Kahdeksan vuotta, kahdeksan uutta asemaa, 14 kilometriä ja yli miljardi euroa – HS kertaa länsi­metron vaiheet alku­pamauksesta liikenteen aloittamiseen - Kaupunki | HS.fi

Kahdeksan vuotta, kahdeksan uutta asemaa, 14 kilometriä ja yli miljardi euroa – HS kertaa länsi­metron vaiheet alku­pamauksesta liikenteen aloittamiseen

Ensi lauantaina aukeavan länsimetron aikataulu ehti muuttua monesti.

Metrojunat Matinkylän asemalla Espoossa perjantaina.­

11.11.2017 2:00 | Päivitetty 11.11.2017 14:49

Monien viivästysten jälkeen ­länsimetro avaa vihdoin ovensa matkustajille ensi viikon lauantaina 18. marraskuuta. Avautumispäivänä on kulunut lähes päivälleen kahdeksan vuotta siitä, kun rakennustyöt alkoivat virallisesti.

Länsimetron symbolinen alkupamaus räjäytettiin 23. marraskuuta 2009 Ruoholahdessa. Varsinainen liikennetunneleiden louhinta käynnistyi seuraavana vuonna.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston uusimmat