Kaupunki |HS seuraa

Sarjakuristaja kertoo sekoittaneensa 17-vuotiaan tytön deittisivuston ”Suzyyn”, jonka oli nähnyt poseeraavan ammeessa yläosattomissa – hovioikeus antaa tuomionsa huhtikuussa

HS seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä Helsingin hovioikeudessa.

Oikeudenkäynti päättyi - tuomio myöhemmin kansliaratkaisuna

Syyttäjä: Vain oven lukko esti Penttilää pääsemästä toteuttamaan voimakasta kuristustarvettaan

Oikeudenkäynti päättyi - tuomio myöhemmin kansliaratkaisuna

Asian hovioikeuskäsittely saatiin hoidettua yhdessä päivässä. Kiitos kaikille HS:n liveseurantaa seuranneille.

Helsingin hovioikeus antaa tuomion kansliaratkaisuna huhtikuun loppuun mennessä.

Puolustus: "Näyttöä ei ole oikeastaan minkään vertaa"

Puolustusasianajaja Kari Eriksson tyrmäsi loppulausuntonsa aluksi syyttäjän ja asianomaisten asianajajan näkemykset tapahtumien kulusta.

"Vaikuttavaa, että syyttäjä ja asianomistajien asianajaja saavat tuollaiset tarinat aikaan. Näyttöä ei ole oikeastaan minkään vertaa", Eriksson tylytti.

Kritiikkiä satoi puolustuksen suunnalta muun muassa silminnäkijätunnistukseen, dominan todistukseen sekä 17-vuotiaan isän vaihtuviin muistikuviin liittyen. Viimeksi mainittu liittyy siihen, että tämä ei muistanut tarkasti, milloin ovesta sisään pyrkiminen tapahtui.

Puolustuksen mukaan Penttilä on syytön. Kirjeen viemistä ei kiistetä, mutta sekin tapahtui vain siksi, että Penttilä sekoitti 17-vuotiaan tytön "Suzyyn".

"Hänen aseensa ovat mustat nahkakäsineet"

Syyttäjä katsoo, että Penttilä on täysin harkitusti tarkkaillut 17-vuotiasta tyttöä ja odottanut hetkeä, jolloin voisi päästä tämän kanssa kahden samaan tilaan.

Mitään asetta syytetty ei syyttäjän mukaan tarvitse vakavan väkivaltarikoksen toteuttamiseen. Aiemmissa tapoissa ja muissa väkivaltarikoksissakaan hänellä ei ollut mitään asetta.

"Hänen aseensa ovat mustat nahkakäsineet", syyttäjä totesi dramaattisesti.

Syyttäjä: Vain oven lukko esti Penttilää pääsemästä toteuttamaan voimakasta kuristustarvettaan

Entäpä sitten suunnitelmallisuus? Törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuva rikoksen suunnittelu on verrattain tuore rikosnimike. Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta voidaan tuomita henkilö, joka valmistelee henkirikosta tai törkeää pahoinpitelyä.

Pelkkä ajatustyö ei riitä näytöksi, vaan kyse pitää olla varsinaisesta valmistelusta - sisältäen esimerkiksi rikoksessa käytettävän aseen hankkiminen.

Syyttäjä näkee, että valmistelutoimi alkoi viimeistään siinä vaiheessa, kun Penttilä lähti asunnostaan kohti 17-vuotiaan asuntoa ja yritti murtautua sinne. Murtovaiheessa päätös rikoksen toteuttamisesta oli syyttäjän mukaan jo syntynyt.

"Ainoastaan se, että hän ei saanut oven lukkoa murretuksi esti sen, että Penttilä ei päässyt toteuttamaan voimakasta kuristamistarvettaan", Velitski sanoi.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski nosti loppulausuntonsa aluksi esiin kaksi ydinkysymystä: Onko asianomistaja pystynyt tunnistamaan ovisilmästä näkemänsä henkilön luotettavasti? Onko Penttilällä ollut yksityiskohtainen suunnitelma rikoksen toteuttamiseen?

Syyttäjä näkee tunnistuksen olevan luotettava. Hän perusteli tätä erityisesti silminnäkijätunnistukseen erikoistuneen asiantuntijan todistuksella.

Seuraavaksi on vuorossa loppulausunnot

Asian käsittely hovioikeudessa on edennyt aikataulussa. Enää on vuorossa loppulausunnot.

Puolustuksen nimeämänä todistajana kriminaalihuollon asiantuntija

Puolustuksen nimeämänä todistajana kuultiin vastaavaa asumisohjaajaa Kriminaalihuollon tukisäätiöstä. Hänen mukaansa säätiön edustajat tapasivat Penttilää 27. joulukuuta 2016 jälkeen henkilökohtaisesti vähintään joka toinen viikko kesään 2017 asti. Tämän lisäksi oli vielä puhelimitse tehtyä yhteydenpitoa.

"Miten Penttilä on sopeutunut yhteiskuntaan?" puolustusasianajaja Eriksson kysyi.

"Asumisen näkökulmasta katsoen ei ole ollut mitään moittimista."

Todistajan tiedossa ei myöskään ole, että Penttilä olisi joutunut viimeisimmän vankilasta vapautumisensa jälkeen minkäänlaisissa ikävissä merkeissä tekemisiin viranomaisten kanssa. Poislukien nyt käsittelyssä oleva rikosasia.

Puolustusasianajaja Eriksson kysyi, voisiko tunnistusta haitata se, jos 17-vuotias oli nähnyt esimerkiksi netistä vanhoja kuvia Penttilästä tämän rikoshistorian varrelta.

Todistajan mukaan tämä on mahdollista. Tyttö ei kuitenkaan kertomansa mukaan ollut yhdistänyt kirjeessä olleen puhelinnumeron perusteella jäljittämäänsä Penttilää ovisilmän takana olleeksi mieheksi nettikuvien perusteella. Yhdistäminen siis tapahtui hänen mukaansa vasta siinä vaiheessa, kun hän kuvasi isänsä ja Penttilän tapaamista piha-alueella.

17-vuotias tyttö tunnisti Penttilän ovisilmän takana käyneeksi mieheksi siinä vaiheessa, kun hänen isänsä jutteli tämän kanssa kirjeestä pihalla. Tyttö videoi kohtaamisen. Tammikuisen oviepisodin ja kirjeen yhdistäminen tapahtui siis huhtikuussa.

"Jos mielessä ei ollut enää se aiempi tapahtuma, niin se nostaa tunnistuksen luotettavuutta", silminnäkijätunnistuksen tunteva todistaja arvioi.

Syyttäjä on kutsunut todistajaksi oikeuspsykologian dosentin, joka johtaa Åbo Akademissa silminnäkijätunnistukseen liittyvää tutkimusprojektia. Hän arvioi tapahtumahetkellä 17-vuotiaan tytön tekemän tunnistuksen luotettavuutta.

Salissa arvioidaan poliisin demonstraatiovideota

Oikeussalissa katsotaan nyt poliisin demonstraatiovideota, jossa näytetään, miltä ovisilmän peittäminen näyttää asunnon sisältä katsottuna. Testissä on erilaisia hanskoja ja eri valaistusolosuhteita.

Asiantuntija ei osaa arvioida, kuinka todennäköisesti Penttilä käyttäisi edelleen väkivaltaa.

"Siihen on erittäin vaikea vastata. En osaa lähteä tässä lähteä spekuloimaan."

Läpikäymänsä materiaalin pohjalta psykologi kertoi arvion Penttilän suhteesta "Suzyyn".

"Jonkinlainen fiksaatio, joka on ohjannut hänen toimintaansa vahvasti", hän arvioi.

Asfyksiofilia ei ole sairaus, asiantuntija kertoo.

"Kyse on piirteistä, erittäin pysyvistä ominaisuuksista, joista on vaikea päästä pois."

Psykologi kertoo seksuaalisista perversioista

Asiantuntijana kuullaan nyt filosofian tohtoria ja psykologian lisensiaattia, joka on muun muassa poliisin esitutkintamateriaalin perusteella laatinut lausunnon Penttilästä. Tämä ei halunnut selvityksen aikana keskustella psykologin kanssa.

Toistaiseksi psykologi on nostanut esiin asfyksiofilian, joka on tukehduttamiseen liittyvä seksuaalisen perversion muoto.

"Asfyksiofiliaan liittyy suuri kuolleisuus. Tiedämme, että se on hengenvaarallista ja lähtee usein käsistä. Siksi niitä kuolemantapauksia sattuu", hän kertoi yleisellä tasolla.

Dominan jälkeen todistajaksi saliin astui taloyhtiön isännöitsijä. Syyttäjä ja puolustus kyselivät häneltä kysymyksiä lähinnä siihen liittyen, kuinka helposti Penttilän ja tapahtuma-aikaan 17-vuotiaan tytön taloyhtiössä pääsee kulkemaan rapusta toiseen.

Isännöitsijä kertoi myös asuntojen ovissa olevista kopiosuojatuista lukoista. Oikeuden puheenjohtaja kysyi isännöitsijältä myös arviota mahdollisesta kyseisten lukkojen tiirikoitavuudesta.

"Lukot ovat rehellisiä ihmisiä varten. Kyllä kaikki lukot saa tiirikoitua", isännöitsijä sanoi.

Penttilä kiisti aiemmin omassa kuulemisessaan olleensa 26. joulukuuta 2016 tapahtuneen vankilasta vapautumisensa jälkeen missään muualla kuin Helsingissä. Hän siis kiistää käyneensä joulun jälkeen todistajana kuullun dominan luona Oulussa.

Penttilä oli dominan mukaan käynyt vuosien varrella useamman kerran hänen asiakkaanaan Oulussa. Kaikki kerrat eivät sujuneet ongelmitta Penttilän dominalle sopimattomien toiveiden tai muun käytöksen vuoksi. Mitään väkivallantekoja Penttilä ei kuitenkaan naiseen kohdistanut. Ainakin kerran domina käski Penttilää poistumaan paikalta.

Domina kertoi tunnistavansa Penttilän muun muassa sen vuoksi, että yhdellä tapaamiskerralla tämä jätti studiolle kassin, jossa oli esimerkiksi miehen Kela-kortti.

Todistajana kuultiin oululaista dominaa

Domina kertoi tavanneensa Penttilän studiossaan Oulussa joulun jälkeen vuonna 2016. Todistajaksi oululaisdomina päätyi kertomansa mukaan sen vuoksi, että poliisi sai selville Penttilän olleen häneen puhelimitse yhteyksissä tulevan tapaamisen tiimoilta.

Nainen sanoi Penttilän saapuneen studiolle jonkinlaisessa lentäjän asussa ja liian isoissa kiiltonahkakengissä.

"Hän esittäytyi lentäjänä alun perinkin, kun hän varasi sitä aikaa. Ei kertonut nimeään", domina kertoi.

Myös hän halusi tulla kuulluksi siten, että Penttilä ei pysty näkemään häntä.

"Mua kiinnostaa rahan tekeminen ja menestys"

Syytetyn kuulemisen loppupuolella Penttilä kertoi tavoitteistaan:

"Haluan saada elämäni kuntoon. Mua kiinnostaa rahan tekeminen ja menestys. Sain tarpeekseni vankilamaailmasta, kun olen istunut puolet elämästäni vankilassa", Penttilä sanoi.

Tämä yli 90 päivää vanha arkistoartikkeli kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoja hyytynyt pakkaseen kolminkertainen määrä tavalliseen päivään verrattuna – Autoliitto: Muista tärkeät toimenpiteet ennen käynnistystä

    2. 2

      Netflixin uutuusdokumentti paljastaa ruman totuuden Fyre-festivaalista, yhdestä 2010-luvun suurimmasta huijauksesta – ihmiset uskoivat loppuun asti silkkaan valheeseen

    3. 3

      50-vuotias nainen löytyi surmattuna Kirkkonummella – Epäiltynä pari päivää ennen tapahtunutta naapuriin muuttanut mies

    4. 4

      Aeroflotin kone teki hätälaskun Venäjällä, kun matkustaja vaati sitä muuttamaan määränpäätä

    5. 5

      400-vuotiaasta tammesta irtoilee valtavia karahkoja Espoossa ja enää puolet on jäljellä – Virkamiehet: ”Puuta ei kaadeta”

    6. 6

      Näistä povataan tämän vuoden hittidieettejä – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    7. 7

      Tolkuttomat ohjeet ylen­palttisesta veden­juonnista levisivät Suomenkin mediassa, mikä on hämmentävää

    8. 8

      Yliäänipommikone putosi Kuolan niemimaalla, kaksi kuoli

    9. 9

      Oscar-ehdokkaat julkistetaan pian – suora lähetys käynnissä

    10. 10

      Eroa haluava helsinkiläispariskunta joutuu jatkamaan avioliitossa vastoin tahtoaan – Ero­prosessi raukesi käräjäoikeuden virheen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    2. 2

      Kuka nousi kukkulalle Korsossa? Aamos Vesaikko etsii ihmistä, jonka hän näki kaukoputkellaan 15 kilometrin päästä Pohjois-Haagasta

    3. 3

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    4. 4

      Viisi vuotta sitten Kaisa kirjoitti kirjeen, sitten hän yritti tappaa itsensä – Nyt hän kertoo, mikä lopetti loputtomalta tuntuneen pimeyden ja miten muutkin voisivat ehkä selvitä

    5. 5

      Internetissä huomattiin, ettei oikein kukaan osaa piirtää oikein kirjainta ”x” – Tieteen nimissä: kerro, miten sinä piirrät omasi

    6. 6

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    7. 7

      Suosittu taiwanilainen ”bikini­kiipeilijä” Gigi Wu kuoli paleltumiseen pudottuaan ensin vuorelta

    8. 8

      Näistä povataan tämän vuoden hittidieettejä – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    9. 9

      Nykytila ei ole normaali – Raha tulee kallistumaan ainakin hetkittäin, ja nämä asiat on syytä tietää ennen suurta asunto­lainaa

      Tilaajille
    10. 10

      Suomen suosituin radiotiimi hajoaa – ”Juhan mukaantulo kahdeksan vuotta sitten oli vahinko”, sanoo ohjelmapäällikkö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    5. 5

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    8. 8

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    9. 9

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    10. 10

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    11. Näytä lisää