Kaupunki    |   TÄÄLLÄ LAUTTASAARI 2

Koko Lauttasaari kuulee, kun Tanner tömisee

Tilaajille

Lauttasaari-lehden päätoimittaja Markku Tanner ei pidä siitä, jos sanotaan, että hän haluaisi saarelaisille lisää itsenäisyyttä päätöksenteossa. Hän haluaa muotoilla asian niin, että "lauttasaarelaisia pitäisi kuunnella nykyistä enemmän kaupunginhallinnossa".

Siitä huolimatta Tannerin puheista ja kirjoituksista ei tarvitse lukea edes rivien välistä halua siihen, että lauttasaarelaiset saisivat lisää itsenäisyyttä omia asioita koskevissa päätöksissä. Hänelle ei riitä se, että kaupunginosan asioita ajavat yhdeksän valtuutettua saavat puhua Sofiankadun istuntosalissa mielin määrin.

Tanneria viehättää

erityisesti paikallinen itsehallinto, jollainen toimii joissakin Tukholman, Tallinnan, Oslon ja Pariisin kaupunginosissa. Jos jokin asia koskee yksinomaan niitä, eivät muitten kaupunginosien valtuutetut tunge näppejään asiaan.

"Minusta pääkaupunkiseudun kaupungeista pitäisi muodostaa yksi kunta, jonka suurimmat kaupunginosat saisivat itsehallinnon. Tämä ei toteudu kuitenkaan lähivuosina, joten toistaiseksi riittää, että lauttasaarelaisia kuunneltaisiin nykyistä enemmän", Tanner sanoo.

Yksi tärkeimmistä Lauttasaari-Seuran ajamista asioista on keskellä saarta sijaitsevan kartanon päärakennuksen saaminen lauttasaarelaisten käyttöön.

"Itä-Helsinkiin on

rakennettu useitakin tiloja kulttuuri- ja virkistyskäyttöön. Me emme pyydä uutta rakennusta, vaan vanhojen tilojen siirtämistä meidän käyttöömme. Kartanossa pidettäisiin esimerkiksi kokouksia ja konsertteja", kertoo Tanner.

Lisäksi Tanner ja kumppanit vastustavat Helsingin asutuksen tiivistämistä. "Rantoja ei pitäisi täyttää, kun esimerkiksi Kirkkonummella on paljon vapaata maapohjaa. Kaupunkia pitäisi rakentaa ihmisiä ajatellen."

Noin 800 lauttasaarelaisen yhdistys toimii kartanon vieressä, vuonna 1793 valmistuneessa Punaisessa Huvilassa. Talo on kansan varsinainen monitoimikeskus: kerran siellä esimerkiksi kävi nainen pyytämässä apua lakanoitten vetoon. Paikallislehden toimitussihteeri Irmeli Karhiaho auttoi mielellään.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää