Kaupunki

”On päiviä, jolloin suurin osa asiakkaista ei ilmaannu paikalle” – Valtava määrä lastenvalvojien työaikaa menee hukkaan, koska ihmiset eivät vaivaudu peruuttamaan vastaanottoaikojaan

Kun jono pitenee, varattu aika jää helpommin peruuttamatta. Tämä huomio tehtiin toimeentulotuen ruuhkauttamassa Kelassa viime vuonna.

Varatut, mutta käyttämättömät vastaanottoajat rasittavat monia virastoja. Kun asiakas jättää saapumatta vastaanotolle, se pidentää jonoa ja jonon pidentyessä peruutukset lisääntyvät.

Tällainen tilanne on esimerkiksi Helsingin, Espoon ja Vantaan lastenvalvojilla. Jos lastenvalvojalle haluaisi varata ajan nyt, ensimmäiset vapaat ajat ovat vasta toukokuussa. Yli kolmen kuukauden odotusaika on poikkeuksellisen pitkä.

Yksi syy jonon pituuteen on se, että varatuista tapaamisajoista peruuntuu noin viidesosa. Asiakas siis jättää tulematta, vain toinen vanhempi tulee paikalle tai asiakas peruu niin viime tingassa, ettei tilalle ehditä saada uutta asiakasta.

Helsingin perheoikeudellisten asioiden päällikkö Katja Niemelä laskeskelee, että perumisten takia lähes kolmen työntekijän vuosityöpanos menee hukkaan. Espoossa on laskettu, että hukkakäyntiä on yksi päivä viikossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Lastenvalvojilla on päiviä, jolloin työntekijä sanoo, että suurin osa asiakkaista jätti tulematta. Se on merkittävää ajan hukkakäyttöä. Jos peruutus tulee samana päivänä, emmehän me saa siihen ketään tilalle”, Niemelä toteaa.

Peruminen viikkoa ennen varattua aikaa olisi Niemelän mukaan loistavaa. Vantaan perheoikeudellisten asioiden yksikön esimies Miia Kokko-Pekkola kertoo, että heillä kolme päivää on vielä sellainen aika, että uusi asiakas saadaan hyvällä tuurilla tilalle.

Jonot kasvavat muistakin syistä kuin peruuttamatta jääneiden aikojen takia. Vantaalla jonoa pidentää keväällä osaltaan myös se, että kaikki lastenvalvojat ovat yhtä aikaa perheasioiden sovittelukoulutuksessa.

”Normaalitilanteessa aikoja saisi nyt tammikuun puolivälin jälkeen huhtikuun puoliväliin. Sitten, kun saisi käyttämättömät ajatkin pois, tilanne olisi hyvä. Se veisi ehkä jopa puolitoista kuukautta jonoja pois”, Kokko-Pekkola arvioi.

Niemelän mukaan palvelulle on kaiken lisäksi entistä enemmän kysyntää. Lastenvalvojien tehtävänä on avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden selvittäminen sekä vanhempien avustaminen lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevien sopimusten tekemisessä. Lastenvalvojat myös vahvistavat nämä sopimukset.

”Määräaikaisia sopimuksia tehdään paljon niin tapaamis- kuin elatusasioissakin.”

Myös Kela on tuottanut viime aikoina lisää töitä. Ennen asiakkaat eivät tarvinneet vahvistettua tapaamissopimusta saadakseen toimeentulotukea tapaamiskuluihin, mutta nyt Kela vaatii sitä. Aiemmin riitti, että toinen vanhempi on antanut allekirjoittamansa paperin, jossa selvittää, miten toinen vanhempi tapaa lastaan.

Kaikista suurin harmi tilanteesta aiheutuu tietenkin perheille ja erityisesti lapsille, joiden asioita lastenvalvojilla hoidetaan. Jonon pituus voi vaikuttaa myös perheen taloudelliseen tilanteeseen ja jopa johtaa toimeentulotuen hakemiseen, jos esimerkiksi elatusavun saaminen vaatisi käynnin lastenvalvojalla.

Vaikka Helsingissä ajan lastenvalvojalle voi perua helposti vaikka tekstiviestillä, asiakkaat eivät muista tehdä sitä. Niemelä arvelee, että juuri jonon pituus on yksi syy sille, että aika jää usein peruuttamatta ja käyttämättä.

”Kun aika menee sinne kauas, voi varmasti olla niinkin, ettei aikaa muisteta.”

Pääkaupunkiseudun Kelan toimipisteissä on huomattu sama asia jonon pituuden vaikutuksesta. Kun toimeentulotuki siirtyi Kelalle vuoden 2017 alusta, Kelan asiakasmäärä kasvoi 140 prosenttia ja ajanvarauksia jouduttiin vähentämään.

Jonot venyivät 2–3 viikkoon ja ajoista jäi käyttämättä noin viidennes.

Kelan pääkaupunkiseudun asiakaspalveluyksikön päällikkö Matti Kujala sanoo, että monesti asiakkaan asia on niin kiireellinen, ettei hän voi jäädä odottamaan tapaamisaikaa pariksi viikoksi. Asia hoidetaan jollain muulla tavalla ja ajanvarauksen peruuttaminen unohtuu.

”Etenkin, jos kyseessä on toimeentulotuki, ei asiakkaalla ole aikaa odottaa kolmea viikkoa. Ajanvarauksen pitää olla saatavissa ihan parissa päivässä.”

Sitä mukaan, kun Kelan ajanvarausjono lyheni viime kevään jälkeen, perumisprosentti pieneni. Tällä hetkellä jono on seitsemän päivän mittainen, ja aikoja jää käyttämättä noin viisi prosenttia.

Niissä kolmessa toimipisteessä, joissa Kelalla on käynnissä ajanvaraukseen liittyvä kokeilu, ajanvarausten määrä on saatu kolminkertaistettua, ajan saa päivän tai kahden päähän ja sen ansiosta aikoja peruutetaan vai yksi tai kaksi prosenttia.

”Ongelmaa ei siis kannata lähteä ratkaisemaan muilla keinoin, kun apu on niin lähellä”, Kujala summaa.

Peruuttamattomista ajoista koituu ongelmia ja kustannuksia myös Kelalle.

Pääkaupunkiseudun Kelan asiakkaista kaksi kolmasosaa ei puhu äidinkielenään suomea. Tapaamisiin tarvitaan usein tulkkeja, joille on maksettava silloinkin, kun asiakas ei tule paikalle. Kelan työntekijäkin on valmistautunut tapaamiseen turhaan.

”Tulkkikustannuksia on saatu nyt pienemmäksi, koska olemme aloittaneet puhelinpalvelun venäjäksi ja arabiaksi. Tänä vuonna mukaan tulee somalian ja kurdin kielet”, Kujala kertoo.

Uudenmaan ely-keskuksen tutkija Santtu Sundvall huomauttaa, että työntekijän työmäärä lisääntyy aina, kun tapaamisaika peruuntuu tai asiakas ei vastaa puhelimeen tai hänen tavoitteluaan pitää jatkaa.

Te-toimistossa ei tilastoida kasvokkaisten tapaamisten peruutuksia. Sundvallin mukaan asiakkaiden asioita selvitetään useimmiten puhelimitse, ja viime vuonna asiakkaille soitetuista puheluista viidesosaan ei vastattu.

Toisin kuin muissa HS:n haastattelemissa paikoissa, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiössä Yths:ssä on käytössä sanktiomaksu. Jos käynti jää perumatta eikä opiskelija saavu paikalle, sakkomaksu on 35 euroa.

Johtaja-ylilääkäri Jarmo Kantosen mukaan kyse on huomautuksesta jälkikäteen, jotta opiskelija kiinnittäisi asiaan jatkossa huomiota.

”Sakkomaksuja tehokkaammaksi olemme havainneet tekstiviestimuistutuksen, joka lähtee ennen vastaanottoaikaa. Koitamme kehittää enemminkin porkkanaa kuin piiskaa.”

Yths:ssä jää koko valtakunnan alueella toteutumatta 4­200 käyntiä vuodessa. Se tarkoittaa yleensä yhtä tai kahta prosenttia kaikkien käyntien määrästä.

Pari prosenttia ei kuulosta paljolta, mutta Kantosen mukaan se vastaa lääkärin ja hammaslääkärin yhden henkilötyövuoden sekä kahden tai kolmen hoitohenkilöstöön kuuluvan henkilötyövuoden hukkaan menemistä.

”Koko ajan yksi hammaslääkäri-hammashoitaja-työpari ja yleislääkäri-terveydenhoitaja-työpari odottaa jossain opiskelijapotilasta, eli vähintään kahden työparin työaika menee hukkaan.”

Fakta

Mitä hukkaan menneistä ajoista seuraa?


  Yleisesti ottaen käyttämättömät ajat pidentävät jonoa. Kun jono kasvaa, peruutukset lisääntyvät.

  Kun lastenvalvojien jono on pitkä, se kuormittaa muita viranomaisia, kuten lastensuojelua ja perheneuvoloita. Perheiden tilanteet voivat kärjistyä odotusaikana.

  Kelan etuuksissa tapaaminen virkailijan kanssa on saatava nopeasti. Virkailija myös valmistautuu tapaamiseen ja tutustuu hänen tilanteeseensa etukäteen. Työ täytyy tehdä ainakin osittain uudestaan myöhemmin, jos asiakas peruu.

  Te-toimistosta huomautetaan, että työntekijän työmäärä lisääntyy, jos samaa asiakasta pitää tavoitella monta kertaa.

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    2. 2

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    3. 3

      Elina Lepomäki: ”Suomessa ihmisillä pitäisi olla enemmän vaurautta” – Suora lähetys käynnissä

    4. 4

      ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Esteitä tielle asetellut 70-vuotias ammuttiin riidan päätteeksi pellolle Porvoossa – syytetty meni teon jälkeen elokuviin

    6. 6

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – ja se saattaa ratkaista energiaongelmamme

    7. 7

      Eduskunnan turvallisuusosasto saa kovat nuhteet oikeusasiamieheltä vierailijalistojen hävittämisestä

    8. 8

      Nettiin liitettyjen laitteiden tietoturvan kanssa on lähes luovutettu – HS keräsi asiantuntijoilta kolme ratkaisua siihen, miten tilanne voi parantua

    9. 9

      Jalankulkija jähmettyy keskelle suojatietä Itäkeskuksessa – Video näyttää, miten autot puikkelehtivat ohi täyttä vauhtia jalankulkijasta piittaamatta

    10. 10

      Ruotsissa soitetaan koko viikon kirkonkelloja Aviciin muistoksi ja mietitään miksi tähti ajettiin loppuun nuorena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    2. 2

      Syyttäjä antoi Madsenin puhua oikeudenkäynnissä itsensä pussiin

    3. 3

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    4. 4

      Mikä on ”incel”? Torontossa ihmisten päälle ajanut opiskelija ilmeisesti julistautui liikkeen kannattajaksi, tästä siinä on kyse

    5. 5

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – ja se saattaa ratkaista energiaongelmamme

    6. 6

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    7. 7

      ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia

      Tilaajille
    8. 8

      Tällainen on Suomen kallein vientituote – Puolen miljardin arvoinen risteilyalus Mein Schiff 1 lähti Turun satamasta

    9. 9

      Esteitä tielle asetellut 70-vuotias ammuttiin riidan päätteeksi pellolle Porvoossa – syytetty meni teon jälkeen elokuviin

    10. 10

      Kokoomuksen Elina Lepomäki haukkuu kirjassaan kokoomuksen ja kertoo suoraan mihin pyrkii: valtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    3. 3

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    4. 4

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    5. 5

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    6. 6

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    7. 7

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    8. 8

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    9. 9

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Itäväylän remontti hankaloittaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikkumista Herttoniemessä – mittavan urakan ajojärjestelyt helpottavat vasta heinäkuussa
    3. Elina Lepomäki: ”Suomessa ihmisillä pitäisi olla enemmän vaurautta” – Suora lähetys käynnissä
    4. Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin
    5. Uutistoimisto Reuters varjosti Syyriasta Venäjälle saapuvia joukkoja, jotka kuljetettiin bussikyydillä sotilastukikohtaan – Venäjä kiistää virallisten sotilaiden läsnäolon Syyriassa
    6. Euroopan keskuspankki piti ennakoidusti korot ennallaan
    7. Kevään kelirikko on vaikein 20 vuoteen – ”Talvi on ollut kosteuden kannalta hankala”
    8. Koululaisten polkupyörien renkaita ja jarruja on peukaloitu Hämeenlinnassa – poliisi tutkii aivotärähdykseen johtanutta onnettomuutta pahoinpitelynä
    9. Eduskunnan turvallisuusosasto saa kovat nuhteet oikeusasiamieheltä vierailijalistojen hävittämisestä
    10. ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia Tilaajille
    11. Diktaattori-isä hallitsee, ja poika käyttäytyy äitiään kohtaan kuin demoni – Tarina vuoden parhaasta perheestä naurattaa ja kylmää
    12. Näytä lisää