Kaupunki

”Onko tämä sen takia kun olen mustalainen?” Romani­perheen kohtelusta huolto­asemalla Vantaalla nousi kohu, nyt perhe toivoo voivansa vähentää syrjintää

Tino ja Anneli Lindeman ovat tyytyväisiä tapauksesta nousseeseen keskusteluun. He toivovat, että ennakkoluulot romaneja kohtaan vähenisivät.

Tamperelaiset Tino ja Anneli Lindeman joutuivat syrjinnän kohteeksi vantaalaisella huoltoasemalla. Tapaus sattui lauantaina. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.

Tilanne on nostanut esiin romanien kokeman syrjinnän Suomessa. Facebookissa alkuperäistä videota on jaettu hieman yli 1 300 kertaa ja sillä on yli 165 000 katselukertaa.

Lindemanit olivat lauantaina matkalla Linnanmäelle ja pysähtyivät tankkaamaan vantaalaisella Nesteen huoltoasemalla. He yrittivät valita maksuvaihtoehdoksi maksun kassalle, sillä tarkoituksena oli käydä sisällä ostamassa muutakin. Bensa-automaattia ei kuitenkaan käynnistetty heille.

Tino Lindeman käveli huoltoaseman sisälle selvittääkseen tilannetta. Myyjä ei silti suostunut avaamaan automaattia. Tässä vaiheessa Lindeman aloitti kuvaamisen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Minuutin mittaisella videolla myyjä kehottaa Lindemania asioimaan seteliautomaatilla. Samalla hän palvelee muita asiakkaita Lindemanin ohi. Lindeman kysyy, eikö kassapalvelu ole kaikille käytössä. Myyjä vastaa, että ei tällä hetkellä. Toinen asiakas tulee kuitenkin maksamaan tankkauksena.

”Onko tämä sen takia, kun olen mustalainen?” Lindeman kysyy videolla.

”Näin valitettavasti on”, myyjä vastaa. Video loppuu tähän.

Jakamalla videon sosiaalisessa mediassa Lindemanit toivoivat saavansa aikaan muutosta. Aiheesta noussut mediahuomio on kuitenkin yllättänyt heidät.

”Halusin näyttää tuttaville millainen päivä meillä on ollut”, kertoo Tino Lindeman tilanteen kuvaamisen taustoja. Hän on tyytyväinen asiasta nousseeseen keskusteluun ja toivoo, että tapaus vähentäisi romaneihin kohdistuvaa syrjintää.

Videon jakanut Anneli Lindeman toivoo, että hänen lapsensa ei tarvitsisi kohdata samanlaista syrjintää. Hän ei halua, että tytär joutuu pohtimaan miksi on erilainen ja miksi heitä kohdellaan eri tavalla kuin muita. Lindeman kertoo, että hänen sukunsa on työskennellyt ennakkoluulojen poistamiseksi Suomessa 1950-luvulta asti.

”Ajatella, että tällaista tapahtuu vielä vuonna 2018.”

Suomen Romaniyhdistyksen projektipäällikkö Päivi Majaniemi kommentoi tapausta tuohtuneena.

”Romanien syrjimisestä on muodostunut normi. Syrjiminen ei poista tosiasiaa, että kaikissa väestöryhmissä on rikollisia. Me kaikki joudumme siitä maksamaan. Ei se oikeuta kohtelemaan ketään huonosti.”

Lindemanien ajama auto oli Ruotsin kilvissä. Mediassa on esitetty, että ulkomaalaiset kilvet olisivat olleet syy, miksi Lindemanien haluttiin käyvän huoltoaseman sisällä. Lindemaneille tätä ei kuitenkaan missään vaiheessa kerrottu syyksi.

Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen toiminnoista vastaava johtaja Sam Holmberg ei voi vahvistaa, että Lindemanien olisi haluttu käyvän sisällä ulkomaalaisten kilpien takia. Hänen mukaansa Nesteellä ei ole yleistä ohjetta ulkomaalaisia autoja kohtaan. Liikepaikoilla voi olla omien kokemusten perusteella omia toimintatapoja.

Lindemanit kokivat tilanteen noloksi, sillä paikalla oli muita asiakkaita. Heille tuli tapauksesta ulkopuolinen olo. Tilanteen jälkeen Lindemanit jatkoivat seuraavalle huoltoasemalle.

Anneli Lindeman kertoo, että heiltä on kyselty, miksi he eivät menneet tankkaamaan myyjän pyytämälle seteliautomaatille.

”Miksi meidän olisi pitänyt mennä, halusimme ostaa asemalta muutakin ja olisimme maksaneet kaikki samalla kertaa”, hän ihmettelee.

Syrjintä on kuitenkin Lindemaneille hyvin tuttua.

”Ikävä kyllä yleensä syrjintä on hienovaraisempaa. Keksitään kymmeniä eri tekosyitä” kuvailee Anneli Lindeman. Tällä kertaa he halusivat kuulla myyjän sanovan syyn suoraan.

Anneli Lindemania tapauksessa huolestutti pariskunnan tytär, joka istui autossa koko tapauksen ajan. Hänen mukaansa oli vaikeaa selittää 11-vuotiaalle tyttärelle, miksi heitä ei suostuttu palvelemaan huoltoasemalla.

Neste-huoltamoilla on Majaniemen mukaan tapahtunut viime vuosina ainakin kaksi muuta syrjintätapausta. Vuonna 2013 sattui tapaus, jossa huoltoaseman ikkunaan oli laitettu lappu, jossa kerrottiin ettei romanien kansallispuvussa asioivia ihmisiä palvella. Viime vuonna puolestaan aluehallintoviraston työntekijä ei saanut tankata autoaan romanitaustansa vuoksi.

”Ei voi olla, että näitä aina selitetään väärinymmärryksellä. Rasismi ei voi olla väärinymmärrystä”.

Majaniemen mukaan romanit kohtaavat paljon vastaavanlaista syrjintää esimerkiksi asioidessaan hotelleissa tai virastoissa. Tyypillistä on, että hotelleissa maksu pyydetään etukäteen. Lisäksi huoltoasemilla on aikaisemmin pyydetty pantteja, jotta bensan voi maksaa kassalla.

”Jotkut romanit tekevät rikoksia ja sitten kostetaan niille rehellisille. Romaneja kohdellaan massana, ei yksilöinä”, Majaniemi kertoo.

Kyseisen Nesteen K-kauppias on esittänyt pahoittelunsa tapauksen johdosta. Toimipisteen Facebook-sivuilla julkaistussa päivityksessä kauppias Kimmo Malmgren kertoo, että on ollut suoraan yhteydessä Lindemaneihin. Julkaisun mukaan asia käydään läpi myös henkilökunnan kanssa.

Sam Holmberg kertoo, että tapaus käydään kasvokkain läpi kauppiaiden kanssa. Lisäksi he informoivat henkilöstöä ja painottavat tasa-arvoista kohtelua kaikille. Hänen mukaansa yritys aikoo ottaa tapauksesta opikseen.

”Todella valitettava yksittäistapaus, joka ei ole yhtiön arvojen mukaista. Joka vuosi on miljoonia asiakaskohtaamisia, joista jokaisen on onnistuttava”, hän kommentoi.

Lindemanit aikovat viedä asian eteenpäin poliisille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vantaa
  • Syrjintä
  • Rasismi
  • Vilma Timonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    2. 2

      Poliisi tutkii: Amstaffi tappoi shetlanninlammaskoiran ja hyökkäsi 16-vuotiaan tytön kimppuun Espoossa

    3. 3

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    4. 4

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”

    6. 6

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    7. 7

      Girl power oli toimittajien suosituin terveinen Suomesta – karjalanpiirakka­kortit jäivät hyllyyn huippukokouksen lehdistökeskuksessa

    8. 8

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    9. 9

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    10. 10

      Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    2. 2

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    3. 3

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    4. 4

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen, Lapissa on yhtä lämmintä kuin Roomassa – Kuvakooste näyttää, kuinka Helsingissä hikoiltiin

    5. 5

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    6. 6

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    7. 7

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    8. 8

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    9. 9

      Helsingin huippukokous oli outo jopa Trumpin asteikolla – se oli liikaa presidentin uskollisille tukijoillekin, mutta mitä siitä seuraa?

    10. 10

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    7. 7

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Luolasta pelastetut thaipojat astuvat tänään median eteen – HS näyttää lehdistötilaisuuden suorana noin kello 13.50
    3. Kuvataiteilija Ulla Rantanen on aina tiennyt, että myös hänessä asuu kapinallinen ja taistelija – Ujous vain esti sitä pitkään näkymästä
    4. Bloomberg: EU on määrännyt Googlelle 4,3 miljardin euron sakot kilpailun rajoittamisesta puhelimissa
    5. MM-jalkapalloa varten rakennetulla stadionilla karu kohtalo Volgogradissa – kuvat ja video kertovat mittavista vahingoista heti kisojen jälkeen
    6. Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä
    7. Tavalliset suomalaiset voivat olla vaikeasti riippuvaisia lääkkeistä, arvioi asiantuntija: ”Lääkkeestä tulee ihmiselle tukikeppi”
    8. Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse
    9. Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”
    10. Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa
    11. Queen-elokuvan traileri näyttää, miten Freddie Mercury liittyi kokoonpanoon – ja kuinka ainutlaatuisesta tarinasta ja musiikista on kyse
    12. Näytä lisää