Kaupunki

Helsingin keskustan edustalta ilmestyi myyntiin pieni saari – luotsivahdin kotipaikan lähtöhinta on miljoona euroa

Katajanokanluodolla on pieni luotsivahdin tupa, ulkokäymälä sekä paljon rantakallioita.

Helsingin kantakaupungin edustalta myydään parhaillaan saarta. Lähtöhinta on miljoona euroa

Katajanokan edustalta on myynnissä noin puolen hehtaarin kokoinen saari nimeltään Katajanokanluoto. Oikotien välittämään kiinteistöön kuuluu 141 vuotta vanha luotsivahdintupa, ulkokäymälä, rysävarasto, kookas betonilaituri sekä kosolti yksityistä rantaviivaa.

Saari on tällä hetkellä ammattikalastajana toimineen Mika Norringin omistuksessa. Hän osti paikan vuonna 2001 valtiolta omistautuakseen ammattikalastukselle.

Norring on asunut saaressa osan vuodesta jo lähes kymmenen vuoden ajan. Hän pitää saaren tunnelmaa ainutlaatuisena.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Se näyttää ohi ajavan Silja Linen kannelta katsottuna pieneltä, mutta kun siellä on, ei se kuitenkaan ole pieni. Sieltä löytyy aina tuulensuoja ja aurinkoa.”

Katajanokanluoto sijaitsee Katajanokan ja Lonnan saaren välissä Kruununvuorenselällä noin 500 metrin päässä Katajanokan rantaviivasta. Saaren toisella puolella näkyy kaupunki, toisella puolella meri.

”Kun iltaisin tulee hiljaista, eikä tuule, voi joskus kuulla raitiovaunun kirskuntaa. Toisella puolella saarta ei kuule mitään muuta kuin lokit”, Norring sanoo.

Saarella on asuinrakennuksena pieni luotsivahdintupa, joka on rakennettu vuonna 1876. Se on suuruudeltaan 51-neliömetrinen, kaksikerroksinen ja suojeltu rakennus.

”Yläkerrassa on ikkuna, josta avautuu maisema Kaivopuistoon ja Suomenlinnaan päin, se on sellainen merellinen kaupunkimaisema oikeastaan.”

Saarella ei ole rakennusoikeutta muihin rakennuksiin. Museovirasto on kuitenkin Norringin mukaan suhtautunut myönteisesti saaren rakentamiseen, sillä alueella on alun perin ollut yhteensä kolme rakennusta.

Helsingin yleiskaavassa saari on virkistysaluetta. Saari kuuluu virallisesti Kaivopuiston kaupunginosaan.

Asiasta kertoi ensin Yleisradio.

Oikotie kuuluu Sanoma-konserniin. Helsingin Sanomat on osa samaa konsernia.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Asunnot
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      Uusnatsit ja vastamielen­osoittajat osoittavat mieltään Tampereella – junaliikenne Porin ja Seinäjoen välillä oli väliaikaisesti poikki

    4. 4

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    5. 5

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    6. 6

      Neljä ihmistä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, yksi otettu kiinni – HS seuraa

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Näin voit juhlia ilman krapulaa, ehkä – Kaikissa maailmankolkissa bilettänyt Madventures-kaksikko jakaa vinkkinsä uutuuskirjassa

    9. 9

      Keskustelu Sofi Oksasen kirjoituksesta ei laannu – Nyt kirjailija Johanna Holmström vastaa Svenska Dagbladetissa

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    8. 8

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    9. 9

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    10. 10

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää