Kaupunki

Kokoomusjohtaja haluaa Helsinkiin lisää pienasuntoja suurien perhe­asuntojen sijaan – asuntorakentamisen ohjeistusta käsitellään tiistaina

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakuntaa johtava Risto Rautava lieventäisi vaatimusta perheasuntojen rakentamisesta.

Helsingissä on voimassa rakentamista koskeva kaavamääräys, joka sanelee, että puolet uudisrakennusten asunnoista on keskipinta-alaltaan vähintään 80-neliöisiä perheasuntoja, vaikka pääkaupunkiseudulla ja varsinkin Helsingissä on eniten kysyntää pienille asunnoille.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee asuntorakentamista koskevaa ohjeistusta tiistaina 17. tammikuuta.

Kaupunki haluaa ohjata asemakaavoissa uudisasuntotuotantoa siten, että vähintään puolessa rakennettavista huoneistoista pitäisi olla kolme huonetta ja keittiö ja niiden keskipinta-alan on oltava vähintään 80 neliötä.

Säännös ei ole kokoomuksen mielestä hyvä kroonisesta pienasuntopulasta kärsivälle pääkaupungille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok) kertoo, että aikookin tehdä esityksen, jonka mukaan pienempien asuntojen rakentaminen tehtäisiin helpommaksi.

”Tulen esittämään, että perheasuntojen osuus laskee 50 prosentista 40 prosenttiin. Lisäksi tulen esittämään 80 neliön määräyksen poistamista, sillä minusta kolmen huoneen asunnon voi tehdä toimivaksi pienempänäkin hyvällä suunnittelulla ja tämä on ihan turha määräys”, Rautava sanoo.

Yksiöistä ja kaksioista on Helsingissä kovin kysyntä, eivätkä rakennettavat isot asunnot käy samalla tavalla kaupaksi. Myös vuokra-asunnoista kysytyimpiä ovat yksiöt ja kaksiot. HS:ssä kerrottiin viime marraskuussa, että pääkaupunkiseudulla uudiskohteiden ”pienet asunnot viedään käsistä”.

Siksi esimerkiksi rakennusyhtiöt, kuten SRV, VVO ja NCC, ovat toivoneet helpotuksia nykysäännöksiin.

Helsingissä pienimmät uudet asunnot voivat olla 20-neliöisiä. Rautavan mukaan ongelma on se, että pienempiä asuntoja tehdään kysyntään nähden liian vähän.

”Nykymääräys perheasuntojen määrästä on mielestäni liian tiukka, eikä myöskään tuoreessa asumisen ja maankäytön toteutusohjelmassa ole 80 neliön vaatimusta perheasuntojen keskikoosta.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuntopolitiikka
  • Helsinki
  • Kaavoitus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    5. 5

      Kuusta löytyi luola, mikä voi kiihdyttää Maan kiertolaisen asuttamista

    6. 6

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      Alaikäisen epäillään puukottaneen puistossa kävellyttä naista Vaasassa – valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumalta

    9. 9

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    10. 10

      Yhdysvaltain entinen presidentti Bush arvosteli kovin sanoin Trumpin ajan politiikkaa mainitsematta Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää