Helsinki on kohta yhtä kauppakeskusta ja siitä pitäisi puhua rehellisesti, sanoo tutkija – ”Ei täysin onnellista”, myöntää pormestari Vapaavuori kaupungin muutoksesta

Pääkaupunkiseudulla syntyy kiivaasti uutta kaupunkia, joka perustuu kauppakeskuksille ja tornitaloille. ”Ne ovat toistensa kopioita ja ristiriidassa Helsingin yleiskaavassa ihannoidun vilkkaan katutilan kanssa”, sanoo Aalto-yliopiston johtava tutkija Aija Staffans.

Kalasataman kauppakeskus Redi ja kahdeksan tornitaloa sen ympärillä ovat malliesimerkki siitä, miten Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu tiivistyvät kauppakeskusten ympärille. Pormestari Jan Vapaavuori on edistänyt ostoskeskusten keskittymistä Helsinkiin. ”Kaupunkikuvallisesti ei ole täysin ongelmatonta, että kantakaupunkimainen ajattelu korvautuu kauppakeskuksilla”, hän sanoo silti.

| Päivitetty

Helsingin pormestaria Jan Vapaavuorta (kok) omien sanojensa mukaan ”pikkuisen” surettaa. Harmistuksen aihe on kaupunkitilan muuttuminen tavalla, joka ei Suomen kaupunkipolitiikan ykkösnimen mielestä ole ”täysin onnellista”.

Kaupunkirakenne tiivistyy pääkaupunkiseudulla tehokkaasti raiteiden ympärille. Varsinkin radanvarsiin nousee kiivasta tahtia kauppakeskuksia ja niiden ympärille yksi tai useampi tornitalo. Ilmiö on voimissaan myös Espoossa ja Vantaalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat