Kaupunki

Espoon poliisi epäilee kolmen lapsen kuolemia harkituiksi murhiksi

Vuonna 1967 syntynyt äiti pidätetty lastensa murhista epäiltynä

Tilaajille

Poliisi epäilee vuonna 1967 syntyneen espoolaisnaisen murhanneen kolme lastaan kerrostaloasunnossa viime sunnuntaina tai maanantaina.

Tutkinnanjohtaja Jukka Kaski vaikenee tyystin surmatavasta ja motiivista. Hän antaa kuitenkin ymmärtää, että surmat on tehty ainakin jossain määrin harkiten.

"Ei niitä ole pikaistuksissaan tehty." Lain mukaan kyse on murhasta, jos teko on tehty joko vakaasti harkiten tai erityisen raa'alla tai julmalla tavalla.

Kolmoismurhaepäily järkytti viisikerroksisen kerrostalon muita asukkaita Suvelassa lähellä Espoon keskusta tiistaina, jolloin poliisi kertoi tapauksesta.

Helsingin Sanomien haastattelemat asukkaat eivät olleet kuulleet väkivaltaan viittaavaa melua tai muuta häiriötä naisen asunnosta viime päivien aikana.

He kuvailivat naista kohteliaaksi, mutta hyvin hiljaiseksi ja araksi. He arvioivat perheen asuneen kolmisen vuotta 2001 valmistuneessa kerrostalossa.

Naapurit olivat nähneet naisen viimeksi viikonloppuna rauhallisen kerrostalon leikkipihalla kolmen lapsensa kanssa.

"Hän oli päivittäin pienimmän lapsen kanssa pihalla keinumassa ja juttelimme niitä näitä. Hän oli viime päivinä kuten aina muulloinkin iloinen ja hymyileväinen", kertoi talossa asuva nainen, jonka tytär leikki usein surmattujen 8-vuotiaiden kaksostyttöjen kanssa näiden ollessa äitinsä luona.

Kolmas surmattu lapsi oli poika, joka olisi täyttänyt kaksi vuotta tässä kuussa.

Kolmesta lapsesta ainoastaan nuorimmainen asui äitinsä kanssa. Tytöt olivat vain käymässä hänen luonaan, sillä he asuivat isänsä kanssa muualla Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Tyttöjen oli määrä palata isänsä luokse maanantaina, mutta niin ei koskaan käynyt. Poliisi löysi lapset kuolleina heidän äitinsä kerrostaloasunnosta Suvelasta maanantaina noin kello 12.30.

"Meille selvisi aika pian, että lapset on surmattu", Kaski sanoo.

Kaski arvelee, että äiti on murhannut lapsensa korkeintaan vuorokautta ennen löytöhetkeä ja ollut siitä lähtien vainajien kanssa asunnossa poliisin tuloon asti.

Poliisi meni asuntoon eräältä perheen ulkopuoliselta ihmiseltä saamansa vihjeen perusteella. Kasken mukaan heihin yhteyttä ottanut henkilö ei ollut lasten isä.

Naisen ja hänen miehensä avioliitto oli päättynyt jonkin aikaa sitten.

"En tiedä tarkkaan, mutta siitä saattaa olla enemmän kuin vuosi aikaa", Kaski kertoo.

Poliisi on jo kuulustellut pidättämäänsä naista. Kaski ei paljasta, onko pidätetty myöntänyt tai kiistänyt tekoja.

Mahdollinen vangitsemisvaatimus on esitettävä käräjäoikeudelle viimeistään torstaina puoleenpäivään mennessä.

Poliisi on jo kuullut muutamia muita ihmisiä ja aikoo kuulla muutamia lisää. Ketään heistä ei epäillä osallisuudesta henkirikoksiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää