Kaupunki

Kaapelityö Hakaniemessä pani Helsingin tietojärjestelmän täysin sekaisin – Elisa: Vika on korjattu

Tietoliikenneyhteydet katkesivat, kun Elisa teki tiistai-iltana kuitukaapelimuutostöitä Siltasaarenkadulla Helsingissä.

Tietoliikennehäiriö aiheutti laajaa haittaa Helsingin kaupungin järjestelmille tiistai-illan ja keskiviikkoiltapäivän välisenä aikana.

Ongelmat näkyivät muun muassa muun muassa potilastietojärjestelmien toimimattomuutena ja Helsingin seudun liikenteen (HSL) lippuautomaattien kiinni olemisena.

Vika heijastui myös metron ja raitiovaunujen liikennöintiin.

Ongelma sai alkunsa tietoliikenneyhtiö Elisan tiistai-iltana tekemistä kaapelimuutostöistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan viestintäpäällikkö Jaana Juutilainen-Saari kertoi, että päivystykset ja palvelupisteet toimivat varajärjestelmän turvin. Potilastietojen käyttöönotossa oli ongelmia.

Asiakkaita ja potilaita, joilla ei ollut kiireellistä asiaa, kehotettiin siirtämään käynti myöhemmäksi.

Myöskään Helsingin kaupungin sähköpostit eivät toimineet, ja ongelmia oli puhelinpalveluissakin. Esimerkiksi Helsingissä käytössä oleva terveysneuvonnan numero ei toiminut. Helsinkiläisiä neuvottiin soittamaan sen sijasta hätänumeroon.

Takaisinsoittojärjestelmäkään ei toiminut Helsingissä. Puhelut kirjautuivat järjestelmään, mutta takaisin ei pystytty soittamaan.

Metro- ja raitioliikennettä operoivan Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) mukaan tietoliikennehäiriö aiheutti keskiviikkona poikkeuksia myös metrojunien ja raitiovaunujen liikennöintiin.

”Liikenteessä on odotettavissa epäsäännöllisiä vuorovälejä, ja joitakin vuoroja jää ajamatta, sillä kalusto- ja kuljettajakierron varmistavat järjestelmät ovat poissa käytöstä. Toistaiseksi häiriöt eivät ole olleet merkittäviä”, HKL tiedotti aamupäivällä.

Vakavia joukkoliikenneongelmia ei päässytkään muodostumaan. Metron laiturinäytöillä ei tosin näkynyt junien tulotietoja.

Tietoliikennevian vuoksi myös suuri osa HSL:n lippuautomaateista oli epäkunnossa.

Häiriö vaikutti HSL:n tiedotuksen mukaan eniten Helsinki–Espoo–Vantaa-alueella. Suurin osa juna-asemilla olevista kertalippuautomaateista kuitenkin toimi.
Ongelma johtui pääkaupunkiseudulla olleesta laajasta tietoliikennehäiriöstä, joka alkoi tiistaina.

Vika sai alkunsa, kun tietoliikenneyhtiö Elisa teki kaapelimuutostöitä tiistai-iltana Siltasaarenkadulla Helsingissä. Palveluhallinnon osastopäällikkö Karri Jäkkö Elisasta kertoo, että muutostöiden yhteydessä katkaistiin kuitukaapeleita, kun niitä siirrettiin uudelle reitille.

Kaikki yhteydet eivät kuitenkaan palautuneet normaaleiksi, kun kaapelit liitettiin uudestaan yhteen.

”Suurin osa yhteyksistä nousi ihan normaalisti ylös, mutta osa ei jostain syystä palautunut toimimaan normaalisti”, Jäkkö sanoo.

Elisa sai vian korjattua noin kello 14.

Myös Espoon kaupungin sähköisissä palveluissa oli ongelmia keskiviikkona. Kaupungin puhelinvaihde ja asiakaspalvelulinjat olivat jonkin aikaa pois toiminnasta. Vika on jo saatu korjattua, mutta vaihteessa voi Espoon kaupungin mukaan olla yhä ruuhkaa.

Espoon tietoliikenneongelmat eivät liittyneet Helsingin vastaavanlaisiin ongelmiin, sillä kaupungeilla on eri palveluntuottajat.

Fakta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintaohjeita


 Terveysasemien, hammashoidon, neuvoloiden ja seniori-infon takaisinsoittopalvelu ei toimi. Puhelut kirjautuvat järjestelmään, mutta kaupungin puolelta ei pysty soittamaan asiakkaille takaisin.

 Potilas- ja asiakastietojärjestelmät eivät ole käytössä, eikä kaupunki saa aikaisempia tietoja käyttöön. Kiireelliset apua tarvitsevat potilaat hoidetaan. Hätätapauksissa soita 112.

 Jos sinulla ei ole kiireellistä sosiaali- ja terveyspalvelujen avun tarvetta, niin ole kaupunkiin yhteydessä myöhemmin.

 Jos sinulla on varattu aika tälle päivälle eikä asiasi ole kiireellinen, siirretään aika myöhempään ajankohtaan. Aikaa ei itse tarvitse perua.

 Peruuttamatta jätetyistä ajoista ei peritä maksua. Kaupunki tiedottaa myöhemmin, miten toteutumatta jääneet käynnit hoidetaan.

 Terveysneuvonnan numero (09) 310 10023 toimii, mutta voi olla ruuhkainen.

Lähde: Helsingin kaupunki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Julkinen liikenne
  • Juho Jokinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    2. 2

      Poliisi tutkii: Amstaffi tappoi shetlanninlammaskoiran ja hyökkäsi 16-vuotiaan tytön kimppuun Espoossa

    3. 3

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    4. 4

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”

    6. 6

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    7. 7

      Girl power oli toimittajien suosituin terveinen Suomesta – karjalanpiirakka­kortit jäivät hyllyyn huippukokouksen lehdistökeskuksessa

    8. 8

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    9. 9

      Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse

    10. 10

      Tavalliset suomalaiset voivat olla vaikeasti riippuvaisia lääkkeistä, arvioi asiantuntija: ”Lääkkeestä tulee ihmiselle tukikeppi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    2. 2

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    3. 3

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    4. 4

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen, Lapissa on yhtä lämmintä kuin Roomassa – Kuvakooste näyttää, kuinka Helsingissä hikoiltiin

    5. 5

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    6. 6

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    7. 7

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    8. 8

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    9. 9

      Helsingin huippukokous oli outo jopa Trumpin asteikolla – se oli liikaa presidentin uskollisille tukijoillekin, mutta mitä siitä seuraa?

    10. 10

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    7. 7

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kuvataiteilija Ulla Rantanen on aina tiennyt, että myös hänessä asuu kapinallinen ja taistelija – Ujous vain esti sitä pitkään näkymästä
    3. Bloomberg: EU on määrännyt Googlelle 4,3 miljardin euron sakot kilpailun rajoittamisesta puhelimissa
    4. MM-jalkapalloa varten rakennetulla stadionilla karu kohtalo Volgogradissa – kuvat ja video kertovat mittavista vahingoista heti kisojen jälkeen
    5. Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä
    6. Tavalliset suomalaiset voivat olla vaikeasti riippuvaisia lääkkeistä, arvioi asiantuntija: ”Lääkkeestä tulee ihmiselle tukikeppi”
    7. Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse
    8. Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”
    9. Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa
    10. Queen-elokuvan traileri näyttää, miten Freddie Mercury liittyi kokoonpanoon – ja kuinka ainutlaatuisesta tarinasta ja musiikista on kyse
    11. Pariskunta kavalsi HJK:n junioreilta yli 10 000 euroa – oikeus antoi miehelle ehdottoman vankeustuomion
    12. Näytä lisää