Kaupunki

Helsinki antaa kaupunkilaisille jaettavaksi neljä miljoonaa euroa – Kenelle ”demokratia­hankkeen” hyödyt valuvat?

Helsinki ottaa käyttöönsä monista suurkaupungeista tutun osallistuvan budjetoinnin.

Mitä tekisit, jos saisit yhtäkkiä suuren summan rahaa kotikulmiesi kehittämiseen? Tämä on kysymys, jota Helsingin kaupunki nyt kysyy helsinkiläisiltä.

Kaupunginhallitus päätti viime syksynä niin kutsutun ”osallistuvan budjetoinnin” aloittamisesta. Nyt uusi aika on enää kaupunginvaltuuston leimaa vailla.

Osallistuva budjetointi tarkoittaa Helsingissä sitä, että kaupunkilaiset pääsisivät itse päättämään 4,4 miljoonan euron kokoisen rahasumman käytöstä.

Jakamalla rahaa Helsinki haluaa voidella demokratian rahisevia rattaita koko kaupungissa. Samalla tarkoitus on taklata muun muassa syrjäytymistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Myös Helsingissä on paljon ihmisiä, jotka kokevat kaupungin etäiseksi ja joiden on vaikea nähdä, että äänestämisellä olisi vaikutusta omaan elämään”, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialasta vastaava johtaja Tommi Laitio sanoo.

Normaalisti kaupungin rahojen käyttöä ohjaa kaupunginvaltuusto. Se päättää, mikä koulu tulee korjata ja mille alueelle on rakennettava raitiotiekiskot.

Osallistuvassa budjetoinnissa poliitikot eivät sählää välissä. Kaupunkilaiset ehdottavat ensin itse asioita, joihin rahaa tarvittaisiin. Sitten ideoista valitaan toteutuskelpoiset yhdessä virkamiesten kanssa. Lopulta kaupunkilaiset äänestävät toteutukseen pääsevät ideat.

Ensimmäisiä ehdotuksia on tarkoitus kerätä jo ensi syksynä. Ehdotukset voivat olla periaatteessa ihan mitä vain, esimerkiksi julkisiin tiloihin tehtäviä parannuksia tai tapahtumatoiveita.

”Tämä on nouseva trendi maailmalla. Halutaan lisätä suoran demokratian mahdollisuuksia”, Laitio sanoo.

Helsinki ottaa mallia esimerkiksi Barcelonasta, New Yorkista ja Brasilian Porto Alegresta. Näissä kaupungeissa osallistavaa budjetointia on tehty jo pitkään.

Tasapainon säilyttämiseksi rahapotti jaetaan Helsingin eri alueille asukasluvun mukaan. Jakolinjat kulkevat niin kutsuttujen suurpiirien rajoja pitkin. Jokainen seitsemästä suurpiiristä äänestää oman rahapottinsa käytöstä.

Tähän asti kaupunkilaisia on päästetty päättämään kaupungin rahanjaosta vain poikkeustapauksissa. Vakiintunein malli on nuorisopalveluilla, jonka Ruuti-budjetin käyttämiseen nuoret saavat itse vaikuttaa.

Myös Maunulassa on kokeiltu suoraa demokratiaa. Rahan sijasta maunulalaiset saivat ehdottaa muun muassa sitä, miten Maunula-talon henkilökunta käyttää työaikansa. Joulukuussa 2016 avautuneessa Maunula-talossa toimii kirjasto, nuorisotalo ja työväenopisto.

Yksi korkeimmille sijoille nousseista toiveista oli kahvilan perustaminen Maunula-taloon. Niinpä sellainen perustettiin.

Kahvilan lisäksi asukkaat toivoivat Maunula-taloon muun muassa elokuvailtoja ja Taiteidenyön tapahtumaa. Maunulan nuorisotyöyksikön toiminnanjohtajan Antti Sarpon näkemyksen mukaan tapahtumat ovat olleet menestyksiä erityisesti siksi, että asukkaat ovat olleet itse järjestämässä niitä.

”Parhaimmillaan me vain jeesataan”, hän sanoo.


Ihan ongelmatonta osallistuva budjetointi ei kuitenkaan ole. Tätä mieltä ovat lähidemokratiaa tutkineet Emilia Palonen ja Eeva Luhtakallio. Palonen työskentelee valtio-opin lehtorina Helsingin yliopistossa. Tampereen yliopiston sosiologian apulaisprofessori Luhtakallio taas on kirjoittanut toimittaja Maria Mustrannan kanssa joulun alla julkaistun, kiitosta saaneen teoksen Demokratia suomalaisessa lähiössä.

Osallistuvan budjetoinnin ongelmat liittyvät erityisesti siihen, ketkä uudesta mallista hyötyvät ja minkälaisiin hankkeisiin se soveltuu. Palonen kertoo, että esimerkiksi Maunulassa asukkaat olisivat halunneet muuttaa Maunula-talon aukioloaikoja koskemaan koko viikonloppua. Kaupungille tämä on hankalaa.

”Jos ihmiset kokevat, että heidän huolensa eivät tule vastatuiksi, tämä voi jopa hankaloittaa demokratian toimimista”, Palonen sanoo.

Uuden osallisuusmallin vuoksi kaupunki on jo lopettanut yli 20 vuotta toimineen lähiöprojektinsa. Lähiöprojektin tarkoituksena oli nimenomaan syrjäytymisen ehkäisy. Eeva Luhtakallio pelkää, että uudessa mallissa hyötyjät eivät välttämättä ole niitä, jotka eniten tarvitsisivat apua.

Entä, jos rahaa saavatkin ne, jotka osaavat muotoilla ehdotuksensa parhaiten? Parhaimmat mahdollisuudet tähän on koulutetuilla ihmisillä.

Osallisuustyöhön kaavailtujen rahojen määräkään ei päätä huimaa. Ja vaikka suurpiirin sisällä saattaa asua yli 100 000 ihmistä, osallisuusasiantuntijoita ollaan palkkaamassa vain yksi piiriä kohden.

Pystyvätkö nämä asiantuntijat todella olemaan läsnä koko seuranta-alueellaan, Luhtakallio kysyy. Ja minkälainen käsitys osallisuudesta tulee niiden alueiden asukkaille, jotka eivät hyödy äänestyksistä ollenkaan?

”Jos tätä katsoo kiltisti, niin voi nähdä, että tämä on hyvä alku.”

Tommi Laitio sanoo ymmärtävänsä epäilyn. Hän kuitenkin korostaa, ettei osallistuvan budjetoinnin ole tarkoitus korvata kaikkea osallisuustyötä. Se on ennemminkin lisäelementti. Vielä suuremman muutoksen pitäisi tapahtua jokapäiväisessä virkatyössä.

”Tämän vuoden aikana kaikkien toimialojen pitää tehdä suunnitelma, että miten ne lisäävät osallisuutta toiminnassaan”, Laitio sanoo.

Entä pyrkivätkö kaupunkilaiset äänestyksissä maksimoimaan oman etunsa? Laitio sanoo uskovansa, että tieto ja keskustelu auttavat tähän ongelmaan. Kaupunki voi esimerkiksi painottaa äänestyksistä tiedottamista sellaisille ihmisille, joita ei yleensä tavoiteta niin helposti. Ja varmistaa, että äänestykseen päätyvien ideoiden yhteydestä käy ilmi, edistäisikö idean toteuttaminen sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

”Uskon, että suurin osa meistä on empaattisia”, Laitio sanoo.

Hän käyttää esimerkkiä New Yorkin vierailulla kuulemastaan tapauksesta. Brooklynissä osallistuva budjetointi oli johtanut siihen, että asunnottomille ihmisille perustettiin peseytymistilat.

13.3. korjattu Eeva Luhtakallion titteli

Fakta

Uusi osallisuusmalli


 Helsinki saa uuden osallisuusmallin. Sen mukaan jokaiselle suurpiirille nimetään oma osallisuusasioista vastaava ihminen, kaupungin termein stadiluotsi.

 Osallisuusmallin ansiosta kaupunkilaiset pääsevät muun muassa päättämään itse suoraan siitä, mihin kohteeseen 4,4 miljoonan euron osallisuusbudjetti käytetään. Tätä kutsutaan osallistuvaksi budjetoinniksi.

 Ideoita rahankäyttökohteiksi aletaan näillä näkymin kerätä syksyllä.

 Ideoiden esittelyn jälkeen virkamiehet arvioivat, mitkä ideoista ovat toteutuskelpoisia annetulla budjetilla. Lopuksi toteutettavista ideoista äänestetään. Äänestää saavat kaikki yli 12-vuotiaat.

 Äänestykset järjestetään suurpiireittäin. Suurpiirejä on seitsemän. Suurpiireihin taas kuuluu kaupunginosia. Esimerkiksi itäiseen suurpiiriin kuuluvat Mellunkylä, Vuosaari ja Myllypuro. Lisäksi osa rahoista käytetään koko kaupunkia koskeviin hankkeisiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Lari Malmberg

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – Jopa kymmenen prosenttia htlv-1-viruksen kantajista sairastuu aggressiiviseen leukemiaan

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten?

    3. 3

      Marco Wessman joutui tarkkailuluokalle koko peruskoulun ajaksi, opetteli sitten itsekseen pitkän matematiikan ja opettaa nyt fysiikkaa – Erityis­luokista halutaan nyt eroon, mutta onko se mahdollista?

    4. 4

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    5. 5

      Pappi ja kirkkokansa katosivat pienestä belgialaiskunnasta ja pahamaineisen lähiön imaami pelkää islaminuskon puolesta – Belgiassa yhä harvempi uskoo

    6. 6

      ”Sinusta ei tule koskaan johtajaa, koska olet noin lyhyt” – 500 HS:n lukijaa kertoo, millaisiin omituisuuksiin he ovat törmänneet rekrytoinnissa

      Tilaajille
    7. 7

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    8. 8

      Sveitsin nousu oli jääkiekon MM-kisojen piristys – tähdistö­kentällisessä korjattiin kahden vuoden takainen vääryys

    9. 9

      Ruotsi voitti MM-kultaa hurjassa jännitysnäytelmässä – Filip Forsberg niittasi ratkaisevan maalin voittolaukaus­kilpailussa

    10. 10

      Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    2. 2

      Vastahan Kalle syntyi ja kohta hän on ylioppilas – minulla on antaa hänelle yksi elämänohje, ja sen opin omissa lakkiaisissani

    3. 3

      Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

    4. 4

      Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky”

      Tilaajille
    5. 5

      Harri Aho on nähnyt ihmisten kateuden ja poikansa nousun huipulle – kateellisuus loppui, kun Sebastian Aho ratkaisi mestaruuden

    6. 6

      Professori Piia Jallinoja tietää, millainen juhlapöytä ottaa kaikki huomioon – ja miksi voileipäkakku on moka

      Tilaajille
    7. 7

      Asuntoilmoitusten kuvissa huonekasveja säilytetään eteisen hattuhyllyllä ja jokaisessa keittiössä on söpö basilika – ”Nyt on muodissa eukalyptuksen oksa”

    8. 8

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    9. 9

      Yleisradio vastaa Aku Louhimiehen uusiin syytöksiin asiavirheistä – ”Emme löytäneet mitään oikaistavaa”, sanoo Jouko Jokinen HS:lle

    10. 10

      Kun tuhannet Suomeen hullaantuneet venäläiset kokoontuvat yhteen, ei kellään ole naapurimaastaan pahaa sanottavaa – ”Venäjällä emme tiedä, mitä huomenna tapahtuu, mutta teillä tällainen ei olisi mahdollista"

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Haiseva hengitys vaivaa yhä useampaa suomalaista – Asian­tuntija kertoo, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä

      Tilaajille
    3. 3

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    4. 4

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    5. 5

      Patikoimassa ollut turisti ryöstettiin Nuuksion kansallis­puistossa – taklattiin maahan takaapäin vaellus­reitillä

    6. 6

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    7. 7

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

    9. 9

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    10. 10

      Eristämistä, masennusta ja tuhottuja opintoja – Korkeakouluissa kiusataan kuin yläasteella, ja helsinkiläisen Leenan toiveet murskattiin ensimmäisenä päivänä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Notkeammin, rohkeammin, tarkemmin – Suomella on nyt rytmisessä kilpavoimistelussa kaikkien aikojen maajoukkue
    3. Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – Jopa kymmenen prosenttia htlv-1-viruksen kantajista sairastuu aggressiiviseen leukemiaan Tilaajille
    4. Kokoomus ja keskusta nimittivät Antti Rinteen eläkelupausta vastuuttomaksi, mutta se voitti puolelleen enemmistön suomalaisista
    5. HS Aamusauna ruotii vegaanibuumia: ”Vege on kaupoissa houkuttelevammin tarjolla kuin luomu”
    6. Marco Wessman joutui tarkkailuluokalle koko peruskoulun ajaksi, opetteli sitten itsekseen pitkän matematiikan ja opettaa nyt fysiikkaa – Erityis­luokista halutaan nyt eroon, mutta onko se mahdollista?
    7. Pappi ja kirkkokansa katosivat pienestä belgialaiskunnasta ja pahamaineisen lähiön imaami pelkää islaminuskon puolesta – Belgiassa yhä harvempi uskoo
    8. Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten?
    9. MM-turnauksen tähdistöön valittu Ruotsin tehohyökkääjä Rickard Rakell: ”Toivottavasti tulee pitkät juhlat”
    10. Punk-levy-yhtiön pomosta Kimmo Miettisestä tuli ensin toimittaja ja sitten kirjailija – ja nyt hän kantaa taskussaan 16 000 biisin jukeboksia
    11. ”Sinusta ei tule koskaan johtajaa, koska olet noin lyhyt” – 500 HS:n lukijaa kertoo, millaisiin omituisuuksiin he ovat törmänneet rekrytoinnissa Tilaajille
    12. Näytä lisää