voitti luokka B:n eli 30-48-metristen keula- tai perätakiloitujen alusten luokan. Helenan miehistöön kuuluu 28 jäsentä.

Luokassa C ovat kaikki alle 30 metriä pitkät alukset. Luokan CI voitti ahvenanmaalainen Albanus 24 hengen miehistöllä. Englantilainen Storyline nousi luokan CII kärkeen. Laivassa on ainoastaan yhdeksän hengen miehistö. CIII-luokan voittajaksi valittiin nuorten puolalaisten purjehtijoiden Sarmata II -alus.

Miehistöjen paraati tänään kello 19.15. Luokkavoittajien palkintojen jako Senaatintorilla kello 20. Juhla-alue avoinna 10-22.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää