Kaupunki    |   HELSINGIN BUDJETTI 2006

"Puutyötila toisi miehetkin mukaan"

Kontulaan rakennettavaan vanhusten- keskukseen kiinnitetään paljon toiveita

Tilaajille

Kontulan vanhustenkeskuksessa jumpataan perjantaina puoleltapäivin elämänkokemuksen ja liikunnanriemun voimin. Ikänaisten verkkaiset liikkeet eivät kenties kestä aerobic-robottien tahdissa, mutta kypsää viehkeyttä niissä on vaikka muille jakaa.

Ja kaikki viihtyvät. Panostus ikäihmisten liikuntaan näkyy myös kävijämäärissä. Salilla käydään jopa kolmena, neljänä päivänä viikossa. Vilkkaimpina aikoina ikiliikkujia on noin 2000 kuukaudessa.

Kysyntä vain kasvaa muutaman vuoden kuluessa, kun suuret ikäluokat vetäytyvät työelämästä. Vanhuspalveluiden tehostamiseen varaudutaan Kontulassakin.

Nykyisen vanhustenkeskuksen alueelle rakennetaan uusi keskus noin 43 miljoonalla eurolla. Sinne jumppapiirin naisetkin tulevaisuudessa hakeutuvat.

"Odotukset ovat korkealla. Isompaa ja parempaa uima-allasta toivotaan", Ritva Kollanius hymyilee jumpan lomassa. Kollanius kertoo, että suositun vesijumpan kävijämäärät ovat jo ajat sitten ylittäneet nykyisen altaan vetokyvyn.

"Ja parempia pukeutumistiloja halutaan. Nyt vaatteet vaihdetaan kaikennäköisen rojun keskellä." "Olisi hyvä, jos saataisiin jumppasali, jossa on peili. Olen siihen balettia harrastaessani tottunut", Marja Saarinen säestää.

Askartelutilassa

Kirsti Hirvelä levittelee ryhmän tekemät poppanat tiskiin. Lämpimät värit tuovat kodikkuutta pitkien käytävien taloon.

"Täällä jutellaan ja kysellään kuulumiset. On tärkeää olla ihmisten joukossa, eikä jäädä kotiin murheineen", Hirvelä sanoo.

Uutta palvelukeskusta suunnitellaan yksissä tuumin.

"Isommat käsityötilat pitäisi saada, että mahtuu liikkumaan ja työskentelemään paremmin", Eila Kuutamo kiteyttää porukan toiveet.

"Ja puutyötila voisi olla, miehetkin saataisiin mukaan. Nyt he käyvät Kinaporin tai Malmin palvelutaloissa", Kirsti Hirvelä lisää.

"Jos täällä voisi korjata autoja, niin olisi miehiäkin", Salme Koskinen huomauttaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    7. 7

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa nyrkkeilyiltaa

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää