Päätös Helsingin suurmoskeijasta siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen, hakijat perääntyivät – ”Tässä on ollut erilaista päivitystä ja muuta” - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki

Päätös Helsingin suurmoskeijasta siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen, hakijat perääntyivät – ”Tässä on ollut erilaista päivitystä ja muuta”

Kaupunkiympäristölautakunnasta ilmoitettiin keskiviikkona, että aiheen käsittely viivästyy hakijoista johtuvista syistä. Suurmoskeijahankkeen taustalla olevat hakijat sanovat viivästyksen johtuvan poliitikoista ja kaupungin viivyttelystä.

Eniten esillä ollut vaihtoehto Helsingin suurmoskeijan paikaksi on Helsingin Hanasaaressa voimalaitoksen tuntumassa. Voimalaitoksen toiminta on päättymässä lähivuosina.

Julkaistu: 22.11.2017 13:21

Helsinkiin suunnitellun suurmoskeijan ja monitoimikeskuksen tonttivarauksen piti vihdoin siirtyä poliittiseen päätöksentekoon perjantaina, mutta nyt näin ei näytä käyvän.

Alun perin oli ilmoitettu, että tonttivaraus nousee kaupunkiympäristölautakunnan esityslistalle 24. marraskuuta ja lautakunta käsittelee asiaa ensi viikolla. Moskeijan todennäköisimpänä sijaintina on pidetty Helsingin Hanasaarta.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kaupunki