Kaupunki

32-vuotias mies käytti 15-vuotiasta tyttöä kolmesti seksuaalisesti hyväksi Helsingissä – hovioikeus lievensi vankeusrangaistuksen ehdolliseksi

Mies tutustui tyttöön pikaviestiohjelman kautta.

Helsingin hovioikeus on lieventänyt törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettua tuomiota. Hovioikeus muutti teon tekijän vankeusrangaistuksen ehdolliseksi, mutta lisäsi tuomioon 90 päivän yhdyskuntapalvelun.

Hyväksikäyttö tapahtui vuodenvaihteessa 2014–2015 Helsingissä. Tuolloin 32-vuotias mies oli viestitellyt 15-vuotiaan tytön kanssa Kik Messenger -pikaviestiohjelmassa.

Seksuaalissävytteisten viestien vaihdon jälkeen mies oli kutsunut tytön kotiinsa kaikkiaan kolme kertaa. Mies myöntää, että tapaamisten aikana on tapahtunut lukuisia seksuaalisia tekoja.

Tyttö on kertonut oikeudelle, ettei hän uskaltanut kieltäytyä siitä, mitä mies pyysi. Mies on myöntänyt tienneensä tytön iän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hovioikeuden tuomion mukaan miehen teko on ollut hyvin vakava ja vahingollinen, kun se on kohdistunut häntä 17 vuotta nuorempaan kehittymättömään lapseen.

Mies ja tyttö eivät tavanneet muualla, joten hovioikeuden johtopäätöksen mukaan heidän välillään ei ollut seurustelusuhdetta, vaan pelkkä hyväksikäyttösuhde.

Kolmen tapaamisen jälkeen tyttö halusi lopettaa tapaamiset. Hän tunsi ahdistusta ja pelkoa.

Tyttö kertoi tapahtumista ystävälleen, jonka kanssa hän kävi tekemässä rikosilmoituksen miehestä.

Hovioikeus lievensi käräjäoikeuden tuomion ehdolliseksi, koska miehen ja tytön välillä ei ollut sellaista riippuvuussuhdetta tai läheistä ja luottamuksellista suhdetta, jonka vuoksi miehen teot olisi voitu katsoa erityisen vahingollisiksi.

Mies ei myöskään ollut hovioikeuden mukaan houkutellut tai taivutellut tyttöä, eikä tekoja voi pitää suunnitelmallisina tai petollisina tapaamisia edeltäneen viestittelyn perusteella. Miehellä ei ole aiempaa rikosrekisteriä, eikä hän ole rikoksen jälkeen kuluneiden kolmen vuoden aikana syyllistynyt uusiin rikoksiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Helsinki
  • Marja Salomaa

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tässä työpaikassa hommat voi tehdä milloin vain – Luottamusmies, pomo ja työntekijät ovat tyytyväisiä, mutta lain vaatimuksia työpaikka ei täytä

    2. 2

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – Jopa kymmenen prosenttia htlv-1-viruksen kantajista sairastuu aggressiiviseen leukemiaan

      Tilaajille
    3. 3

      Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten?

    4. 4

      Minnesota edesauttoi Erik Haulan Vegas-siirtoa antamalla lupauksen halvalla kaupan päälle – tuhkimotarinan päätteeksi Haula ja Eric Tuch pääsevät kokemaan Stanley Cup -finaalit

    5. 5

      Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo eroaa – siirtyy Metson toimitusjohtajaksi

    6. 6

      Marco Wessman joutui tarkkailuluokalle koko peruskoulun ajaksi, opetteli sitten itsekseen pitkän matematiikan ja opettaa nyt fysiikkaa – Erityis­luokista halutaan nyt eroon, mutta onko se mahdollista?

    7. 7

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    8. 8

      Pappi ja kirkkokansa katosivat pienestä belgialaiskunnasta ja pahamaineisen lähiön imaami pelkää islaminuskon puolesta – Belgiassa yhä harvempi uskoo Jumalaan

    9. 9

      Legendaarinen Gibson hakeutui yrityssaneeraukseen – sähkökitara kuolee ilman uusia kitarasankareita, varsinkin naispuolisia

    10. 10

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    2. 2

      Vastahan Kalle syntyi ja kohta hän on ylioppilas – minulla on antaa hänelle yksi elämänohje, ja sen opin omissa lakkiaisissani

    3. 3

      Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

    4. 4

      Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky”

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten?

    6. 6

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    7. 7

      Professori Piia Jallinoja tietää, millainen juhlapöytä ottaa kaikki huomioon – ja miksi voileipäkakku on moka

      Tilaajille
    8. 8

      Harri Aho on nähnyt ihmisten kateuden ja poikansa nousun huipulle – kateellisuus loppui, kun Sebastian Aho ratkaisi mestaruuden

    9. 9

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – Jopa kymmenen prosenttia htlv-1-viruksen kantajista sairastuu aggressiiviseen leukemiaan

      Tilaajille
    10. 10

      Yleisradio vastaa Aku Louhimiehen uusiin syytöksiin asiavirheistä – ”Emme löytäneet mitään oikaistavaa”, sanoo Jouko Jokinen HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Haiseva hengitys vaivaa yhä useampaa suomalaista – Asian­tuntija kertoo, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä

      Tilaajille
    3. 3

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    4. 4

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    5. 5

      Patikoimassa ollut turisti ryöstettiin Nuuksion kansallis­puistossa – taklattiin maahan takaapäin vaellus­reitillä

    6. 6

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    7. 7

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

    9. 9

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    10. 10

      Eristämistä, masennusta ja tuhottuja opintoja – Korkeakouluissa kiusataan kuin yläasteella, ja helsinkiläisen Leenan toiveet murskattiin ensimmäisenä päivänä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Helsingin keskustasta vapautuu pian valtavasti tyhjää tilaa – yksi autioituvista rakennuksista on upea insinööripalatsi Hietalahdessa, johon käyttäjät toivoisivat hotellia
    3. Vuokra-asuntoja rakennuttava Kojamo aikoo listautua Helsingin pörssiin – kolme liittopomoa lähdössä yhtiön hallituksesta, eivät kommentoi asiaa
    4. Epäsäännöllinen työ voi olla jopa eroriski – Vuorotyön konkarit ja asiantuntijat kertovat vinkit parisuhteen hoitamiseen Tilaajille
    5. Pussipeto näyttää mallia synnytystalkoisiin – harrastaa niin paljon seksiä, että immuunijärjestelmä tuhoutuu
    6. Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo eroaa – siirtyy Metson toimitusjohtajaksi
    7. Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky” Tilaajille
    8. Tässä työpaikassa hommat voi tehdä milloin vain – Luottamusmies, pomo ja työntekijät ovat tyytyväisiä, mutta lain vaatimuksia työpaikka ei täytä
    9. Helle palaa tänään, ja koko viikon sää näyttää upealta – pääkaupunkiseudulla aurinkoa ja lämpöä on luvassa lähes joka päivä
    10. Minnesota edesauttoi Erik Haulan Vegas-siirtoa antamalla lupauksen halvalla kaupan päälle – tuhkimotarinan päätteeksi Haula ja Eric Tuch pääsevät kokemaan Stanley Cup -finaalit
    11. Trump epäilee, että FBI tai oikeusministeriö soluttautui vakoilemaan hänen vaalikampanjaansa – vaatii tutkintaa
    12. Näytä lisää