Makasiinit täyttyvät taas - Kaupunki | HS.fi

Makasiinit täyttyvät taas

28.5.2002 3:00

VR:n makasiinit keräävät kirpputoriväkeä kesäisin joka lauantai ja sunnuntai.

Espoolainen Alina Wernick , 16, ja keravalainen Aino Suni , 17, olivat Makasiinin markkinoilla myymässä vanhoja vaatteitaan ja tavaroitaan.

Suni kertoi käyvänsä ostoksilla kirpputoreilla melko usein. Myös Wernick harrastaa kirppiksiä, mutta ystäväänsä harvemmin. He käyvät yleensä Helsingin keskustan kirpputoreilla. Wernick ei edes tiedä, onko Espoon Suvelassa kirpputoreja. Sunin kotikaupungissa Keravalla toimii muutama kirpputori. "Meidän ikäisillemme nuorille kyllä löytyy vaatteita, mutta pitää olla kärsivällinen etsijä, jos haluaa löytää jotakin", tytöt sanovat. Tyttöjen mukaan hinnat ovat melko alhaisia erityisesti niillä kirpputoreilla, joilla ihmiset myyvät omia tavaroitaan, mutta esimerkiksi UFF:lla on heidän mielestään melko kallista. Etelähaagalainen Kati Kivinen , 19, kierteli kirpputorilla etsimässä kesävaatteita. Hän kertoo käyvänsä toreilla silloin tällöin, sillä niillä kiertely on hänen mielestään hauska harrastus. "Joskus voi löytää erikoisiakin vaatteita", hän sanoo. Kivinen on vasta muuttanut Helsinkiin, joten hän ei ole vielä tietoinen kaikista kirpputoreista. "Keskustassa niitä taitaa ainakin olla kiitettävästi", hän sanoo. Tällä kerralla Kivinen löysi halvan kesämekon. Katin mielestä nuorille löytyy hyvin vaatteita kirpputoreilta ja ne ovat halvempia kuin entisessä asuinpaikassa Lahdessa. 13-vuotiaat helsinkiläiset Juuso , Emil , Max ja Kim etsivät bassokaiuttimia rap-musiikin kuunteluun. Hietalahden kirppikseltä he olivat löytäneet suojukset katulätkää varten. Max kertoo käyvänsä kirppiksillä aika usein, mutta muut pojat käyvät harvemmin. Kirpputoreja on kaverusten mukaan ihan tarpeeksi. "Hinnat vaihtelevat, mutta jos etsii jotain vähän kalliimpaa tavaraa, täytyy edes vähän tietää, paljonko tavarasta kannattaa maksaa", Max sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat