Kaupunki

Robottibussin voi ensi vuonna tilata lähipysäkilleen – Puuhamies Pekka Möttö: ”Olen tästä uudesta kokeilusta todella tohkeissani”

Kokeilut alkavat Tampereella, Espoossa ja Helsingissä.

Robottibussien liikenne on saamassa aivan uuden kierteen ensi vuoden aikana.

Matkustaja voi uuden kännykkäsovelluksen avulla tilata robottibussin, joka ajaa ennalta ohjelmoitua reittiosuutta. Robottibussille on ohjelmoitu omat pysäkit, joita matkustajat voivat käyttää.

Startup-yritykset Tuup ja Vinka ovat yhdistäneet voimansa Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa, ja jalostavat viime kesänä viritetyn robottibussikokeilun uuteen ulottuvuuteen. Viime kesän koeajoissa Helsingin Hernesaaressa, Tampereella ja Espoossa testattiin lähinnä robottibussien selviytymistä katuajossa.

Uudentyyppinen palvelukokeilu alkaa ensi vuonna Tampereen Hervannassa. Tampereen jälkeen kaksi robottibussia siirtyvät Otaniemeen ja ensi kesänä Helsinkiin. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.

”Tosin jos länsimetro ei kulje, on Otaniemen järkevyys koepaikkana mietittävä. Tarvittaisiin kristallipalloa”, tuumii Tuupin toimitusjohtaja Pekka Möttö.

Ranskalaisvalmisteinen robottibussi on suunniteltu nimenomaan siihen syöttöliikenteeseen, jota tarvitaan ihmisten kodeista tai työpaikoilta kohti joukkoliikenteen runkolinjaa, esimerkiksi raideliikennettä.

Missä robottibussi ensi kesänä Helsingissä kulkee, sitä Möttö ei vielä paljasta. Vaihtoehtoja on monia, ja niistä käydään vielä neuvotteluja eri osapuolten kanssa.

”Bussi selviää mutkista ja kaarteista helposti. Vaikeuksia tuottavat muut tiellä liikkujat kuten sisäisen liikenteen bussit, ja Hernesaaren tapauksessa turistibussit sekä kaupunkipyöräilijät ja Hernesaaren ravintoloiden asiakkaat”, sanoo Metropolia ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Harri Santamala.

Santamala on tyytyväinen, että robottibussit ovat innostaneet startup-yrityksiä juuri sellaiseen liikennepalveluiden kehittelyyn kuin Metropoliassa toivottiin.

Kokeiluja käydään viranomaisten suojeluksessa, koska maan hallitus on nostanut automaattiautot strategisesti tärkeäksi kehitystyöksi. Kokeiluja voidaan siis tehdä muun liikenteen seassa yleisessä katuverkossa. Juuri tällainen on ollut Metropolian vetämässä Sohjoa-kehityshankkeessa, jossa on ollut mukana myös liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Projektin nimi ei ole mitenkään sattumanvarainen, sillä robottibusseille lumiset ja sohjoiset olosuhteet ovat vaikeita.

”Sen vuoksi koeajot alkavat keväällä, kun lumet ovat sulaneet”, sanoo Möttö.

Jokainen kolmesta osapuolesta tuo uuteen pilottiin omaa osaamistaan. Metropolia on kehittänyt EZ10:een operointialustan, jonka päälle Tuup ja Vinka sovittavat omat sovelluksensa.

”Meidän lelut hiekkalaatikossa”, sanoo Santamala.

Tuup oli jo luomassa uutta kokonaisvaltaista liikkumispalvelua eli maas-sovellusta, jossa matkustaja olisi kyennyt yhdellä ostoksella yhdistämään eri joukkoliikennevälineitä ja taksimatkoja. Mötön mukaan tämä kehitystyö jatkuu, mutta robottibussien matkustajapalvelu tulee ensin.

”Bussimiehenä täytyy sanoa, että olen tästä uudesta kokeilusta todella tohkeissani. Tämä on iso harppaus”, Onnibus-yhtiöstä Tuupiin siirtynyt Möttö.

Vinka on viime keväänä perustettu yhtiö, joka on erikoistunut erikoisryhmien kuljetusten, kuten vammais- ja sosiaalihuollon kuljetusten reittien optimointiin. Toimitusjohtaja Peitsa Turvanen näkee suuret mahdollisuudet matkustajaliikenteessä.

”Me pyrimme suoraan kaupalliseen ratkaisuun”, Turvanen sanoo.

Hän uskoo, että kutsuperusteinen henkilöliikenne kehittyy jo lähitulevaisuudessa siten, että kulkuvälineen saa tilattua kotiovelleen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Robottiautot
  • Bussiliikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    4. 4

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    5. 5

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    6. 6

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Kaksi irlanninterrieriä on maksanut emännälleen 16 500 euroa – Koirat määrittävät Elina Kokkosen koko päivärytmin

      Tilaajille
    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää