Kaupunki

Jo 30 vuotta sitten ristille nousi nainen – vuoden 1987 Via Crucis -vaellukseen liittyi kovasanaista kritiikkiä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa kohtaan

Opiskelijoiden ja taiteilijoiden Ristin tie yhdisti Raamatun kärsimyshistoriaan poliittista kritiikkiä.

Punaisia paholaisia Jeesusta kiusaamassa, ristejä ja hautakiviä, arkkuja kantavia naisia, Raamatun kärsimyshistoriaa, hengellistä musiikkia ja latinalaisamerikkalaisia solidaarisuuslauluja sulassa sovussa.

Palmusunnuntaina 30 vuotta sitten Via Crucis oli kovin erinäköinen kuin se pääsiäiskulkue, joka on viime vuodet kulkenut Helsingin kaduilla. Sekä aika että tekijät olivat vuonna 1987 toiset.

”Se oli yhden sukupolven aktivismia. Siinä uskonnollisuus yhdistyi yhteiskunnalliseen kantaaottavuuteen”, sanoo yksi tekijöistä, akatemiaprofessori Elina Vuola.

300 ihmisen kulkue kiersi parin tunnin ajan Helsingin ydinkeskustassa. ”Aiemmin ei tässä rahan ja vallan temppelissä liene samalla tavoin muisteltukaan Kristuksen kärsimystietä”, kirjoitti Helsingin Sanomat 13. huhtikuuta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Millaista sitten oli Helsingissä 1980-luvun jälkipuoliskolla? Millaiseen Suomeen Via Crucis syntyi?

Elettiin parhainta nousukautta ja kulutuksen juhlaa. Kauppakeskus Forum ja Itäkeskus avautuivat. Pankkikortit ja pankkiautomaatit yleistyivät. Huulikiilto, hiusgeelit, aerobic ja bodybuilding kiinnostivat. Jupit nukkuivat vesisängyillä.


Samalla elettiin kylmän sodan aikaa. Monessa Latinalaisen Amerikan maassa oli vallassa sotilasdiktatuuri.

Keski-Amerikasta palanneet kuvataiteilijat Lea ja Pekka Kantonen olivat pari vuotta seuranneet köyhien, lukutaidottomien ihmisten selviytymistaistelua keskellä osin Yhdysvaltain rahoittamia aseellisia yhteenottoja. Helsingissä he kohtasivat aivan toisenlaisen arjen.

”Kaupallisuuden määrä löi silmille. Sitä ei ollut havaittavissa, kun lähdimme”, sanoo Lea Kantonen.

Kantoset purkivat mieltään samanhenkisten ihmisten kanssa. Syntyi kymmenen hengen ydinporukka ja ajatus Keski-Amerikan solidaarisuusviikosta, joka huipentui Ristin tiehen eli Via Crucis -kulkueeseen.

Puhujana oli salvadorilainen sissipappi Rutilio Sánchez. Vaikutteita oli otettu muun muassa alkuperäiskansojen rituaalisesta huumorista ja Latinalaisen Amerikan köyhien yhteiskunnallisista Ristin tie -tulkinnoista.


Kulkue peilasi myös niitä hiljaisia mielenosoituksia, joita pitivät Keski- ja Etelä-Amerikan diktatuurimaissa kadonneiden poikien äidit.

Mustiin vaatteisiin ja valkoisiin liinoihin pukeutuneet äidit kantoivat kadonneiden lastensa kuvia ja vaativat selvitystä, mitä heille oli tapahtunut.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton siipien suojissa yhdistyivät kirkosta eronneet ja siihen kuuluvat kehitysmaa-aktiivit.

Jeesuksen kärsimyshistorian muistelemiseen limittyi kovasanaista kritiikkiä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa kohtaan.


Esimerkiksi Kolmen sepän patsaal­la kuultiin Raamatun kohta, jossa sotilaat heit­tivät arpaa vangitun Jeesuksen vaatteista. Heti perään toinen puhuja kertoi, miten monikansalliset yhtiöt ovat jakaneet Keski-Amerikan keskenään. Guatemalan olivat saaneet General Foods ja Del Monte, Hondurasin United Fruit ja Costa Rican Dolé.

Nuorten opiskelijoiden tavoite ei ollut enempää eikä vähempää kuin Yhdysvaltain silloisen ulkopolitiikan muuttaminen.

”Olen jälkeenpäin ajatellut, että meidän Via Cruciksemme on vaipunut unholaan, koska se oli liian yhteiskunnallinen uskonnollisille piireille ja liian uskonnollinen yhteiskunnallisille piireille”, Elina Vuola miettii.

”Harva piti sitä taiteena, vaikka se oli myös katuteatteria ja performanssia”, Pekka Kantonen lisää.

Kulkueessa oli monia erilaisia Jeesus-hahmoja. Ristiinnaulituksi Kauppatorin laidalla tuli nykyisin antropologina työskentelevä Katri Hirvonen-Nurmi. Myös tänä vuonna Via Cruciksen Jeesuksena on nainen, laulaja-näyttelijä Maria Ylipää.

”Emme silloin varmaan edes keskustelleet, että ristiinnaulituksi tuli nainen. Se oli niin luontevaa. Latinalaisessa Amerikassa vastarinta oli henkilöitynyt poikansa menettäneisiin naisiin”, Elina Vuola sanoo.

Kauppatorilla poliisitkin havahtuivat. HS:n mukaan Presidentinlinnassa oli juuri tuolloin kahvilla Yhdysvaltain ulkoministeri George Shultz. Parikymmentä poliisia esti piruja juoksemasta liian lähelle Mauno Koiviston isännöimää Linnaa.

Kulkueen loppuhuipennus oli Tuomiokirkossa, kun uuden toivon airut eli Lea ja Pekka Kantosen kahden kuukauden ikäinen poika kastettiin Pyry-Pekaksi.

Lapsen siunasivat myös uskon­nottomat osal­listujat punai­sissa piruhah­moissaan.

Sama ydin­ryhmä järjesti Via Cruciksen kolme kertaa. Vuonna 1990 osittain eri porukka järjesti kulkueen, jota Pekka Kantonen luonnehtii esi-Prideksi.

Mutta sitten elämä kuljetti muualle. Vuola lähti kolmeksi vuodeksi ulkomaille, ja Kantoset alkoivat rakentaa taloa maalle.

Millainen olisi tämän ydinryhmän Via Crucis vuonna 2017?

”Samat teemat ovat ajankohtaisia nytkin: eriarvoisuus Suomessa ja globaalisti. Ehdottomasti mukana olisivat turvapaikanhakijat, joita pyydettäisiin osallistumaan omilla kokemuksillaan”, luettelee Vuola.

Pekka Kantosen mielestä aika on muuttunut siten, että silloin kovin kaukaisilta tuntuneet räikeät vääryydet ovat tulleet yhä lähemmäksi suomalaisia.

”Emmekä me suomalaiset voi pitää itseämme viattomina”, Lea Kantonen sanoo.

Via Crucis alkaa suorana lähetyksenä HS.fi:ssä kello 21.30.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Ristin tie eri tavoin


 Ensimmäiset Via Crucis -kulkueet kiersivät Helsingissä vuosina 1987–1989. Tapahtuma syntyi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton suojissa.

 Vuonna 1990 kulki osittain eri järjestäjien Via Crucis.

 HS:n arkiston perusteella ainakin vuosina 1992 ja 1994 Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto järjesti oman pääsiäiskulkueensa Via Cruciksen nimellä.

 Helsingin seurakuntayhtymän tuottama Via Crucis kulki ensimmäistä kertaa vuonna 1996. Tänä vuonna se järjestetään pitkänäperjantaina 14. huhtikuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tapahtumat
  • Pääsiäinen
  • Uskonto
  • Politiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    8. 8

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää