Kaupunki

Käsittämätön ja vaarallinen villitys Vantaalla – alaikäiset provosoivat tappeluita videoidakseen väkivallan ja levittääkseen sitä netissä

Itä-Uudenmaan poliisi julkaisi torstaina iltapäivällä sosiaalisessa mediassa huolestuneen tiedotteen. Sen mukaan nuoret ovat provosoineet toisiaan tai ulkopuolisia tappelemaan sillä tarkoituksella, että he videoivat tappelut kännyköillään ja levittävät videot nettiin.

Poliisi on ollut yhteydessä uudesta villityksestä sosiaaliviranomaisiin ja toivoo, että tieto tulee sitä kautta vanhempien tietoon. Tappelijat ja videoijat ovat poliisin arvion mukaan alle viisitoistavuotiaita.

”Tämä on huolta herättävä ilmiö, joka leviää nuorten keskuudessa Vantaalla”, ylikonstaapeli Anne Laakso Itä-Uudenmaan poliisin ennalta estävästä toiminnasta sanoo.

Osa tappeluista on poliisin käsityksen mukaan ollut ”oikeita” ja osa ”järjestettyjä”. Poliisi on saanut haltuunsa muun muassa videomateriaalia, joka on seurausta ulkopuolisen provosoinnista junassa. Alaikäiset olivat ärsyttäneet ulkopuolista henkilöä junassa siinä onnistumatta. Kun henkilö oli poistunut junasta Hiekkaharjun asemalla, nuoret olivat seuranneet häntä ja käyneet käsiksi alikulkutunnelissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Siinä oli provosoitu junamatkustajaa, soitettiin suuta, vastapuoli ei lähtenyt provosoitumaan. Nämä [nuoret] saivat itsensä kuitenkin provosoituneen tilaan, ja kun henkilö lähti junasta, he lähtivät perään”, Laakso kertoo lähtötilanteesta.

Tärkeintä tuntui olevan tapauksen videointi. Tapaus sattui noin viikko sitten. Paikalle olivat ehtineet ensin järjestysmiehet ja sen jälkeen poliisi, ennen kuin mitään vakavampaa ehti tapahtua.

”Tarkoituksena oli saada tappelua aikaan ja kuvata se. Siinä oli monta videoijaa. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus”, Anne Laakso kertoo.

Toinen tapaus oli Tikkurilassa. Ylikonstaapeli Anne Laakson mukaan tappelu käytiin nuorten kesken ja se oli järjestetty videointia varten. Poliisin mukaan sen haltuun saama kuvamateriaali on raakaa.

”Saatiin haltuun video, jossa oli kuvattuna etukäteen sovittu tappelu. Nuoret eivät olleet välttämättä kaveruksia, mutta varmastikin tiesivät toisensa etukäteen. Kamerat olivat valmiina, kun tappelu alkoi”, Laakso kertoo.

”Jälki on aika karua ja tosi raa’an näköistä. Ensin tapellaan leikisti, ja sitten kun tunteet kuumenee, otteet kovenevat. Tämä on huolestuttava villitys. Tappelu alkaa läppänä, mutta kun tunteet kuumenevat, tulee ylilyöntejä. Yksi potku päähän, ja seuraukset voivat olla tosi isot.”

Tikkurilan tapauksella oli monta kuvaajaa. Poliisi arvelee, että vanhemmat tuskin tietävät, mitä heidän lapsensa tekevät.

Poliisi on tehnyt asiassa yhteistyötä vantaalaisten nuorisotilojen kanssa. Myös sosiaaliviranomaisille on tiedotettu villityksestä, ja poliisi toivoo, että viesti kantautuisi koteihin asti.

Tekijät ovat Itä-Uudenmaan poliisin mukaan olleet alle viisitoistavuotiaita vantaalaisia poikia.

”Toivottavaa olisi, että vanhemmat tietäisivät ja keskustelisivat kotona siitä, mitä heidän lapsensa ylipäänsä tekevät, ja siitä, mitä he tekevät sosiaalisessa mediassa”, Anne Laakso sanoo.

”Ennen kuin joku kuolee tai halvautuu.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Väkivalta
  • Videot
  • Vantaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston – Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    5. 5

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

    8. 8

      Antti Rinne tylyttää Vartiaista tämän työllistymispuheista: ”Uskomatonta roskaa”

    9. 9

      Charles Manson edusti hippiajan pimeää puolta – Murhakultin johtaja houkutteli huuruisilla puheillaan nuoria naisia järjettömään väkivaltaan mutta vältti lopulta kuolemantuomion

    10. 10

      Synnytystukea antava suomalainen doula kertoo: Nämä neljä asiaa pitää korjata Suomen synnytyshoidossa pikaisesti, muuten perheet jäävät liian yksin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    4. 4

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    6. 6

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    8. 8

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää