"Tunnelimaksua sietää harkita" - Kaupunki | HS.fi

"Tunnelimaksua sietää harkita"

8.1.2001 2:00

Helsingin kaupunginhallituksen uusi puheenjohtaja Harry Bogomoloff (kok) herättää henkiin vanhan ajatuksen tietullista.

"Tunnelin rahoittamiseksi en sulje pois ajatusta tunnelimaksusta", hän sanoo rohkaistuttuaan maailmalla näkemistään toimivista ratkaisuista. Bogomoloffin mielestä tunnelimaksuun sisältyy mahdollisuus, että tunneli yhtiöitetään ja yksityistetään, jolloin investoija keräisi kulunsa pois tunnelimaksuina. "Sehän on vain hyvä asia jos kaupungin investointiosuus jää pieneksi", Bogomoloff sanoo. Hän pitää tunnelia kiireellisenä ja on halvemman, kiertoliittymiin perustuvan mallin kannalla. "Siitä ei tarvitse tehdä maailman hienointa, tärkeintä on funktionaalisuus." Kaupunkisuunnittelulautakunnan uusi puheenjohtaja Maija Anttila (sd) sanoo, että koko tunneli on mietittävä uudestaan sen "huomattavan kustannusnousun vuoksi". Kun kaupunginhallitus viimeksi käsitteli hanketta, kustannusarvio oli 800 miljoonaa markkaa, nyt pitkälti toista miljardia markkaa. Hän kaipaa liikennehankkeisiin kokonaissuunnitelmaa, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Muun muassa länsimetron vaikutus on otettava huomioon. Tunnelimaksua hän pitää yhtenä vaihtoehtona, mutta varoittaa, että se voi karkottaa käyttäjät koko tunnelilta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat