Kaupunki

Laajasta ryöstösarjasta epäilty kolmikko vangittiin – useita ihmisiä ryöstettiin puukoilla uhaten Helsingin keskustassa viikonloppuna

Kaikki epäillyt ovat 21-vuotiaita miehiä. Yksi heistä on ollut viime vuosina usein ongelmissa lain kanssa.

Helsingin keskustassa viime viikonloppuna tehdystä ryöstösarjasta epäillyt kolme miestä vangittiin tiistaina iltapäivällä Helsingin käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeus passitti 21-vuotiaat miehet tutkintavankeuteen neljän esitutkinnassa olevan törkeän ryöstön perusteella. Poliisi on kertonut epäilevänsä kolmikkoa kaikkiaan seitsemästä ryöstöstä.

Ryöstöistä kuusi tapahtui Kampissa ja Ruoholahdenrannassa viime viikolla perjantain ja lauantain välisenä yönä. Rikoksia tehtailtiin tiheällä tahdilla, sillä poliisin mukaan ryöstäjät iskivät aikavälillä 2.45–4.00.

Uhreilta vietiin lompakot ja puhelimet puukoilla uhkaamalla. Kaikki uhrit olivat poliisin mukaan aikuisia, yksin liikkuneita miehiä. Osa heistä sai myös lieviä vammoja ryöstöjen yhteydessä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Poliisi epäilee saman kolmikon ryöstäneen niin ikään yksin kävelleen miehen jo perjantain vastaisena yönä Kaartinkaupungissa. Uhria pahoinpideltiin nyrkein.

Poliisi otti epäillyt kiinni Fredrikinkadulta viiden aikaan aamuyöstä lauantaina. Heidän epäillään olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisina.

Kaikki kolme epäiltyä ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta, ja yksi heistä on ollut viime vuosina usein tekemisissä viranomaisten kanssa.

Ensimmäisen sakkotuomionsa mies sai Espoon käräjäoikeudesta jo 16-vuotiaana, koska hänet todettiin syylliseksi nuorena henkilönä tehtyyn huumausainerikokseen. Tuomittu myös tunnusti itse käyttäneensä kannabista.

Mies on tällä hetkellä epäiltynä ryöstösarjan lisäksi myös omaisuusrikoksista, joiden vuoksi hän istui vastikään tutkintavankeudessa. Iltalehden tietojen mukaan mies vapautui kyseisestä tutkintavankeudesta viime keskiviikkona, joten hän ei ehtinyt olla montaa vuorokautta vapaalla jalalla.

Kahdella muulla törkeistä ryöstöistä epäillyllä miehellä ei ole vastaavanlaista rikostaustaa. Toinen heistä valmistui viime keväänä ylioppilaaksi, ja toinen pelasi vielä muutama vuosi sitten jääkiekkoa juniorien SM-sarjassa.

Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, kuinka hyvin ryöstöistä epäillyt miehet ovat tunteneet toisensa entuudestaan.

Ryöstösarjaan liittyen syytteiden nostamisen määräaika on perjantaina 19. toukokuuta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ryöstöt
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    3. 3

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    4. 4

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    5. 5

      Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”

    6. 6

      Intian Basaarin perustajalla oli parhaimmillaan 27 liikettä ympäri Suomen – Hippivaatteita tuotiin suoraan omasta tehtaasta Intiasta, kunnes lama pakotti sulkemaan kauppoja

    7. 7

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      ”He puhuivat meille kuin orjille” – Unkari sulkee pakolaiset piikkilangoin eristetyille parakkileireille, HS kuvasi ne kopterilla ja tapasi ulos päässeitä

    10. 10

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    7. 7

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    8. 8

      Useita ihmisiä haavoittui veitsihyökkäyksessä Münchenissä, epäilty otettu kiinni – Poliisin mukaan kyse ei ole terrorismista

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    11. Näytä lisää