Kaupunki

Sipilä, Orpo ja Terho eivät marssi Pridessa – pääministeri avaa samaan aikaan jousiammuntakisat

Hallituksen trioministerit Juha Sipilä, Petteri Orpo ja Sampo Terho ovat matkoilla sateenkaarikansan kulkueen aikaan.

Yksikään hallituksen keskeisestä ministerikolmikosta ei ole aikeissa lähteä marssimaan sateenkaariväen Pride-kulkueeseen Helsingissä ensi viikon lauantaina.

Helsingin Sanomat kysyi pääministeri Juha Sipilältä (kesk), valtiovarainministeri Petteri Orpolta (kok) ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholta (uv), ovatko he osallistumassa tapahtumaan, joka nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.

Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Sipilä on samaisena lauantaina avaamassa nuorten jousiammunnan Pohjoismaiden mestaruuskisat Kemissä, kertoo erityisavustaja Janika Tikkala sähköpostitse.

Sampo Terho on kulkueen aikaan työmatkalla Virossa, eikä hän ole osallistumassa Pride-viikon muihinkaan tilaisuuksiin, kertoo ministerin sihteeri Minna Siltanen sähköpostin välityksellä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo ennättää vaihtamaan muutaman sanan puhelimessa. Hän on Pride-rekkojen nytkähtäessä liikkeelle kauan sitten sovitulla perheen matkalla.

Valtakunnan poliittisten johtohahmojen osallistumista Pride-kulkueeseen on vaadittu viime päivinä etenkin sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi tapahtuman tämän vuoden virallinen suojelija, Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar (sd) kutsui hallituksen kärkiministerit mukaan viestipalvelu Twitterissä.



HS tiedusteli Pride-suunnitelmia ulkoministeri Timo Soinin (uv) sijaan Sampo Terholta, koska Terho korvasi Soinin hallituskriisin jälkimainingeissa hallituksen triossa, eli hän istuu hallituksen tärkeimpien päätösten pöydässä.

Tapahtuman suojelija Razmyar kirjoittaa Twitter-keskustelussa, että hänestä Pride-tapahtuma on hyvä tilaisuus päättäjille ”tunnistaa ja tunnustaa epäkohdat”. Kysymykset yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja -arvosta ovat ryydittäneet poliitikkojen puheita viime viikkoina niin hallituskriisin kuin perussuomalaisen puolueen kahtiajaon yhteydessä.



Valtiovarainministeri Orpo kiittää kutsusta, mutta vetoaa esteeseen.

”Toivottavasti siellä kuitenkin näkyy väkeä sekä hallituksen että opposition riveistä. Se on tätä päivää – on hyvä, että näitä asioita tuodaan esille.”

Oletteko ajatellut osallistua muihin tapahtumiin, joita järjestetään Pride-viikon mittaan?

”En ole vielä ajatellut asiaa. Täytyy katsoa, mitä siellä on.”

Pääministeri Sipilä on avustajiensa mukaan virkamatkalla Kiinassa ensi viikon.

Toiminnanjohtaja Aaro Horsma Helsinki Pride -viikkoa järjestävästä Heseta ry:stä muistuttaa, ettei läsnäolo yhtenä päivänä vuodessa tuo muutosta.

”Siihen, että todella seisoo sateenkaariyhteisön takana, ei riitä, että on kulkueessa, vaan sen pitäisi näkyä kaikessa, mitä viranomaiset, kunnat ja poliitikot tekevät.”

Keskustelu esimerkiksi pääministeri Sipilän mahdollisesta osallistumisesta kulkueeseen on herättänyt yhteisön sisällä myös kritiikkiä.

”Jos lähtee kulkueeseen, sitoutuu samalla myös Helsingin Priden arvomaailmaan, ja se täytyy näyttää politiikassa”, painottaa Horsma.

Hänestä sateenkaarikansan joukkoon liittyvien pitäisi olla valmiita esimerkiksi muuttamaan translakia ja muita sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä syrjiviä käytäntöjä.

Tänä vuonna Helsinki Pride -kulkueessa nähdään ensimmäistä kertaa poliisi virkapuvussa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on kutsunut rekan lavalle eri organisaatioita.

Viranomaisista mukana on edustajia myös ministeriöistä, mutta yhdenvertaisuusvaltuutetun kutsu ei yltänyt ministereille vaan virkamiehille.

Ministerit ja muut poliitikot voivat halutessaan osallistua kulkueeseen esimerkiksi omien poliittisten ryhmiensä edustajina.

HeSetan Horsma toivottaa vallanpitäjät tervetulleiksi, jos nämä jakavat tapahtumalle tärkeät arvot ja tavoitteet ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja yhdenvertaisuudesta. Järjestäjät itse eivät ole heille kutsuja lähetelleet.

”Pride on avoin tilaisuus.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    2. 2

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    3. 3

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – maan uumenista aletaan pumpata 120-asteista vettä Espoon kaukolämpöverkkoon

    4. 4

      Ole kova, ole tunteeton ja kilpaile ankarasti – nuoren pojan rooli on Suomessa yhä tyly, ja asiantuntijan mukaan aikuisten olisi aika havahtua

      Tilaajille
    5. 5

      Syyttäjä antoi Madsenin puhua oikeudenkäynnissä itsensä pussiin

    6. 6

      Tällainen on Suomen kallein vientituote – Puolen miljardin arvoinen risteilyalus Mein Schiff 1 lähti Turun satamasta

    7. 7

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    8. 8

      Pohjois-Korean sotilas Hyong Myong-jin kertoo, millaista on työskennellä maailman vaarallisimmalla rajalla – ”Sodan uhka on läsnä koko ajan”

    9. 9

      Onko diilimies Harkimo Suomen oma Trump?

    10. 10

      Ensin Venäjän hallituksen lehti haukkui Fortumin maan rakoon, nyt se saa vuolasta ylistystä – Mistä U-käännöksessä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    2. 2

      Whatsapp kieltää käytön alle 16-vuotiailta EU:n alueella

    3. 3

      Syyttäjä antoi Madsenin puhua oikeudenkäynnissä itsensä pussiin

    4. 4

      Mikä on ”incel”? Torontossa ihmisten päälle ajanut opiskelija ilmeisesti julistautui liikkeen kannattajaksi, tästä siinä on kyse

    5. 5

      Suomessa vallitseva ilmapiiri ajoi minut osaksi aivovuotoa

    6. 6

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    7. 7

      Isovanhempien arkinen läsnäolo ja lämpö ovat aarre, josta moni lapsi jää tänäkin päivänä paitsi

    8. 8

      Suomalainen työpari keksi keinon, jolla voi luoda yleisavaimen hotelleihin ympäri maailman – Katso HS:n videolta, miten laite toimii

    9. 9

      Tällainen on Suomen kallein vientituote – Puolen miljardin arvoinen risteilyalus Mein Schiff 1 lähti Turun satamasta

    10. 10

      Kokoomuksen Elina Lepomäki haukkuu kirjassaan kokoomuksen ja kertoo suoraan mihin pyrkii: valtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    3. 3

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    4. 4

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    5. 5

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    6. 6

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    7. 7

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    8. 8

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    9. 9

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää