Onnettomuustutkintakeskus on edennyt Helsingin Vuosaaressa joulukuussa sattunutta tuhoisaa tulipaloa koskevissa tutkimuksissaan. Palo johti maahanmuuttajataustaisen äidin ja kolmen lapsen kuolemaan.
Palo alkoi yöllä noin kello kaksi. Perheen isä ei ollut palon aikaan paikalla. Hän oli lähtenyt töihin yövuoroon.