Kaupunki

Caisan johtajan valinta venyy

Kulttuuriasiainkeskuksen Yrjö Larmola esitti johtajaksi yllätysnimeä

Tilaajille

Helsingin kansainvälisen kulttuurikeskuksen Caisan uuden johtajan valinta mutkistui, kun kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti keskiviikkona julistaa viran julkisesti haettavaksi.

Kaupungin sisäisessä haussa virkaa tavoitteli kolmetoista hakijaa. Kulttuuriasiainkeskuksen johtaja Yrjö Larmola esitti virkaan tiede- ja taideprojekti Kassandran pääsihteerinä työskennellyttä filosofian maisteri Kristiina Peltosta.

Lautakunta ei kuitenkaan ollut valmis Peltosen valintaan, vaan päätti Larmolan uudesta esityksestä julistaa viran julkisesti haettavaksi.

Larmola ei esittänyt

Caisan uudeksi johtajaksi Tuula Meres-Wuorta, joka on vetänyt kulttuurikeskuksen toimintaa viransijaisena viisi vuotta ja jolla on Caisan työntekijöiden enemmistön tuki takanaan.

Caisalaiset keräsivät Meres-Wuoren valinnan puolesta 37 nimen vetoomuksen.

Larmolan mukaan perusteita Meres-Wuoren sivuuttamiseen on useita.

"Caisan kehitys ei ole ollut kaikilta osin kulttuurijohtajan (Larmolan) hallittavissa. Tämä tarkoittaa tiettyä omapäisyyttä ja sitä, että päätöksiä on tehty kulttuurijohtajan ohitse", Larmola sanoo.

Larmola sanoo loukkaantuneensa siitä, että Meres-Wuori on useamman kerran ohittanut hänet asioidessaan keskushallintoon päin, olkoonkin ettei Meres-Wuori ole ollut näissä tapauksissa aina aloitteen tekijänä.

Larmolan mukaan Caisan toiminta on myös paisunut kulttuuriasiainkeskuksen toimialan ja nykyisten resurssien ohi ja yli.

Maahanmuuttajien tutustuttaminen suomalaiseen kulttuuriympäristöön ja yhteiskuntaan kuuluu Larmolan mukaan "sosiaaliviraston työhön, eikä siihen tule käyttää kulttuuriasiainkeskuksen resursseja".

"Kielikurssit ovat toinen esimerkki. Ne ovat opetusministeriön ja työväenopiston työtä. Sopii myös kysyä, eivätkö erilaiset nuorisoleirit kuulu nuorisotoimen piiriin." "Yhteistyö ja poikkihallinnollinen toiminta on totta kai paikallaan, mutta niin kauan kuin se tapahtuu voittopuolisesti kulttuuriasiainkeskuksen resursseilla, niin silloin on resurssoitu väärin." "Jotta tilanteesta päästäisiin eteenpäin, tarvitaan eräänlaista uutta alkua", Larmola perustelee.

Tuula Meres-Wuori

sanoo yllättyneensä ikävästi saatuaan tietää, ettei Larmola esitä häntä Caisan johtajaksi.

Hän toteaa, että Larmolan mainitsema "omapäisyys" on innostuneen ja motivoituneen työntekijän kielteinen ominaisuus.

"Mitä tulee Larmolan ohittamiseen, niin mitä minun olisi pitänyt tehdä silloin, kun minuun otetaan yhteyttä keskushallinnosta? Kieltäytyä keskustelemasta?", Meres-Wuori kysyy. Hän myöntää, että Caisan toiminta on kasvanut nopeasti hänen johtaja-aikanaan.

"Olemme yrittäneet vastata asiakkaittemme tarpeisiin. Toiminta ei kuitenkaan ole ylittänyt resursseja." "Kielikursseja, kotouttamishankkeita ja nuorisoleirejä ei ole rahoitettu kulttuuriasiainkeskuksen varoista. Niihin on haettu ja saatu ulkopuolista rahoitusta muun muassa opetusministeriöstä ja Euroopan sosiaalirahastosta ja käytetty vapaaehtoista työvoimaa." Meres-Wuori epäileekin sivuuttamisensa liittyvän hankkeeseen, jonka tavoitteena on Caisan hallinnon järjestäminen uudelleen.

Larmolan tavoin hän sanoo toivovansa, että Caisalle saataisiin laajempi hallinto, jossa olisivat mukana esimerkiksi opetus- ja sosiaalivirastot.

Larmolan mukaan uusi hallintomalli ehtisi kuitenkin valmiiksi aikaisintaan 2003. Silloin uusi johtaja olisi ehtinyt olla virassaan jo yli vuoden.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää