Kaupunki

Punakaartilaisten hermo petti kesken kuulustelumatkan: kuuluisa arkkitehti ammuttiin kahdeksalla surmanluodilla 100 vuotta sitten Espoossa

Arkkitehti Vilho Penttilä sai kutsumattomia vieraita kotiinsa laskiaistiistaina 1918.

Arkkitehti Vilho Penttilä ja hänen vaimonsa Dora Penttilä saivat 12. helmikuuta sata vuotta sitten kutsumattomia vieraita kotiinsa Espoon Viherlaaksossa.

Pari viikkoa aiemmin oli syttynyt sisällissota, ja Grankullan eli Kauniaisten alueelle järjestäytyneet punakaartilaiset olivat jo aiemmin käyneet kyselemässä puutarhaviljelyä harjoittaneelta pariskunnalta elintarvikeapua. Penttilöiltä olikin liiennyt 16 hehtoa perunaa, yksi hehto oli jätetty omiin tarpeisiin.

Laskiaistiistaina 12. helmikuuta 1918 tultiin sitten miehissä noutamaan puuttuvaa perunahehtoa. Vilho Penttilä vastusteli, ja punakaartilaisten mieleen tuli epäillä pariskuntaa ampuma-aseiden piilottelusta. Aseita ei löydetty, mutta arkkitehti Penttilä päätettiin kuitenkin viedä Grankullan esikuntaan kuulusteltavaksi. Matkalla pidättäjien hermot pettivät ja 49-vuotias arkkitehti ammuttiin kahdeksalla surmanluodilla lähellä kotitaloaan.

Kevään 1918 aikana julkaistuista lehtikirjoituksista ilmenee, että Grankullan murhatyö ei ollut punakaartinkaan ohjeistuksen mukainen. Useat kansalaiset tekivät asiasta valituksen Työväen pääneuvostolle, mutta tehtyä ei enää saatu tekemättömäksi.

Arkkitehti Vilho Penttilä haudattiin Helsingissä; rouva Dora Penttilä muisteli häntä kuolin­ilmoituksessa ”kelpo miehenään” ja hämmästeli samalla, kuinka ”käsittämättömät ovat Herran tiet”. Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa kerrattiin Suursaarella syntyneen arkkitehdin tekemisiä niin lehtimiehenä kuin rakennusten suunnittelijanakin. Penttilää pidettiin hiljaisena rauhan miehenä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

49-vuotias arkkitehti ammuttiin kahdeksalla surmanluodilla lähellä kotitaloaan.

Vilho Penttilä oli kolmantena osakkaana Usko Nyströmin ja Albert Petreliuksen arkkitehtitoimistossa (1895–1908), jonka töistä muistetaan monet jugendtyyliset talot. Penttilän nimiin on merkitty raittiusyhdistys Koiton talo Yrjönkadun ja Simonkadun kulmassa.


NMKY:n toiminta oli Penttilälle tärkeätä, ja hän suunnittelikin yhdistyksen toimitalon Vuorikadulle.

Monet Eiran talot ovat Penttilän suunnittelemia yhteisen toimiston vuosien jälkeen. Hän oli kesällä 1917 perustamassa Viherlaakson Kattotiili Osakeyhtiötä, jonka toiminta suuntautui Penttilän kuoleman jälkeen keramiikan valmistukseen.

Thomén veljekset Valter, Ivar ja William olivat joutuneet kohtaamaan sisällissodan julmuuden jo helmikuun ensimmäisenä päivänä, kun heidät teloitettiin tienvarteen Vihdin Nummelassa. Valter (1874–1918) ja nuorempi Ivar (1882–1918) olivat arkkitehtejä, jotka tekivät töitä yhteisessä toimistossa vuodesta 1912.

Valter oli hankkinut aiemmin kokemusta itsensä Lars Sonckin palveluksessa, ja hänen nimissään myöhemmältä ajalta ovat niin Helsingin Lönnrotinkadun Vanha Poli kuin Otavan toimitalokin Uudenmaankadulla. Valter ja Ivar olivat voittaneet Stockmannin tavaratalon suunnittelukilpailun vuonna 1916. Suunnitelma toteutettiin päivitettynä 1930-luvulla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomen sisällissota 1918
  • Espoo
  • Arkkitehtuuri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Kun joku tekee Suomessa jotain hienoa, siitä ollaan silti vaatimattomia” – intialaiset nuoret miehet rynnivät nyt suomalaisille työpaikoille, näin he näkevät suomalaisen työkulttuurin

    2. 2

      Helsingissä hytistään juuri nyt harvinaisen pitkän pakkasjakson keskellä – pääkaupunkiseudulla mitattiin keskiviikkoaamuna kuluvan talven pakkasennätys

    3. 3

      Samuel ei halunnut lasta, ja sitten vauva syntyi – Yli 200 miestä kertoi HS:n kyselyssä, miltä tuntuu tulla isäksi vastoin omaa tahtoa

      Tilaajille
    4. 4

      Emmi Peltonen luisteli vapaaohjelmaan, ja se on valmentajan mielestä lottovoitto – harvinainen epäonnistuminen toi kirosanan luistelijan huulille: ”Se olisi ollut niin pienestä kiinni”

    5. 5

      Äideillä on kiire töihin ja lapsilla päiväkotiin – lapsen pitäisi olla kotona vähintään kolme­vuotiaaksi

    6. 6

      Mitaliennätyksen murskanneet norjalaiset pilkkaavat Suomen kisamenestystä: ”En koskaan katso mitalitaulukon häntäpäätä. Ehkä vielä kankkunen päällä?”

    7. 7

      Yhdysvaltojen pikaluistelijoiden kilpailuasut herättävät ihmetystä: ”Mikä tuo jättimäinen harmaa vaginaympyrä oikein on?”

    8. 8

      Ratavaurio Herttoniemessä hidastaa metroliikennettä, HSL:n mukaan häiriöt jatkuvat aamuyhdeksään saakka

    9. 9

      Ovatko näppisi aina jäässä? Tutkijat havaitsivat vartalotyypin, jonka käsistä lämpö ei karkaa

    10. 10

      Kuolinpesiä tyhjentävä Petteri Laine, 49, siivoaa työkseen asunnot puhtaaksi natsimenneisyydestä, salaisista eroottisten kirjojen kokoelmista ja ”mummotavarasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näiden sanojen runsas käyttö voi paljastaa puhujan masennuksen – Suomalais­asiantuntija vahvistaa: ”Kieli kertoo käyttäjästään asioita, joita hän ei itse tiedosta”

      Tilaajille
    2. 2

      Kuolinpesiä tyhjentävä Petteri Laine, 49, siivoaa työkseen asunnot puhtaaksi natsimenneisyydestä, salaisista eroottisten kirjojen kokoelmista ja ”mummotavarasta”

    3. 3

      Yhdysvaltojen pikaluistelijoiden kilpailuasut herättävät ihmetystä: ”Mikä tuo jättimäinen harmaa vaginaympyrä oikein on?”

    4. 4

      Ovatko näppisi aina jäässä? Tutkijat havaitsivat vartalotyypin, jonka käsistä lämpö ei karkaa

    5. 5

      Viron kieli kuulostaa joskus hämäävän tutulta – kokeile HS:n kielivisassa, tunnistatko 25 sanan merkitykset

    6. 6

      Video näyttää, miten turistit sutivat ja raahautuivat jääkouruksi muuttuneita portaita pitkin Uspenskin katedraaliin

    7. 7

      Suomi on Pohjoismaiden pahin nokipölyä tuottava saastuttaja – Hiukkaset sairastuttavat ihmisiä ja sulattavat napajäätiköitä

    8. 8

      Flunssa, joka tuhosi sydämen – Marjo Remes sairastui, vaipui viikkojen uneen ja herättyään kuuli, että hänen rinnassaan sykkii toisen ihmisen sydän

      Tilaajille
    9. 9

      Sarjahukuttajasta tehtiin harvinainen vaarallisuusarvio, jossa pengotaan ihmisen koko elämä – ”Tutkijatiimillä on ainutlaatuiset valtuudet saada kaikki tieto”

    10. 10

      Onko tässä olympialaisten hämmentävin suoritus? Unkaria edustava freestylelaskija käytti porsaanreiän ja teki saman kuin jokaisessa kisassaan: Ei yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuoleva kenkätehdas keksi vuonna 1989 nerokkaan idean – nyt niitä seisoo rivillinen jokaisen päiväkodin eteisessä

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

    3. 3

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    4. 4

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    5. 5

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    6. 6

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    7. 7

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    8. 8

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    9. 9

      Ilja Janitskin loi ja hylkäsi MV-lehden, ja nyt hän kääntää selkänsä sen kannattajille – ”Olen saanut tarpeekseni isänmaallisten skenestä, siitä pelleilystä”

      Tilaajille
    10. 10

      Kilohinta neljä miljardia euroa – Suomen arvokkainta vientituotetta tehdään espoolaisen toimistotalon uumenissa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ratavaurio Herttoniemessä hidastaa metroliikennettä, HSL:n mukaan häiriöt jatkuvat aamuyhdeksään saakka
    3. Kaikki suomalaismiehet karsiutuivat big airin finaalista – Roope Tonteri arvosteli tuomareiden toimintaa: ”Ei se mennyt niin kuin olisi pitänyt”
    4. Helsingissä hytistään juuri nyt harvinaisen pitkän pakkasjakson keskellä – pääkaupunkiseudulla mitattiin keskiviikkoaamuna kuluvan talven pakkasennätys
    5. Tuhannet ihmiset ovat jumissa ilman ruokaa ja lääkkeitä Syyrian armeijan pommittamassa Itä-Ghoutassa – Ihmisoikeusjärjestö syyttää Venäjää sairaalaan kohdistuneesta iskusta
    6. Alppihiihtotähti Lindsey Vonn teki historiaa ja kertoi kyyneleet silmissä ajatuksistaan ennen olympiauransa päätöslaskua: ”Uskon, että tein hänet silti ylpeäksi”
    7. Emmi Peltonen luisteli vapaaohjelmaan, ja se on valmentajan mielestä lottovoitto – harvinainen epäonnistuminen toi kirosanan luistelijan huulille: ”Se olisi ollut niin pienestä kiinni”
    8. Kahden erityis­lapsen yksin­huoltajaäiti halusi opiskella ammatin, Espoo vastasi epäämällä lastenhoidon – perheissä pelätään nyt kaupungin lopettavan ”liian hövelit” tuet Tilaajille
    9. Teknologian ”pimeästä puolesta” on tiedetty jo 35 vuotta, mutta kukaan ei vieläkään tiedä, mitä sille pitäisi tehdä, sanoo tutkija: teknostressi ja it-riippuvuus haittaavat elämäämme
    10. Tunti sitten
    11. Viron kieli kuulostaa joskus hämäävän tutulta – kokeile HS:n kielivisassa, tunnistatko 25 sanan merkitykset
    12. Mitaliennätyksen murskanneet norjalaiset pilkkaavat Suomen kisamenestystä: ”En koskaan katso mitalitaulukon häntäpäätä. Ehkä vielä kankkunen päällä?”
    13. Näytä lisää