Lontoosta tuodaan Suomeen lastensuojelun vallankumousta – näin se taipuu Vantaan oloihin

Suomeen ollaan voimalla tuomassa Britanniasta uutta konstia nostaa lastensuojelu kriisistä. Sen ydin on tässä: sosiaalityöntekijällä pitää olla tarpeeksi aikaa lapselle ja hänen perheelleen.

Jos ajatus kuulostaa tutulta, ei ihme. Juuri tästä uupuneet alan ammattilaiset ovat Suomessa puhuneet vuosia, osin turhaan.

Vuodenvaihteessa asiat ovat siinä mielessä nytkähtäneet isosti eteenpäin, että noin neljässäkymmenessä kunnassa ollaan alkamassa tai alettu testata brittikeksintöä käytännössä.

Mukaan ovat liittyneet myös Helsinki, Espoo ja Vantaa, joskin kaupunkien isoissa organisaatioissa kokeilu koskettaa vasta kourallista työntekijöitä. Kokeilut liittyvät yhteen hallituksen kärkihankkeista.

Brittikonstin nimi on joko Hackneyn malli tai systeeminen työote.

Ensimmäinen viittaa kaupunginosaan Lontoossa, jossa uuden työtavan avulla onnistuttiin vähentämään lasten sijoituksia kodin ulkopuolelle. Huostaanotoista säästyneillä rahoilla taas lisättiin varhaista tukea perheille.

Jälkimmäinen on virallinen nimi, joka kuvaa mallin soveltamista Suomen oloihin. Kävimme Vantaalla kurkistamassa, mistä on kyse.

Vantaalla juuri aloittaneeseen tiimiin kuuluu johtava sosiaalityöntekijä, erityissosiaaliohjaaja, perheterapeutti ja kolme sosiaalityöntekijää, joista kukin ottaa asiakkaakseen enintään kaksikymmentä lasta.

Siis vain kaksikymmentä. Muualta Vantaalta tiimiin siirtyneet työntekijät kertovat, että heillä määrä on tähän asti ollut kuudenkymmenen paikkeilla. Tämä ei ole Suomen ennätys, pahimmillaan lastensuojelun avohuollossa on puhuttu yli sadasta asiakkaasta.

Vantaan tiimi tapaa lapsia ja perheitä niin usein kuin tarvitaan, kasvokkain tai puhelimessa. Tarpeeksi tiheään, että opitaan tuntemaan ja luottamaan.

”Se voi olla parin viikon välein. Tai päivittäin, jos on on akuutti hätä. Kotona, tiimin toimistolla, vaikka kävelylenkillä ulkona, jos perhe sellaista haluaa”, luettelee sosiaalityöntekijä Eija Hildénhttps://www.hs.fi/haku/?query=eija+hilden.

Nuppiluvun ja riittävän väljän kalenterin lisäksi eroa on myös siinä, mitä kohtaamisissa tapahtuu.

”Työskentelyssä pyritään keskittymään erityisesti perheen voimavaroihin ja omiin tavoitteisiin”, tiivistää tiimiä kouluttava Anne Kantoluotohttps://www.hs.fi/haku/?query=anne+kantoluoto.

Perheeltä itseltään kysytään siis vaikka, mikä heidän perheessään on hyvää ja miten hyvää voisi kasvattaa. Tämä ei tarkoita, että ongelmia lakaistaisiin maton alle. Raskaammat lastensuojelun keinot kuten huostaanotto ovat yhä olemassa. Perheet ovat oikeutettuja muihin kunnan palveluihin kuten vaikka perheneuvolaan tai kuntoutukseen kuten ennenkin.

Mutta vahvuuksista lähdetään liikkeelle, ei heikkouksista. Mietitään, keitä ihmisiä perheen lähellä on.

”Lastensuojelu ei ole vain toimenpiteiden maailma vaan myös kohtaamisten ja vuorovaikutuksen maailma”, selittää perheterapeutti Marja Kaikkonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=marja+kaikkonen. Malli ei siis varsinaisesti tarjoa terapiaa perheille, vaan muille työntekijöille eväitä nähdä asiat uudesta kulmasta.

Sitten on työnjako. Koska lapsia on kunkin työntekijän vastuulla tarpeeksi vähän, kaikki tuntevat myös toistensa asiakkaat. Niinpä jos oma työntekijä on sairaana tai lomalla kriisitilanteessa, tiimistä löytyy silti perheen jo tapaama ihminen auttamaan.

Työntekijöille tämä tarkoittaa taakan jakamista. Vastuusta ei tarvitse kantaa yksin. Malliin kuuluu myös se, että tiimi keskustelee asioista paljon ja miettii jatkuvasti omaa toimintaansa.

Britanniassa tiimissä on sosiaalityöntekijöiden ajan säästämiseksi erikseen käytännön asioita ja paperitöitä hoitava työntekijä.

Vantaallakin mukana on erityissosiaaliohjaaja juoksevia asioita hoitamassa, mutta hän ei ole mikään sihteeri vaan itsekin sosiaalialan ammattilainen. Tai kuten erityissosiaaliohjaaja Anne Kurppahttps://www.hs.fi/haku/?query=anne+kurppa selittää: myös ihmissuhdetyöntekijä.

Vantaalaiset korostavat, että kyseessä on pilotti. Tiimin on tarkoitus opetella asioiden tekemistä uudella tavalla, ei alkaa heti toimia valmiiksi lukkoon lyötyjen suunnitelmien pohjalta.

Jos jokin ei toimi, sitä muutetaan.

Onko lastensuojelun tulevaisuus tällainen? Liian aikaista sanoa.

Tulokset jo aiemmin malliin siirtyneistä Mäntsälästä ja Pornaisista ovat rohkaisevia, mutta ne ovat pikkukuntia. Suurissa kaupungeissa tarvitaan luultavasti jotain enemmän.

THL kouluttaa parhaillaan uusia ammattilaisia mallin osaajiksi, mutta se tekee samalla myös tutkimusta kokeilujen vaikuttavuudesta. Vantaalla tiimin työlle ei siis ole asetettu takarajaa, mutta valtakunnallisesti tämän vuoden aikana selviää, miten jatketaan.

Kaksikymmentä lasta yhden työntekijän vastuulla on yhä kaukana todellisuudesta suurimmassa osassa Suomen kunnista. Helsingissä ja Espoossa avohuollossa luku alkaa nelosella, monissa muissa kunnissa tilanne on yhä paljon pahempi.

Helsingissä 2012 tapahtuneen kahdeksanvuotiaan tytön kuoleman jälkeen lakia muutettiin Suomessa niin, että kunnat velvoitettiin tarjoamaan monia palveluita herkemmin ja aikaisemmin myös ilman lastensuojelun asiakkuutta. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi perhetyötä tai lapsiperheiden kotipalvelua.

Muutoksen vuoksi asiakasmäärät lastensuojelussa ovat pienentyneet monessa kunnassa verrattuna kaikkein vaikeimpiin vuosiin, mutta monet sosiaalityöntekijät kokevat edelleen syvää uupumusta ja heidän rekrytoimisensa on vaikeaa. Esimerkiksi vantaalaiset työntekijäthttps://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005456473.html ovat useaan otteeseen olleet huolissaan lapsista Helsingin Sanomissa, joskin kaupunki on myös pyrkinyt korjaamaan ongelmaahttps://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005486428.html.

Osalla perheistä tilanne on ehtinyt luisua jo todella epätoivoiseksi. Syksyllä tuhat sosiaalialan ammattilaista vaati muutosta, tällä viikolla sosiaalityöntekijät ehdottivat keinojahttps://www.hs.fi/paivanlehti/05032018/art-2000005591136.html muutoksen tekemiseksi.

Poliittista yksimielisyyttä asiakasmäärän rajaamiseksi ei ole valtakunnallisesti löytynyt. Tätä ei ehdota ainakaan tällä viikolla julkistamassa väliarviossaanhttps://www.hs.fi/paivanlehti/08032018/art-2000005595395.html myöskään sosiaali- ja terveysministeriön selvityshenkilöksi asettama Aulikki Kananojahttps://www.hs.fi/haku/?query=aulikki+kananoja. Hänkin kehottaa edelleen vahvistamaan peruspalveluja sekä myös rakentamaan moniammatillisia tiimejä, ei tosin ainoastaan Hackneyn mallilla vaan myös esimerkiksi lisäämällä mukaan päihdetyöntekijöitä ja psykiatrisia sairaanhoitajia.

Hackneyn malli on toisaalta osa yhtä hallituksen kärkihanketta, lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa. Ehkä siksi siihen uskotaan nyt niin monessa kunnassa.

Isoissa kaupungeissa liikkeelle lähdetään hyvin pienestä. Vantaalla on erikseen varattu rahaa tämän yhden tiimin palkkaamiseen. Muu lastensuojelu jatkaa toistaiseksi kuten ennenkin, vaikka toki opeista on tarkoitus muidenkin hyötyä.

Espoossa ja Helsingissä lähdetään vielä pienemmin liikkeelle, kummassakin kaupungissa uutta työtapaa kokeillaan kahdella alueella osana muuta toimintaa. Tätä varten ei siis ole omaa budjettia tai vain tähän keskittyvää henkilökuntaa.

”Mennään eteenpäin askel kerrallaan ja tutkitaan samalla, mikä oikeasti toimii”, sanoo lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Jaana Leppäkorpihttps://www.hs.fi/haku/?query=jaana+leppakorpi Espoosta.

”Tavallaan tässä palataan perusasioihin. Että lapsi itse on keskiössä ja hänen pitää tulla kuulluksi”, kuvailee johtava sosiaalityöntekijä Riikka Pyykönenhttps://www.hs.fi/haku/?query=riikka+pyykonen Helsingin Maunulasta.