Kaupunki

Espoo siirtää koulullisen oppilaita muualle Aarnivalkeasta – viikonlopun varoitusajalla

Sisäilmaongelmat pakottavat tyhjentämään koulun kiireellä.

Espoo tyhjentää kiireellä jälleen yhden kouluistaan sisäilmaongelmien vuoksi.

Aarnivalkean koulu siirtyy jo maanantaina 28. marraskuuta väistöön Järvenperään. Tilapalvelujen toimintapäällikkö on päättänyt asiasta torstaina. Koulun henkilökunnalle ja vanhemmille on pidetty infotilaisuus.

Pikaoperaation takana on Espoon seudun ympäristöterveyden antama lausunto, että opiskelu Aarnivalkeassa voi aiheuttaa terveyshaittaa sillä aikaa, kun tiloja korjataan. Vielä viikko sitten tilakeskuksesta arveltiin Helsingin Sanomille, että nopea siirto väistöön ei ole tarpeen.

”Koululla on tehty korjaustöitä koko syksyn ajan sisäilmaongelmien vuoksi. Tähän liittyen eristeissä on havaittu vaurioita, jotka saattavat aiheuttaa jatkossa ongelmia”, kertoo hankekehityspäällikkö Juha IIvanainen.

Hän sanoo, että nopeaan päätökseen ei liity dramatiikkaa. Koulussa henkilökunta ja pieni osa oppilaista on oireillut ja vakavammat ongelmat halutaan välttää.

Evakossa ollaan vähintään helmikuun 23. päivään saakka. Sitten tilat tarkastetaan uudelleen ja päätetään jatkosta. Aarnivalkea on yksi niistä kouluista, jotka saivat Espoon budjettineuvotteluissa rahaa koulujen hätäkorjauksiin tarkoitetusta kymmenestä miljoonasta.

Vielä ei kuitenkaan ole tietoa, kuinka laajaa remonttia mahdollisesti tarvitaan. Espoossa on lukuisia muitakin kouluja, joissa sisäilmaongelmat ovat vakavia.

Aarnivalkean koulu sijaitsee Tapiolassa. Noin 300 oppilaan alakoulu on rakennettu 1957.

Aarnivalkean yleisopetuksen luokat 1–6 opiskelevat maanantaista alkaen Järvenperän koulun yhteydessä olevissa siirtokelpoisissa koulutiloissa. Oppilaille järjestetään kuljetus Aarnivalkean koululta.

Erityisluokka 3-6 C muuttaa Auroran kouluun ja erityisluokat 4–5 C ja 4–6 C muuttavat Westendinpuiston kouluun.

Iltapäivätoiminta muuttaa Tapiolan nuorisotiloihin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sisäilman ongelmat
  • Espoo
  • Koulu
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSTV esittää: Kansallis­oopperan Kesäyön unelma -baletti suorana lähetyksenä juuri nyt

      Tilaajille
    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    6. 6

      Suomessa yleisesti käytetyt närästyslääkkeet nopeuttivat maksasairauksia eläinkokeissa – bakteerit rehottivat suolistossa

    7. 7

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    8. 8

      21-kerroksinen tornitalo muuttuu valoteokseksi Espoon Leppävaarassa – suora lähetys HSTV:ssä kello 18

    9. 9

      Harvinainen matelija synnytti neitseellisesti poikasen Helsingin Tropicariossa – synnyttänyt naaras ei ole ollut lähes neljään vuoteen tekemisissä urosten kanssa

    10. 10

      Keskustelu Sofi Oksasen kirjoituksesta ei laannu – Nyt kirjailija Johanna Holmström vastaa Svenska Dagbladetissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    7. 7

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    8. 8

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    9. 9

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    10. 10

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää