Kaupunki

Ryöstöaalto huumekauppojen yhteydessä Helsingissä – huumeidenkäyttäjät perustaneet jopa vihjepalstan, jossa varoitetaan ”epärehellisistä myyjistä”

Osassa ryöstöistä on poliisin mukaan käytetty voimakasta väkivaltaa. ”Vakavimmat vammat ovat olleet leikkaushoitoa vaativia kallovammoja”, rikoskomisario Mikko Halme kertoo.

Helsingissä on poliisin mukaan tapahtunut alkuvuoden aikana useita ryöstöjä, joiden epäillään liittyvän verkossa sovittuihin huumekauppoihin. Osassa ryöstöistä on käytetty rajua väkivaltaa.

Ryöstövyyhden tutkintaa johtava rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että epäiltyjen ryöstöjen uhrit ovat ensi alkuun kertoneet väritettyjä versioita kaupanteosta, jonka yhteydessä heidän omaisuutta on anastettu väkivalloin. Tämä selittynee sillä, että omista huumeostoksista poliisille kertominen voi tuntua huonolta idealta.

”Uhrit ovat kertoneet sopineensa Tor-verkossa esimerkiksi ase-, auto- tai elektroniikkakaupat ja tulleensa ryöstetyksi sovitussa tapaamispaikassa. Poliisilla on kuitenkin syytä epäillä, että todellisuudessa myyjä ja ostaja ovat sopineet huumekaupoista”, Halme sanoo Helsingin poliisin tiedotteessa.

Uhrien kertomukset ovat kuitenkin muuttuneet tutkinnan myötä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Osa uhreista on viimeistään kuulusteluissa myöntänyt kaupankäynnin kohteena olleen huumausaineet. Kauppojen vuoksi Helsinkiin on tultu kauempaa maakunnista asti”, Halme kertoo.

 

”Vakavimmat vammat ovat olleet leikkaushoitoa vaativia kallovammoja.”

Tor-verkko mahdollistaa internetin anonyymin käytön, ja sen kautta on hoidettu viime vuosina enenevissä määrin huumekauppaa ja muita laittomia bisneksiä.

Helsingin poliisin tietoon on tullut alkuvuoden aikana kymmenkunta ryöstöä, joiden epäillään olevan kytköksissä verkossa junailtuihin huumekauppoihin. Suurin osa ryöstöistä on poliisin mukaan tehty Itä-Helsingissä.

Poliisille on vyyhden tutkinnan aikana selvinnyt sekin, että huumeidenkäyttäjien keskuudessa liikkuu tieto ryöstetyksi tulemisen vaarasta.

Verkkoon on jopa perustettu vihjepalsta, jossa huumausaineiden ostajia varoitetaan "epärehellisistä myyjistä”.

”Tämä vahvistaa poliisin epäilyä siitä, että ryöstöt liittyvät netissä käytävään huumausainekauppaan. Sekä uhreilla että epäilyillä tekijöillä on huumausainerikostaustaa.”

Halmeen mukaan voidaan puhua ilmiöstä, joka alkoi viime vuoden loppupuolella.

Mistään samojen tekijöiden tekemistä rikoksista ei kuitenkaan tiettävästi ole kyse, sillä poliisin tietojen mukaan ryöstöjä ovat tehtailleet useat eri porukat. Tekijöinä on ollut uhrien kuvausten mukaan pääasiassa ulkomaalaistaustaisia, noin 20-vuotiaita miehiä.

”Tällä hetkellä neljään eri tapaukseen liittyen on pidätettynä yhteensä kahdeksan nuorta, ulkomaalaistaustasta miestä. Osa heistä on alaikäisiä”, Halme kertoo.

Poliisi pitää osaa ryöstöistä erittäin vakavina sen vuoksi, että tekijät ovat olleet valmiita käyttämään voimakasta väkivaltaa saadakseen uhrien rahat haltuunsa.

”Vakavimmat vammat ovat olleet leikkaushoitoa vaativia kallovammoja”, Halme toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Helsinki
  • Huumeet
  • Juho Jokinen

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi on huolissaan albanialaisten huumerikollisten tulosta Suomeen – ”Suoraviivaisia, tehokkaita, kovan luokan aseistautuneita ryhmiä”

    2. 2

      Liian moni suomalainen elää sosiaalituilla, ja pian edessä on järjestelmän iso remontti – Tällaisia ovat suurten puolueiden suunnitelmat

    3. 3

      Asuntojen stailaus myyntikuntoon on huolestuttava ilmiö

    4. 4

      Vieläkö saisit ajokortin? Moni meistä pitää itseään mestarikuskina – testaa, miten oikeasti pärjäisit autokoulun teoriakokeessa

    5. 5

      Nopea lounas Tukholmassa? Liikenne tulee katoamaan maan pinnalta, eikä tunnin matka New Yorkiin ole enää vain utopia

      Tilaajille
    6. 6

      Bill Cosbyn uhrit saivat vihdoin oikeutta – tuomio on dramaattinen ja surkea loppu menestykselliselle uralle

    7. 7

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    8. 8

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    9. 9

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    10. 10

      Etelä- ja Pohjois-Korean historiallinen tapaaminen alkoi johtajien kädenpuristuksella – Leppoisasti esiintynyt Kim Jong-un lupasi tarjota nuudeleita Moon Jae-inille, jos tämä tulee Pjongjangiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    2. 2

      ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    4. 4

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – ja se saattaa ratkaista energiaongelmamme

    5. 5

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    6. 6

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    7. 7

      Esteitä tielle asetellut 70-vuotias ammuttiin riidan päätteeksi pellolle Porvoossa – syytetty meni teon jälkeen elokuviin

    8. 8

      Jalankulkija jähmettyy keskelle suojatietä Itäkeskuksessa – Video näyttää, miten autot puikkelehtivat ohi täyttä vauhtia jalankulkijasta piittaamatta

    9. 9

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    10. 10

      Mies saa käydä vieraissa, kunhan kertoo siitä, kirjoitti 36-vuotias nainen – mitä muuta kertoivat ne 3 000 ihmistä, jotka vastasivat HS:n kyselyyn seksittömästä parisuhteesta?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    4. 4

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    5. 5

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    7. 7

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää