Kaupunki

Helsinkiläisen omaishoitaja-äidin tuet heikkenivät – nyt yllättyneet poliitikot aikovat perua muutokset

Helsinkiläispäättäjät haluavat omaishoitajien tilanteesta tarkemman selvityksen. HS kertoi sunnuntaina, kuinka vammaista lastaan hoitavan äidin hoitopalkkiota ja vapaapäiviä ollaan leikkaamassa.

Poliitikot ovat käytännössä palauttamassa Helsingin omaishoidontuen muutoksia valmisteltavaksi uudelleen – tai ainakin vaatimassa tarkempaa selvitystä vaikutuksista yksittäisiin ihmisiin ja kustannuksiin.

HS kertoi sunnuntaina, että esimerkiksi vammaista lastaan hoitavan Hanna Morjavan hoitopalkkiota ja vapaapäiviä ollaan leikkaamassa. Samasta ovat huolissaan monet muutkin vammaisten tai sairaiden lasten perheet pääkaupunkiseudulla. Lakimuutoksen piti parantaa omaishoitajien asemaa, mutta käytännössä osalta helsinkiläisistä omaishoitajista leikataan tukia.

Uusista tukikriteereistä ovat päättäneet virkamiehet. Tiistaina asia tuodaan sosiaali- ja terveyslautakuntaan tiedoksi, muttei varsinaisesti päätettäväksi. Lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sd) aikoo esittää, että asiasta tehdään tarkempi selvitys ennen kuin yksittäisiä ihmisiä koskevia päätöksiä tehdään yhtään lisää.

Selvityksen pohjalta tuotaisiin sitten lautakunnalle uusi esitys päätettäväksi ennen kuin päättäjät ja Helsingin hallintomalli vaaleissa vaihtuvat. Jos kriteerit tässä muuttuisivat, kaikki alkuvuonna jo muuttuneet tuet käytäisiin uudelleen läpi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta ovat kaikki vaatineet jo poliittista päätöstä asiasta.

”Tarvitaan tarkempi selvitys siitä, minkälaisissa tilanteissa jää ilman tukea tai tuki laskee. Ja miten tämä vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin”, sanoo Anna Vuorjoki (vas).

”Meille päättäjille annettiin joulukuussa sellainen käsitys, että omaishoitoon satsataan lisää eikä siitä leikata”, sanoo Laura Nordström (vihr). Hän sanookin nyt, että muutoksen kustannusvaikutukset pitää laskea huomattavasti nykyistä tarkemmin.

Miksi poliitikot sitten olivat tällaisessa käsityksessä?

Omaishoidontuen budjettia on tänä vuonna kasvatettu Helsingissä 8,5 miljoonalla. Lakimuutoksen takia on kuitenkin todennäköistä, että budjetista aiempaa isompi summa kuluu omaishoitajien vapaapäiviin. Virkamiesten mukaan tätä määrää on hyvin vaikea ennakoida tarkasti, mutta summa voi nousta jopa yli kolmentoista miljoonan vuodessa.

Jos tämä toteutuu, vapaapäiviin kuluva raha on jostain muualta kuten omaishoitajien hoitopalkkioista pois. Tai sitten tarvitaan lisää rahaa kaupungilta.

”Tulee vielä kalliimmaksi, jos perheet eivät enää jaksa tehdä tärkeää työtään”, Terhi Peltokorpi (kesk) sanoo. Hän pitää myös inhimilliseltä kannalta parempana, että omaishoitajiksi haluavat ja pystyvät saavat siihen paremmat mahdollisuudet.

Kokoomuksessa asiasta vielä keskustellaan ennen kuin ryhmä naulaa kantaansa lukkoon lautakunnassa – tarkempaa selvitystä asiasta puolueen valtuustoryhmä vaati jo aiemmin. Lautakunnan varapuheenjohtaja Seija Muurinen sanoo, että Helsinki tarjoaa omaishoitajille hyvin palveluita nykyisin. Toisaalta tehtäväkin on raskas.

”On keskusteltava, voitaisiinko tehdä vielä lisää, ettei tehtävä kävisi ylivoimaiseksi.”

Anttila sanoo, ettei ole lainvastaista, että virkamiehet päättävät tiukkaa asiantuntemusta vaativista asioista kuten ohjeista, joiden pohjalta yksittäisten ihmisten saamia tukia linjataan. Hän pitää silti tarkempaa selvitystä perusteltuna ja lisää, että hän ihmettelee myös ihmisten kertomuksia siitä, miten perheille asiasta on viestitty.

”Ei perheitä näin pidä kohdata. Pitäisi pystyä toimimaan ammatillisesti”, hän sanoo.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Lain piti parantaa omaishoitajan asemaa


 Omaishoidontukea koskeva laki muuttui viime vuonna. Tarkoituksena oli esimerkiksi taata kaikille tukea saaville oikeus vapaapäiviin.

 Lakimuutoksen vuoksi kunnissa on säädetty uudelleen kriteereistä, joiden perusteella tukea myönnetään. Helsingissä tästä päättivät virkamiehet, Vantaalla ja Espoossa poliitikot.

 Uusien kriteereiden pohjalta tehdään jokaiselle omaishoitajalle uusi sopimus. Näitä on tehty vasta joitain kymmeniä, vuoden loppuun mennessä olisi tarkoitus käydä läpi kaikki noin 4000 omaishoitajaa.

 Muutos näyttäisi huonontavan erityisesti alaikäistä lastaan hoitavien asemaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Omaishoito
  • Helsinki
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    5. 5

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    6. 6

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    7. 7

      Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

    8. 8

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    9. 9

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    10. 10

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    6. 6

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    7. 7

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää