Kehitysyksikön perustaminen kangertelee Tuusulassa - Kaupunki | HS.fi

Kehitysyksikön perustaminen kangertelee Tuusulassa

Kunnanhallitukseen tulossa muutoksia

25.5.2002 3:00

TUUSULA. Tuusulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Sjöblom (kok) on lykännyt uuden kuntakehitysyksikön perustamista.

Kunnanhallituksen oli määrä käsitellä maanantaina kunnan uutta keskushallinnon organisaatiota. Kunnanjohtajan alaisuuteen keskushallintoon on tarkoitus koota uusi kehitysyksikkö. Siihen aiotaan sijoittaa suunnittelupäälliköksi arkkitehti Pertti Kyyhkynen, markkinointipäällikkö Lasse Laaksonen sekä kiinteistöinsinööri Jukka Laitila. Tilapäiselle kaavasuunnittelijalle, Sjöblomin entiselle konsultille arkkitehti Kalle Loukamolle ei ehdotuksessa osoiteta tehtävää. Virkansa säilyttää aikaisemmin eroamaan painostettu kaavoituspäällikkö Lea Varpanen , mutta hänen tehtävänsä muuttuvat . Kunnanjohtaja Hannu Joensivu (kok) oli jo ilmoittanut, että asia pannaan esityslistalle. Sjöblom määräsi kuitenkin, ettei sitä vielä saa tuoda päätettäväksi. Tiettävästi demarit eivät hyväksy Loukamoa johtopaikalle ja pitävät Varpasen painostusta surkeana henkilöstöpolitiikkana. Kunnanjohtaja Joensivu kieltäytyi kommentoimasta asiaa. Uusi yksikkö on tarpeen, jotta Tuusulassa voidaan tehostaa maa- ja kaavoituspolitiikkaa ja parantaa kunnasta kiinnostuneitten yritysten palvelua. Kunnanhallitukseen on ensi vuonna tulossa useita muutoksia. Sjöblom ei jatka hallituksen puheenjohtajana. Kokoomus ei ole vielä käsitellyt seuraajan valintaa. Demarit päättivät omia jäseniään valitessaan, että jokelalaisen Matti Färlingin tilalle tulee kahden vuoden päästä Kellokosken demareitten edustaja. Henkilö valitaan syksyllä. Sitoutumattomat menettävät toisen paikkansa hallituksessa. Keskustaryhmä saa kaksi paikkaa nykyisen yhden tilalle. Hallitukseen nousevat Veikko Seuna (sit), Antti Kaikkonen (kesk) ja keskustapuolueen puheenjohtajaehdokkaan Anneli Jäätteenmäen sisar, kellokoskelainen Sinikka Jäätteenmäki-Laari (kesk). Kaikkonen on Anneli Jäätteenmäen eduskunta-avustaja. Kaikkonen siirtyy kunnanvaltuuston varapuheenjohtajan paikalta kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi. Hallituksesta putoavat Jaakko Torppa (sit), Mari Anttila (sit) ja Olavi Niemikoski (kesk). Myös valtuuston puheenjohtaja saattaa vaihtua. Valtuuston puheenjohtaja Merja Kuusisto (sd) valittiin aikoinaan kahdeksi vuodeksi. Kuusisto sai jo epäsuoraa kritiikkiä veljeilystään Sjöblomin kanssa, kun Tuusulan Demarit valitsi ehdokkaitaan kansanedustajavaalien puolueäänestykseen. Ehdolle pantiin Kuusiston lisäksi valtuustoryhmän puheenjohtaja Arto Lindberg sekä Jorma Raunio ja Taito Räsänen. Demareitten mielestä ei ole varmaa, että Kuusisto valitaan uudelleen valtuuston johtoon.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat