Kaupunki

Puolueiden vaaliteemoina lähes kaikki asiat Helsingissä

Helsingissä valitaan pääkaupungin historian ensimmäinen pormestari. Kisa kiristyi sunnuntaina kun Anni Sinnemäki (vihr) ilmoitti olevansa ehdolla.

Eivät ole kevään kuntavaalien kärkiteemat kovin kirkastuneet Helsingin poliittisten puolueiden piiritoimistoissa. Kysyttäessä johtohenkilöt luettelevat peräperään lähes kaikki hyvää tarkoittavat asiat, joista ei pahinkaan riidankylväjä saisi eripuraa aikaiseksi.

Varhaiskasvatus, koulutus, kohtuuhintainen asuminen, joukkoliikenne, terveydenhuolto, vanhustenhuolto, halpa energia  . . . Kaikki nämä ovat tärkeitä ja hyviä asioita. Mutta onko niistä koukuksi ääntenkalasteluun? Kaupunkilaisen, äänestäjän kokoinen ymmärrettävä ja tartuttava konkretia tuntuu olevan hakusessa.

Äänestäjä toivoisi vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin. Sellainen voisi olla esimerkiksi, kannattaako ehdokas (tai puolue) ajoväylien vähentämistä vai autotonta ydinkeskustaa. Ovatko ruuhkamaksut okei? Samanlaisia suoria ja rehellisiä kannanottoja kaivattaisiin eri toimialojen keskeisiin kysymyksiin.

Helsingissä on muihin kaupunkeihin nähden erilaiset vaalit. Nyt valitaan ensimmäistä kertaa pormestari. Vaalit voittanut puolue saa huutaa ensimmäisenä valtuustossa. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt mennään asian lisäksi henkilö edellä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ehdokaslistat on jätettävä 28. helmikuuta. Luulisi, että kärkiehdokkailla liputtaminen olisi jo täydessä vauhdissa. Aika harva puolue on kuitenkaan vielä nimennyt kärkiehdokastaan.

Vihreillä ehdokkaita on jo kaksi: Anni Sinnemäki (vihr) ilmoitti halukkuudestaan ryhtyä vihreiden pormestariehdokkaaksi. Hänen lisäkseen toinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr) ilmoitti halukkuudestaan jo viime viikolla. Puolue tekee valinnan ehdokkaastaan virallisesti helmikuussa.

Helsingin Keskustalla kärkiehdokas kuitenkin kuuluu olevan: ”Meillä käydään tämä keskustelu Laura Kolben ympärillä”, Keskustan puheenjohtaja Ville-Veikko Rantamaula kertoo.

Vaalien kärkiteemat ovatkin sitten jo moninaiset: ”Stadi tarvitsee keuhkot, ei kaikkea pidä hakata sileäksi, on rakennettava paitsi sivuille myös ylöspäin, korkeita taloja, järkevähintaisia asuntoja, oikeisiin suuntiin tehdyt bulevardisoinnit . . .”, Rantamaula luettelee.

Sitten hän ryhtyy rohkeaksi ja puuttuu pariin herkkään asiaan: ”Uusien asuintalojen esteettömyyssäännöistä ja parkkipaikkojen määristä voitaisiin ehkä tinkiä.”

Helsingin siirtyminen pormestarijohtoiseen hallintomalliin olisi Rantamaulan mielestä mainio hetki laajentaa demokratiaa muutoinkin. ”Kaupunginosille tulisi nykyistä enemmän antaa mahdollisuus päättää omista asioistaan.”

Keskustalla on tätä nykyä Helsingissä kolme valtuutettua. Puolue pyrkii vaaleissa pariin lisäpaikkaan. Helsingin Perussuomalaisten puheenjohtaja Markku Saarikangas korottaa nyt seitsenhenkisen ryhmän tavoitteen toisille lukemille: ”Tähtäin on tuplata paikkamäärä.”

Perussuomalaisten ehdokas pormestariksi on valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen.

”Helsinkiläisten tulee olla etusijalla kaupungin asuntoihin, opiskelijoille voitaisiin rakentaa nopeasti konttiasuntoja, sosiaali- ja terveyspalvelut pitää saada yhdestä paikasta . . . nyt ihminen joutuu juoksemaan luukulta toiselle”, Saarikangas luettelee vaaliteemoja.

”Pohjois-Amerikassa on kokeiltu esimerkiksi vanhainkotien ja lastentarhojen yhdistämistä. Yksi meidän teemoista on elämisen arvoinen vanhuus, kenenkään ei pidä jäädä yksin. Karmeita tarinoita kuulee siitä, kuinka vanhukset makaavat päiväkausia omissa eritteissään.”

Vaalivoittoon ja nykyisten kahden paikan kasvattamiseen kolmeen tai neljään pyrkii myös Kristillisdemokraatit.

”Ikäihmisillä tulisi olla oikeus matkustaa ilmaiseksi [julkisessa liikenteessä]. He ovat taakankantajia, jotka ovat mahdollistaneet hyvinvointimme. Meidän pitäisi pystyä korvaamaan heille se esimerkiksi tällaisella meille pienellä mutta heille suurella asialla”, Helsingin Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Tuulikki Tepora sanoo.

Kristilliset ovat luonnollisesti perheiden asialla: ”Vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksia pitäisi tukea stipendeillä tai alennetuilla lipunhinnoilla. Se ehkäisisi syrjäytymistä.”

Rkp:n Helsingin piirin puheenjohtaja Cecilia Ehrnrooth uskoo sivistykseen: ”Koulutukseen pitää satsata enemmän, jotta Suomi lähtee nousuun.”

Sivistystä kaivattaisiin myös keskusteluun. ”Se on mennyt vinoon. Ei ole pysytty asiassa. Ihmisillä saa toki olla eri näkökulmia ja mielipiteitä, mutta asiallisena pitää pysyä eikä käydä henkilökohtaisesti kenenkään päälle.”

Rkp:n asialistalla ovat myös terveydenhuolto sekä vanhustenhoito. ”Jaksamisesta on kysymys. Meidän suomalaisten pitää tehdä entistä kauemmin töitä, olla pidempään kunnossa, ja päästä nopeammin hoitoon – kahdella kiellä.”

Rkp hakee vaaleista viisipaikkaiseen valtuustoryhmäänsä yhden luottamushenkilön lisäystä.

Vasemmistoliitto kasvoi 11 valtuutetun ryhmäksi, kun kaksi vihreää loikkasi ryhmään. Nyt puolue pyrkii vähintään samaan paikkamäärään omin voimin. Kärkiteemoja ovat asuminen ja joukkoliikenne.

”Helsinki ei ole tavoittanut vuosittaista rakentamistavoitettaan. Kaupungille on perustettava oma rakentamisyksikkö veronmaksajien riskillä”, toiminnanjohtaja Jorma Pikkarainen sanoo.

Vasemmistoliitto on joukkoliikennepuolue – näissäkin vaaleissa: ”Ruuhkamaksut käyttöön. Heitä ei kuitenkaan pidä rokottaa, joiden on pakko käyttää autoa työnsä takia.”

Pormestari puolueella on jo valmiina: Paavo Arhinmäki.

Helsingin kolmanneksi suurin puolue 15 valtuutetullaan on Sosialidemokraatit. Tavoitteena on ”useampi lisäpaikka”, sanoo Stadin demarien toiminnanjohtaja Hanna Isbom.

Puolueessa on keskusteltu useista pormestariehdokkaista: ” Eero Heinäluoma, Nasima Razmyar, Erkki Tuomioja, Tuula Haatainen, kaikki helsinkiläiset kansanedustajat”, Isbom kertoo.

Kohtuuhintaisten asuntojen tuotannon nosto sekä kouluasiat ovat puolueen kärkiteemoja vaaleissa. Loppusyksystä päätetty uusi yleiskaava luo Isbomin mukaan mahdollisuudet kotien rakentamiseen niin, että päiväkodit, koulut ja työpaikat ovat toimivan joukkoliikenteen tavoitettavissa.

”Kaupungin palvelut on järjestettävä etenkin lapsiperheiden helposti tavoitettaviksi”, Isbom sanoo.

Pormestarimallia innokkaasti ajanut, 19-jäseninen Vihreät on on valtuuston toiseksi suurin ryhmä.

Voidakseen tulla pormestareiksi viranhaltijoiden tulisi ensin siirtyä vähintään virkavapaalle, asettua ehdolle vaaleissa ja tulla valituiksi vähintään varavaltuutetuiksi. Toiseksi suurin tahtoo suurimmaksi.

”Tarkkaa määrällistä paikkatavoitetta meillä ei ole, sehän on suhteellista peliä”, Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Maria Halonen sanoo.

Yksittäisenä teemana Vihreillä on muun muassa ”maksuton varhaiskasvatus Helsinkiin”, jonka selvittämisen puolue ajoi vuoden 2017 budjettiin. Se tarkoittaisi yli kolmevuotiaiden päiväkotimaksujen puoliintumista.

”Koulutus on Vihreillä valtakunnallinen kärkiteemana. Samoin eriarvoistuminen, köyhyys, asunnottomuus, joiden ehkäisyyn kunnat voivat vaikuttaa. Hallituksen leikkaukset ovat osuneet kaikkein köyhimpiin, mutta myös tavallisiin ihmisiin. Leipäjonot nousevat varmasti keskusteluun”, Halonen sanoo.

21-paikkaisen, Helsingin suurimman valtuustoryhmän kokoomuksen tavoitteena on säilyttää ykköspaikkansa. ”Ihmiset luottavat kokoomukseen kaupungin kehittämisessä ja kyvyssä rakentaa parempaa kaupunkia”, piirin toiminnanjohtaja Sini Jokinen sanoo.

”Elinvoimainen kaupunki rakentuu terveelle taloudelle ja turvalliselle kaupunkiympäristölle. Meillä täytyy olla toimivia ja elinvoimaisia yrityksiä, ja niillä mahdollisuus menestyä. Kaupungin tulee palvella kaupunkilaisia entistä paremmin. Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen rooli korostuu tulevaisuudessa”, Sini Jokinen sanoo.

Myös kokoomuksessa painotetaan asuntotuotannon tärkeyttä. Tuotantoa tulee olla riittävästi, mutta ”sen tulee olla myös oikeanlaista. Tuotannon tulee vastata kaupunkilaisten tarpeisiin”, Sini Jokinen sanoo.

”Alueita on kehitettävä tasapuolisesti. Siten, että niissä asuntoja vanhuksille, perheille, tavalliselle työntekijöille, kaikille erilaisille helsinkiläisille.”

Entäs yhden hengen ryhmät? Niitä on Helsingin nykyisessä valtuustossa kaksi, Skp:n Yrjö Hakanen ja René Hurstin oma ryhmä.

Hursti kertoo harkitsevansa vaaleihin lähtöä jonkin ryhmän sitoutumattomana ehdokkaana, ”äänestäjien antamalla valtakirjalla”.

”Vähäosaisten ihmisten asiat on pantava kuntoon. Mielenterveysongelmaisten, päihdekuntoutujien, lastensuojelun asiakkaiden, pienipalkkaisten, vähävaraisten työllistymistä ja opiskelemaan pääsyä on tuettava”, Hursti luettelee.

Yrjö Hakasella on sanoma: ”Helsingin pitää olla asukkaita eikä bisnestä ja yhtiöitä varten. Ei pienen piirin vallankäyttöä, vaan asukasdemokratiaa. Lisää rahaa lähipalveluihin kaupungin voitoista.”

Skp kokoaa ehdokaslistaa, jossa on mukana sitoutumattomia. Tavoite on, että ryhmällä olisi valtuutettuja nykyisen yhden sijasta kaksi.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Kuntavaalien aikataulu


 28. 2. kello 16, ehdokasasettelu päättyy.

 9. 3., ehdokasasettelu vahvistetaan.

 29. 3.–4. 4., ennakkoäänestys.

 9. 4., vaalipäivä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loistaa juuri nyt voimakkaan punainen aurinko – Suora lähetys valoilmiöstä HSTV:ssä

    3. 3

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    4. 4

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    5. 5

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    6. 6

      Poliisin operaatio Helsingin Kurvissa: sekoilu ja huumekauppa yritetään kitkeä pois – ”Asukkaat tuntevat päiväsaikaan olonsa turvattomaksi”

    7. 7

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    8. 8

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    9. 9

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    10. 10

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää