Kaupunki

Poliisi otti ”ennaltaehkäisevästi” kiinni miehen, jonka epäillään suunnitelleen äärioikeiston mielenosoitusten häirintää – Hakkasi ruotsalaisen natsin 2016, sai poliisin paineaseesta 2015

Kiinni otettu on keski-ikäinen mies, joka oli kahtena edellisenä itsenäisyyspäivänä pyrkinyt häiritsemään äärioikeiston mielenosoituksia.

Helsingin poliisi teki itsenäisyyspäivänä ennalta ehkäisevän kiinnioton. Helsingin poliisin rikoskomisario Hannu Kortelainen kertoo, että kiinni otettu oli keski-ikäinen mies, joka on kahtena edellisenä itsenäisyyspäivänä pyrkinyt häiritsemään äärioikeiston mielenosoituksia.

”Nytkin oli ennakkotietoa, että sama toiminta tulisi jatkumaan. Hänet on ennalta ehkäisevässä mielessä pidetty syrjässä kahinoista”, Kortelainen kertoo.

Oikeus ennalta ehkäisevään kiinniottoon perustuu Kortelaisen mukaan poliisilakiin.

”Hän on kertonut kannattavansa suoraa toimintaa eikä kevytvaikuttamista.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ylikomisario Seppo Kujala kertoo, että ennalta ehkäisevät kiinniotot eivät ole kovin yleisiä.

HS:n tavoittama vantaalainen Jari Laine kertoo olevansa Helsingin poliisin kiinni ottama henkilö. Laine kertoo olleensa keskiviikkona puolenpäivän aikaan kauppakasseineen postilaatikolla, kun siviiliasuiset poliisit tulivat ottamaan hänet kiinni. Laineelle kerrottiin, että kiinniotto tehdään Helsingin poliisin pyynnöstä.

Laineen mukaan hänellä ei ollut aikomusta osallistua mielenosoituksiin tänä vuonna. Hän kertoo kuitenkin yllyttäneensä verkkokeskusteluissa muita vastustamaan äärioikeistoa.

Kiinnioton jälkeen Laine kuljetettiin Tikkurilan poliisiasemalle. Hänelle kerrottiin, että häntä pidetään kiinni otettuna korkeintaan vuorokauden ajan. Lopulta Laine päästettiin ulos noin kello kahdelta yöllä.

”He kuljettivat minut sitten vielä kotiin”, Laine sanoo.

Laine kertoo olevansa hämmentynyt siitä, että ennalta ehkäiseviä kiinniottoja ei ole hänen tietojensa mukaan tehty ”vastapuolelle” eli äärioikeiston marsseille osallistuville.

”Tämmöinen keski-ikäinen äijä haetaan Vantaalta asti. Kyllähän siinä kysymysmerkki on, että miksi.”

Laine myöntää olleensa mukana äärioikeiston vastaisissa mielenosoituksissa kahtena edellisenä vuotena. Vuoden 2015 itsenäisyyspäivänä hän sai silmäänsä poliisin paineilma-aseella ampuman ammuksen osia.

Poliisi käytti FN 303 -paineilma-asetta mielenosoituksen yhteydessä Helsingin Töölössä sen jälkeen kun poliiseja kohti oli heitetty muun muassa kiviä. Laine kiisti heittäneensä poliiseja millään tai olleensa heihin kosketuksissa.

Viime vuoden itsenäisyyspäivänä Laine otettiin Pitkänsillan kupeessa kiinni yhtä aikaa uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen edustajan kanssa.

Osapuolet pantiin yhteenoton jälkeen samaan poliisiautoon, missä Laine alkoi pahoinpidellä ruotsalaismiestä. Poliisin mukaan tilanne pääsi syntymään, koska poliisilla ei ollut tietoa miesten aate-eroista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Itsenäisyyspäivä
  • Helsinki
  • Poliisi
  • Lari Malmberg

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

    2. 2

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    3. 3

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    4. 4

      Toimittaja­yhdistys: Israel esti suomalais­toimittajan työn – Turvallisuus­viranomaiset vaativat kirjeen­vaihtajaa riisuuntumaan

    5. 5

      Ismo Leikola tekee historiaa ja esiintyy tänään Conan O’Brienin talk show’ssa – Nyt Leikola kertoo, miten onnistui pääsemään huippusuosittuun ohjelmaan

    6. 6

      Lauri Markkanen näyttää, miten pallo uppoaa vähän tavallista kauempaa – ”Miten hän saa kaiken näyttämään niin helpolta?

    7. 7

      Koulu­matkalla jäätynyt poika havahdutti Kiinassa – ”Jääpojalle” kerättiin satoja­tuhansia euroja, mutta rahojen jakaminen suututti osan lahjoittajista

    8. 8

      Nils Torvalds kehui Merja Kyllöstä hyväksi koristeeksi, Matti Vanhanen kertoi vitsin – Tässä MTV:n vaalitentin kiusallisimmat hetket giffeinä

    9. 9

      Nordea kielsi työn­tekijöiltään kaupan­käynnin bitcoinilla

    10. 10

      Espoo latoi vaatimuslistan länsimetrosta: suorat bussilinjat Helsinkiin osittain takaisin, kaikkien metrojunien pääteasemaksi Matinkylä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    2. 2

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    4. 4

      Kommentti: Nämä ovat tämän vuoden parhaat ja pahimmat Putous-hokemat – Suurin pettymys oli suoraan viime kaudelta napattu sketsihahmo

    5. 5

      Kahdeksan arkista ja tieteellisesti todistettua keinoa, joilla laihdut ilman pinnistelyä

      Tilaajille
    6. 6

      Koulu­matkalla jäätynyt poika havahdutti Kiinassa – ”Jääpojalle” kerättiin satoja­tuhansia euroja, mutta rahojen jakaminen suututti osan lahjoittajista

    7. 7

      Espoo latoi vaatimuslistan länsimetrosta: suorat bussilinjat Helsinkiin osittain takaisin, kaikkien metrojunien pääteasemaksi Matinkylä

    8. 8

      Näin toimii Suomessa ihailtu Tanskan aktiivimalli – ”koulutusta vastaavan työn” käsitettä ei tunneta ja työttömät haastatellaan kuukauden välein

    9. 9

      Nils Torvalds kehui Merja Kyllöstä hyväksi koristeeksi, Matti Vanhanen kertoi vitsin – Tässä MTV:n vaalitentin kiusallisimmat hetket giffeinä

    10. 10

      Ismo Leikola tekee historiaa ja esiintyy tänään Conan O’Brienin talk show’ssa – Nyt Leikola kertoo, miten onnistui pääsemään huippusuosittuun ohjelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    2. 2

      ”Vartioimattomat takit viedään, jos niissä ei ole luteita” – Canada Goose -takkeja varastetaan kymmeniä vuodessa pääkaupunki­seudulla

    3. 3

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    4. 4

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    5. 5

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    6. 6

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    7. 7

      Älykäs ja herkkä ihminen kokee muita helpommin yksinäisyyttä – yksinäisyyden tunteen voi päihittää, sanoo asiantuntija ja antaa viisi neuvoa

      Tilaajille
    8. 8

      Mitä leposyke kertoo kunnosta ja milloin pitäisi huolestua? Asiantuntijat kumoavat myytit ja kertovat, mitä jokaisen omasta terveydestään kiinnostuneen pitäisi sykkeestä tietää

    9. 9

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    10. 10

      Linus Peltonen, 16, käy lukiota toimeentulotuella, rahaa on 16 euroa päivässä – ”Matematiikan kurssilla katsoin vierestä kaverin kirjaa kolme viikkoa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää