Kaupunki

Helsingin apulais­kaupungin­johtaja Pekka Sauri: ”Yäk, taas sataa lunta!”

Tiistainen lumontulo ei vielä vapauta Helsingin toreja parkkipaikoiksi. Liikenteessä ei pahoja kolareita lumisateesta huolimatta.

Helsingin lumenluonnista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr) ei taida pitää lumesta. ”Yikes! It's snowing again!” hän kirjoitti englanniksi sosiaaliseen mediaan tiistaina alkuiltapäivästä.

Päivityksessään hän viittaa Helsingin kaupungin internetsivuille, joilla kerrotaan lumesta kaupungissa ja annetaan ohjeita ongelmatilanteisiin.

Suomennettuna Saurin huudahdus kuuluu suurin piirtein: ”Yäk, taas sataa lunta!”


”On se nättiä ja kaunista”, Sauri myöntää, mutta huokaisten.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Apulaiskaupunginjohtajan työsarkaa ovat kadut ja liikenne eli myös lumenluonti. Ja kun lunta tulee taivaalta niin kuin maanantaina, sillä on seurauksensa Helsingissä.

”Kadunvarsien lumikasat vievät parkkipaikkoja”, Sauri toteaa.

Joukkoliikenteeseen saattaa tulla katkoksia, kun raitiovaunut eivät pääse väärin parkkeerattujen autojen takia etenemään. Pahimpina lumentulon aikoina Helsinki on ottanut käyttöön toreja parkkeeraamiseen.

”Eihän nyt olla vielä mitenkään sellaisessa tilanteessa. Sääkartasta katselin juuri, että lumisade näyttäisi olevan juuri Helsingin yläpuolella. Arvioimme tilannetta”, Sauri sanoi tiistaina iltapäivällä.

Helsinki on joinakin talvina ottanut parkkipaikkakäyttöön esimerkiksi Kasarmitorin ja Fredrikintorin. Tällaisia talvia olivat muun muassa 2010–2011 ja 2011–2012.

”Ne oli hurjia, kovia talvia”, Sauri muistaa. ”Ensin oli vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä vuodella vain vähän tulta. Sitten 2010 sitä tuli taivaan täydeltä. Olimme ihmeissämme”, Sauri muisteli.

Parhaimpana lumentulovuotena auraustyöt kuljetuksineen tulivat maksamaan Helsingille ja siis asukkaille veroina noin 30 miljoonaa euroa.

Liikenne vaikutti alkuiltaan mennessä sujuneen lumentulosta huolimatta kohtuullisen ongelmitta. Helsingissä poliisi ynnäsi noin 25 peltikolaria, joista yksikään ei ollut vakava.

Suurin osa kolareista sattui Helsingin lähestymisväylillä.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenne
  • Helsinki
  • Joukkoliikenne
  • Lumi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    7. 7

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    8. 8

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    9. 9

      Lähes puoli miljoonaa osoitti mieltään Barcelonassa – Espanjan pääministerin ilmoittamat toimet ovat pahin hyökkäys sitten Francon ajan, sanoo Katalonian aluejohtaja

    10. 10

      Harvinainen matelija synnytti neitseellisesti poikasen Helsingin Tropicariossa – synnyttänyt naaras ei ole ollut lähes neljään vuoteen tekemisissä urosten kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää