Kaupunki

Homekoulut ja yleiskaava puhuttivat HS:n pormestaritentissä – Sinnemäki ja Vapaavuori puolustivat yllättäen Keskuspuistoa

Kaupunkibulevardeja ja uutta yleiskaavaa ajanut pormestariehdokas Anni Sinnemäki (vihr) ei innostunut Hämeenlinnanväylän bulevardisoinnista HS:n pormestaritentissä.

Anni Sinnemäki (vihr) puolusti hieman yllättäen Helsingin Keskuspuistoa HS:n pormestaritentissä Sanomatalon Mediatorilla torstaina. Kun tentissä kysyttiin, pitäisikö Keskuspuistoa kaventava Hämeenlinnanväylän bulevardisointi toteuttaa, Sinnemäki näytti punaista lappua, mikä tarkoitti ei. Myös Jan Vapaavuori (kok) vastasi ei.

Tämä on yllättävää, sillä Sinnemäki on toiminut Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana ja ollut vahvasti mukana vaikuttamassa tuoreeseen yleiskaavaan, joka mahdollistaa kaupunkibulevardien rakentamisen Helsingin sisääntuloväylille.

”Olen äärimmäisen ylpeä yleiskaavasta”, Sinnemäki perusteli kantaansa. ”Tämä bulevardisointi aloitetaan kokeilujen kautta muualta, eikä Hämeenlinnanväylä tule olemaan ensimmäinen kohde. Voihan se olla, että jossain vaiheessa sitä aletaan suunnitella myös sille, mutta sitten se osataan tehdä niin, että asukkaatkin voivat olla siihen tyytyväisiä”, Sinnemäki sanoi.

”Nyt oli kyllä sellainen vastaus, ettei siinä sanottu yhtään mitään, jopa minä joudun nyt sanomaan näin”, kuittasi Arhinmäki.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Keskuspuiston ja yleiskaavan yhteydessä puhuttiin myös Helsingin kiihkeästä kasvusta. Lähes kaikki ehdokkaat pitivät yleiskaavan sisältämiä kasvuennusteita ja siihen varautumista hyvänä asiana.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa vuoteen 2050 ulottuvan yleiskaavan. Kaavassa varaudutaan erittäin voimakkaaseen väestönkasvuun, sen mukaan Helsingissä on vuonna 2050 noin 860  000 ihmistä.

Oheisilla videoklipeillä Sinnemäki ja Arhinmäki kommentoivat Keskuspuistoa ja Sinnemäki sekä Vapaavuori Helsingin yleiskaavaa. Artikkeli jatkuu videoiden jälkeen.

Kasvua vastusti ainoastaan Yrjö Hakanen (skp).

”Liian kiihkeä kasvu on ongelma, tulee kiire rahoittaa palvelut. Se vie muualta pois”, sanoi Hakanen.

”On järkevää tehdä yleiskaava, joka mahdollistaa sen kasvun. Olisi muuten todella vaikeaa tehdä korjausliike myöhemmin. Viimeisen viiden vuoden aikana Helsinki kasvoi nopeammin kuin nopean kasvun skenaario ennakoi”, sanoi Sinnemäki.

Vapaavuori oli samaa mieltä.

”Ellei me rakenneta, aiheutuu juuri niitä ongelmia. Olemme yksimielisiä siitä, että rakentaa pitää, mutta sitten kun pitää päättää mihin rakennetaan, siihen se yksimielisyys päättyykin”, Vapaavuori sanoi.

”Riippumatta siitä, mitä tehdään, ihmiset hakeutuvat keskuksiin. Helsingissä asutaan kalliisti ja ahtaasti, koska täällä on liian vähän asuntoja. Ja nyt ollaan ytimessä – minne niitä saa tulla”, kiteytti Tuula Haatainen (sd).

”Ei pidä mennä Keskuspuistoon”, Paavo Arhinmäki (vas) linjasi.

”Silloin, kun ei kuulla asukkaita, on kaavoituksessa jotain vikaa. Pitää saada kaupunkilaiset, kaavoittajat ja kaupunkitutkijat yhdessä katsomaan tätä”, Laura Kolbe (kesk) sanoi.

Ehdokkaita puhuttivat HS:n tentissä myös homekoulut ja kaupungin tonttivuokrapolitiikka.

Kaikki pormestariehdokkaat olisivat valmiita korjaamaan homekoulut nykyistä paremmin ja nopeammin. Helsingissä on arviolta noin 60 homekoulua, joista korjataan noin viisi vuosittain.

Jan Vapaavuori (kok) piti pelkän rahan siirtämistä korjaamiseen ongelmallisena.

”Suurin osa korjauksista epäonnistuu, mikä on vielä surkeampaa kuin se että niitä korjataan liian vähän. Paljon parantamisen varaa on myös valvonnassa, ylläpidossa ja rakentamisessa. Ei ratkaisu ole se, että huudetaan kuka laittaa isoimman summan rahaa.”

Paavo Arhinmäki (vas) vaati parempaa rakentamisen laatua uusiin rakennuksiin.

”Yksi ongelma on, että näitä pitää tehdä liian kiireesti, pitkä ketju on johtanut siihen, ettei syyllisiä löydetä. Näitä ongelmia on myös uusissa rakennuksissa.”

”Me halusimme korjata homekouluja myös ennen vaaleja”, huomautti Mika Ebeling (kd).

Yrjö Hakanen (skp) piti investointikattoa suurimpana esteenä homekoulujen korjaamiselle.

”Se rajoittaa peruskorjauksia, sen summan pitäisi olla kaksinkertainen, jotta se korjausvelka edes vähenisi.”

Eva Biaudet (r) löysi vikaa myös muualta.

”Ongelman on oltava myös johtamisessa, edes suunnitellut korjaukset eivät ole päässeet käyntiin. Ei ole hyvää taloudenpitoa että pitkitetään näitä.”

Oheisella videolla kaikki pormestariehdokkaat kertovat, millaista johtajakokemusta heillä on.

Suurinta erimielisyyttä ehdokkaiden kesken syntyi Helsingin kaupungin harjoittamasta vuokrapolitiikasta sen omistamalla maalla.

Helsinki vuokraa noin 6 000 asuintonttia. Kaupungin tonteilla asuu noin kolmasosa Helsingin 635 000 asukkaasta. Helsingillä on tällä hetkellä vuokratonttien tuottovaatimus 4 prosenttia.

”Mielestäni on virheellinen ajatus, että kaupunki voisi tehdä voittoa perusteettomalla maan arvonnousulla”, sanoi Yrjö Hakanen (skp).

”Ei kaupunki tee sillä voittoa, vaan niilläkin rahoitetaan kirjastoja tai vaikkapa kouluja”, puolusti Sinnemäki (vihr).

Arhinmäki piti nykyistä tuottovaatimusta aivan liian korkeana.

”Meillä on jo nyt kohtuuttoman kallista asua. Se lähtee kohtuuttomista tonttivuokrista liikkeelle. Alentaisin sitä tuotto-odotusta siihen kahteen prosenttiin, mitä olemme ehdottaneet aiemminkin. Tällä hetkellä korotukset voivat joillakin asuinalueilla tarkoittaa 200 euroa kuussa lisää asumiskustannuksia.”

Vapaavuori oli tästä eri mieltä.

”Se tarkoittaa samalla sitä, että jos heidän vuokransa on nousemassa, niin maksavat tällä hetkellä vähemmän vuokraa nyt kuin naapurin kaupunginosassa. Olennaisinta on että kohdallaan eri kaupunginosia tasapuolisesti, kaupunki on nyt lähtenyt tasaamaan näitä eroja eri kaupunginosien kesken.”

Kukaan pormestariehdokkaista ei laskisi veroja, vaikka Helsinki on parantanut tulostaan sadoilla miljoonille euroilla. Sen sijaan lähes kaikki ehdokkaat laittaisivat ensimmäisenä lisää rahaa varhaiskasvatukseen ja koulutukseen.

Sen sijaan tuottavuustavoitteesta oltiin montaa mieltä. Sitä vastustivat muun muassa Arhinmäki, Haatainen sekä Mika Ebeling (kd).

Vapaavuori ja Sinnemäki sen sijaan haluaisivat tuottavuustavoitteen myös tulevalle valtuustokaudelle.

”Se on todellisuudessa mekaaninen leikkuri”, sanoi Arhinmäki.

Paikalla ei ollut perussuomalaisten Mika Raatikainen, sillä hän on kokousmatkalla.

Helsingissä siirrytään pormestarimalliin kuntavaalien yhteydessä.

Todennäköistä on, että eniten ääniä keränneen puolueen pormestariehdokkaasta tulee Helsingin ensimmäinen pormestari. Lisäksi ryhmistä valitaan neljä apulaispormestaria. Päätökset tekee uusi Helsingin kaupunginvaltuusto.

Kuntavaalit pidetään sunnuntaina 9. päivä huhtikuuta.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit

    8. 8

      Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

    9. 9

      Airbus A350 on linjakas jättiläinen – Tutustuimme Finnairin uuteen koneeseen, joka hörppii viisi ja puoli tuhatta kiloa kerosiinia tunnissa

    10. 10

      Apulaisvalta­kunnansyyttäjä: Kaksois­kansalaiseksi luullun varusmies­lääkärin oikeuksia rajoitettiin Parolassa – syytettä ei nostettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää